Aamulla oli edelleen pilvistä, mutta ei varsinaisesti satanut. Ajoimme noin sata kilometriä länteen päin Böbingeniin. Sen linnoituksesta ei ollut jäljellä kuin pätkä muurinpohjaa ja parin tornin perustukset.

Jatkoimme saman tien Lorchiin, jossa raja kääntyy jyrkästi pohjoiseen. Paikalle oli rakennettu uusiksi puinen vartiotornin 12-14:n kopio ja muutama metri aitaa koristeeksi. Reissun ensimmäinen torni, jonne pääsi sisälle. Ihan tyylikäs puurakennelma. Linnoituskin täällä joskus oli ollut, mutta siitä ei ollut mitään jäljellä.

Tornien numerointi alkaa Reinin varrelta Koblenzin pohjoispuolelta numerosta 1-1 ja päätyy Tonavalle Kelheimin lähistölle numeroon 15-47. Etenimme siis käänteiseen suuntaan. Ryhmittelyn logiikka jäi tosin hieman epäselväksi.

Lorchin tornin vierellä oli keskiaikainen benediktiiniläisluostari, joka oli aikoinaan Hohenstaufenin keisaridynastian perustama 1100-luvulla. Nykyisessä luostarirakennuksessa ei tainnut ollut mitään niin vanhaa jäljellä. Poikkesimme luostarin pihalla ihailemassa näköaloja alas kaupunkiin ja jatkoimme matkaa.

Welzheim oli aika lähellä. Siellä oli aikoinaan ollut erikoisesti kaksi linnoitusta: läntinen ja itäinen. Läntinen linnoitus toimi aikoinaan ratsuväen tukikohtana, mutta on nykyisin kadonnut rakennetun keskustan alle.

Puolen kilometrin päässä oleva itäinen linnoitus puolestaan oli perinteisen siisti paikka leikattuine nurmikkoineen. Pääportti oli rakennettu uusiksi, mutta muuten jäljellä oli vain matalaa muurinjalkaa. Kartalta katsottuna se oli erikoisesti vartiotornien muodostaman rajan itäpuolella.

Muutama pieni patsas ja ihan komea Mithralainen reliefi koristi aukiota. Reunalla oli puuaitaan koottu aikajanaa paikan historiasta. Ihan fiksu idea, jos vain käytettävissä oleva tila moisen sallii ilman logaritmeihin turvautumista. Näitä näkee useinkin historiallisilla paikoilla eri tavoilla toteutettuna.

Seuraava torni matkalla oli 9-83. Auto piti jättää alas ja kävellä metsään hakattua linjaa pitkin ylös mäellä olevalle tornille. Näytti ihan sähkölinjan paikalta, mutta mitään johtoja tai pylväitä ei näkynyt. Torni oli tällä kertaa kivinen ja valitettavasti suljettu. Pieni pätkä puuaitaakin oli rakennettu viereen. Kyllästämätön luomupuu oli maistunut tuholaisille.

Mainhardtissa vähät jäljellä olleet rauniot olivat jonkin koulun pihassa. Paikka oli nopeasti vilkaistu. Lähellä ollut Roomalaismuseokin oli näin maanantaina tietysti kiinni.

Tornia 9-64 Mainhardtin pohjoispuolella jouduttiinkin sitten vähän aikaa etsimään. Meillä ei ollut mukana tarkkoja koordinaatteja, vaan ihan vanhanaikaisesti paperikarttoja. Auton navigaattori tietysti opasti kaupunkien välillä, mutta roomalaisia vartiotorneja siltä oli turha kysyä. Onneksi aurinko alkoi paistaa ja saksalaisissa metsiköissä oli ihan hauska samoilla.

Lopulta se löytyi sitten ihan avoimelta pellolta vähän sivussa kuvittelemastamme paikasta. Torni osoittautui samanlaiseksi puutorniksi kuin Lorchissa ja sinne pääsi kiipeämään sisälle. Näköalat avoimeen peltomaisemaan olivat aika komeat.

Seuraava paikka oli vajaan 60 kilometrin päässä oleva Öhringen. Nykyinen keskusta on rakennettu vanhan linnakkeen päälle ja alkuperäisestä linnoituksesta ei ole jäljellä yhtään mitään. Puistossa oli pari hassua pylvästä.

Poikkesimme syömässä ja lähtiessä osuimme keskustan reunalla jostain syystä uudelle asuinalueelle, jonne vei Römerallee-niminen tie. Sieltä löytyi katuja nimeltään Trajanstraße, Caracallastraße, MInervastraße ja Mark-Aurel-Allee. Tännehän pitäisi muuttaa asumaan.

Osterburkeniin oli alle 50 kilometrin matka. Keskustassa vanhan linnoituksen rauniot kiersivät kukkulaa. Mukavaa vaihtelua tasaisille peltomaisemille. Itse linnoituksesta ei ollut jäljellä sen enempää kuin muuallakaan, mutta rauniot olivat rinteeseen rakennettuina näyttävämpiä.

Muurissa ollut teksti oli monisatavuotisen historian omaavan kahdeksannen legioonan kunnianosoitus keisari Commodukselle. Kotkalla koristeltu kivitorni vaikutti uudemmalta koristelulta. Paikalta löydetty Mithralainen reliefi tuli nähtyä edellisenä päivänä Aalenin roomalaismuseossa.

Kävelimme kaupungin keskustan roomalaismuseolle. Matkalla tuli vastaan aika erikoisen näköinen Pyhälle Kiliainille omistettu kirkko. Rakennus oli koristeltu erikoisilla reliefeillä, joista tuli mieleen egyptiläinen taide. Aihepiirit olivat kuitenkin keskiaikaisen kristillisiä.

Itse roomalaismuseo oli käytännössä vain katettu kylpylänraunio. Paikka oli nopeasti kierretty ja aika turha, jos on roomalaisia kylpylöitä missään nähnyt.

Osterburkenista oli reilun sadan kilometrin ajomatka yöksi Bad Homburgiin Frankfurtin pohjoispuolelle. Samalla oikaisimme pitkän pätkän erikoisesti pohjoiseen koukkaavaa rajaa. Käsittääkseni keisari Domitianuksen germaaniheimoilta valloittama alue osoittautui niin hedelmälliseksi, että sitä kannatti puolustaa vähän kalliimminkin.

Aamulla sitten Saalburgiin. Täällä tuli käytyä viimeksi vuonna 2008. Paikka on parhaiten kunnostettu roomalainen linnoitus Saksassa ja näköjään koko ajan kehittyvä nähtävyys. Monet paikat näyttivät ihan erilaisilta kuin neljä vuotta aikaisemmin. Ja nyt tätä kirjoitettaessa toiset neljä vuotta myöhemmin se on netissä olevien kuvien mukaan taas muuttunut.

Muurit, pääportti ja isoimmat rakennukset olivat tietysti aina pysyneet, mutta näyttelyt rakennusten sisällä näyttivät osittain muuttuneet. Sotilaiden varustusten ja asumusten pikkutarkat esittelyt olivat sentään ennallaan.

Arkeologisia kaivauksia paikalla tehtiin jo 1800-luvulla ja ulkoilmamuseoksikin se rakennettiin jo 1900-luvun alussa keisari Vilhelm II:n määräyksestä. Se on siis museonakin jo museoikäinen. Yhdessä Aalenin museon kanssa ne ovat kaksi tärkeintä Limes Germanicus -rajan tutkimukseen keskittynyttä paikkaa.

Mithran temppelillä ei tällä reissulla tullut poikettua, mutta ainakin näin jälkeenpäin sille on kuvien perusteella tehty aika kattava julkisivuremontti. Samoin linnakkeen ulkopuolella olleita kylpylän ja siviiliasutusten jätimme väliin. Ne tuli kierrettyä jo edellisellä kerralla ja kovin paljon niistä ei ole jäljellä.

Rekonstruointi perustuu pääosin linnoituksen 100-luvun jälkipuoliskolla rakennettuun ja viimeiseksi jääneeseen muotoon. Linnoitus hylättiin joskus 200-luvun jälkipuoliskolla, kun Rooma vetäytyi Ylä-Germaniasta Reinin ja Tonavan taakse.

Käynti jäi nyt lyhyeksi, kun paikka oli tullut nähtyä aikaisemminkin ja paljon muutakin piti samana päivänä ehtiä. Useampi tunti sille kuitenkin kannattaa varata aikaa. On se sen verran hieno paikka.

Matkalla eteenpäin poikkesimme Heftrichissa katsomaan tornia 3-26. Osoittautui rekonstruktioksi, jonne ei päässyt sisälle. Alanurkan muutama kivi lienee ainoa alkuperäinen osa.

Seuraava vartiotorni 3-15 oli Taunussteinin lähistöllä. Zugmantelin linnoituksesta ei ollut jäljellä käytännössä mitään, mutta tornin rekonstruktio ja hieman puuaitaa piti siellä jossain olla. Vähän aikaa harhailimme metsässä, mutta löytyihän se lopulta. Tällä kertaa kivirakenteinen torni, jonne pääsi jopa sisälle. Aika tyylikäs.

Muutaman kymmenen kilometrin päässä oli Pohl ja jotain aivan täysin erilaista. Keskelle peltoa oli rakennettu aivan tyhjästä linnoitus turistinähtävyydeksi. Alkuperäisestä ei ollut jäljellä mitään.

Paikka oli uusi ja liian siistinä hieman epäuskottava. Vartiotorni oli sentään ihan oikean mallinen, mutta käpykoriste katolla oli outo. Itse linnoitus oli ihan liian pieni ja muurin tiilikuviotkin maalattu ponttilautaan.

Vaikka kaikki ulkoapäin näytti huijaukselta, niin sisälle oli rakennettu ihan kohtuullisen asiallisia esityksiä sotilaiden varusteista ja asumuksista. Pihalla oli ammunta- ja heittopaikkoja lapsille. Onhan näillekin paikoille sijansa.

Muutama kymmenen kilomeriä pohjoiseen ja Arzbachin lähistölle. Täällä uudelleen rakennettu vartiotorni 1-84 oli korkealla mäellä. Nykyisen kaupungin paikalla olleesta linnoituksesta ei ole jäljellä mitään.

Mäki oli melkoinen kiivettävä, mutta todellakin vaivan arvoinen. Torni ylhäällä oli vielä kaiken lisäksi melkoisen korkea, alhaalta kivirakenteinen ja yläosastaan puinen. Sinne kun vielä jaksoi nousta, niin näköalat kruunasivat kaiken. Kaupunki näkyi kaukana alhaalla. Huikea paikka..

Torni oli poikkeuksellisesti parin sadan metrin päässä varsinaisesta rajasta, mutta näkyvyys korkealta paikalta on tainnut olla se ratkaiseva tekijä. Katolla oli jotain outoja instrumentteja, kenties säähavaintoja varten.

Hillscheidin linnoituksen raunioille oli varttitunnin matka. Vähän kivijalkaa oli jäljellä ja tornin pohja, joka oli poikkeuksellisen lähellä linnoitusta. Metsän rajaan oli rakennettu muutama metri aitaa. Äskeisten näkymien jälkeen hieman tylsä paikka.

Vähän matkan päässä ollut torni 1-68 oli suljettu ja vaikutti lähinnä kulissilta. Vieressä ollut pieni puutarha patsaineen hieman piristi, mutta muuten aika turha paikka.

Aloimme lähestyä rajan alkua ja matkamme loppua. Reinin varren Rheinbrohlissa oli roomalaismuseo, joka näin illalla oli jo kiinni. Kiersimme paikan ja kuvailimme pihalle rakennettuja juttuja. Päällepäin perusteelliseen saksalaiseen tyyliin tehty paikka, mutta hyvin vähän mitään alkuperäistä. Tuskin menetimme paljoakaan.

Museolta vähän matkaa alaspäin Reinin rantaan päin oli jonkinlainen versio tornista 1-1. Alaosa oli ihan tyylikäs, yläpää näytti hieman huijaukselta ja sisälle ei tietenkään päässyt. Ei siinä mielessä mikään matkan kruunaus, mutta muistutus kaikesta nähdystä kuitenkin.

Ihan tornin vieressä oli lauttasatama, josta pääsi muutaman minuutin odottelulla joen toiselle rannalle. Vähän matkaa rantaa takaisin päin ja päädyimme Andernachiin, jossa meillä oli hotelli varattuna. Loppuilta menikin sitten ihan vain syömiseen ja kaupungilla maleksimiseen.

Julius Caesarin kuuluisan ensimmäisen Reinin ylittäneen sillan paikka jäi tällä kertaa muutaman kilometrin päähän ylävirtaan joen mutkan taakse. Eihän siellä mitään jäljellä ole, mutta joskus täytyy paikalla poiketa ihan periaatteen vuoksi.

Aamulla sitten noin sadan kilometrin ajomatka Hahnin kentälle ja auton palautus. Ehjänä oli säilynyt. Kilometrejä en enää muista, mutta jälkeenpäin Googlen kartalta laskettuna jossain reilun tuhannen paikkeilla liikuttiin.

Lentokentän turvatarkastuksessa oli vähän normaalia enemmän hämminkiä. Ensin kaverin repusta löytyi Pohlista pojalle tuliaiseksi ostettu muovinen lelumiekka. Henkilökunta vähän aikaa mietti voiko moista koneeseen viedä ja päätti sitten, että ei voi. Oman repun kohdalla tarkastaja kysyi hämmentyneenä oliko siellä kivi. Vastasin kyllä ja kaivoin Aalenista ostetun ammoniittifossiilin esiin. Katseli sitä vähän aikaa ja antoi sitten pitää sen.