Kesällä 2012 Venäjän reissujen välissä herrat Mikko M. ja Harri H. keksivät, että ajetaan autolla Limes Germanicus läpi. Sen verran outo idea, että pakkohan sinne oli mukaan lähteä.

Kyseessähän on nykyisten Saksan ja Alankomaiden alueilla oleva vanha Rooman valtakunnan raja, joka kulki Pohjanmereltä Tonavalle. Kokonaisuudessaan siinä oli yli 60 linnoitusta ja 900 vartiotornia. Nykyään niistä on jäljellä vain osa, mutta saksalaiseen tapaan monia on rakennettu uusiksi turistinähtävyyksiksi.

Ajanpuutteen takia koko rajaa ei ollut mahdollista käydä läpi, vaan piti tyytyä Raetian ja Ylä-Germanian osuuksiin. Neljässä vuorokaudessa pitäisi siis edetä Baijerista Tonavan rannalta Reinille Moselin kohdalle. Pikkujuttu.

Perjantai-iltana sitten Ryanairilla Pirkkalasta Hahnin kentälle, joka oli lähellä reitin loppupäätä. Sieltä vuokra-auto ja vielä samana iltana reitin alkupäähän Baijerin Kelheimiin. Matkaan meni viitisen tuntia ja perillä noin kahdelta yöllä. Hotelli oli valittu sillä perusteella, että siellä oli yöpäivystys.

Aamulla pieni kierros kaupungilla. Aika pieni paikka näytti olevan. Kun käveli pääkatua joen rantaan ja toista tietä takaisin päätyi museolle, joka olikin sitten ihan hotellin vieressä.

Museossa oli kattava näyttely paikallista historiaa jurakaudelta nykypäivään. Nykyisen kaupungin viereisellä mäellä on ollut rautakaudella kelttiläinen linnoitettu kaupunki. Sen asukkaista tiedetään kuitenkin hyvin vähän.

Alueelta on löytynyt paljon jurakautisia fossiileja. Tyylikkäimpiä olivat pieni takajaloillaan liikkuva Compsognathus, iso kilpikonnafossiili Eurysternum ja tietysti lentoliskoklassikko Pterodactylus. En suostu myöntämään, että sillä olisi ollut höyheniä.

Tuoreempaa kamaa olivat mammuttien ja villasarvikuonojen luut, mutta niitä nyt löytyy muualtakin Euroopasta.

Ylhäällä mäellä kelttiläisen linnoituksen paikalla näkyi outo pyöreä rakennus. Pakkohan se oli käydä katsomassa. Auton navigaattori etsi tien ylös. Paikka oli julkisivuremontissa, mutta sisälle pääsi katsomaan.

Befreiungshalle on Baijerin kuninkaan Ludvig I:n rakennuttama juhlistamaan saksalaisten voittoa Napoleonin joukoista vuonna 1813. Tyyppi oli yhtä innokas suureellisten rakennusten väsääjä kuin pojanpoikansa Ludwig II, mutta ehkä hieman tervejärkisempi.

Sisällä pyöreää hallia kiersi patsasrivistö ja niiden yläpuolella laatoissa kunnioitettiin sodan komentajia. Kerrosta ylempänä oli listattu sen aikaisen Saksan alueita. Kaikkea oli 18 kappaletta tai sen kertalukuja. Jossain väitettiin luvun johtuvan voittopäivästä 18.10.1813, mutta eiköhän se tule insinöörin astemitasta. Kattokupoli toi mieleen Rooman Pantheonin.

Sitten Abusinaan eli nykyisen Einingin alueelle olevaan vanhaan roomalaislinnoitukseen. Saksalaiseen tyyliin siistissä kunnossa pidetty alue näytti toimivan paikallisten piknik-paikkana. Muita turisteja ei montaa ollut.

Alkuperäisestä linnoituksesta oli jäljellä vain kivijalka ja viereisestä kylpylästä suurin piirtein saman verran. Arkkitehtuuriltaan linnoitus oli aika standardikamaa.

Seuraava kohde oli vajaan tunnin ajomatkan päässä Waltingissa. Vetonianan linnoituksesta ei alunperin ollut jäljellä senkään vertaa, mutta sinne oli rekonstruoitu torni, portti ja pätkä muuria. Yksinkertaisuudessaan ihan tyylikäs.

Mitään henkilökuntaa ei taaskaan näkynyt, mutta ilmeisesti joku näiden kunnosta huolehtii. Sen verran siistiä täälläkin oli. Portinvartijan kamojakaan ei kukaan ollut vienyt. Tai ehkä se kertoo enemmän itsestäni, että edes ihmettelen asiaa.

Aukion toisella reunalla oli pylväs, jossa oli seuraava teksti:

IMPERATOR CAESAR
LUCIUS SEPTIMIUS SERVERUS PIUS
PERTINAX AUGUSTUS, ARABICUS
ADIABENICUS PARTHICUS MAXIMUS,
PONTIFEX MAXIMUS, TRIBUNICIA POTESTATE VIIII,
IMPERATOR XII, CONSUL II,
PATER PATRIAE, PROCONSUL, ET
IMPERATOR CAESAR MARCUS AURELIUS
ANTONIUS PIUS AUGUSTUS, TRIBUNICA
POTESTATE IIII, PROCONSUL, [ET PUBLIUS
SEPTIMIUS
GETA NOBILISSIMUS CAESAR,]
VIAS ET PONTES RESTITUERUNT.
AB AUGUSTA MILIA PASSUUM LXII,
A LEGIONE MILIA PASSUUM XXXIIII.

Olematon latinan taitoni tunnisti tuosta pari keisaria, loputtoman määrän arvonimiä ja jonkin legioonan, mutta muuten merkitys jäi hieman epäselväksi. Lieneekö kulkeneet tästä ohi.

Taas vajaan tunnin siirtymä ja olimme Weißenburgin kaupungissa. Ensin ihan vanhan kaupungin keskustaan ja siellä olevaan roomalaismuseoon. Hieno paikka, mutta harmittavasti taas kaikki selitykset ovat saksaksi. Laiskuuttani kun jätin aikoinaan lukiossa saksan pois.

Pieniä kreikkalais-roomalaisen mytologian patsaita oli komea kokoelma. Aika klassisen perinteisiä. Silloinen työläs kivenhakkaus tai pronssivalu ei antanut paljon varaa irrotteluun. Nykyisin photoshoppaaminen on vähän liian helppoa.

Hieman keskustan ulkopuolella oli vanhan kylpylän rauniot. Ne oli katettu isolla puuhallilla, joka jo itsessään oli harvinaisen tyylikästä arkkitehtuuria. Koko rakennetta piti kasassa erikoinen puupalkkien ja vaijereiden yhdistelmä. Statiikkaa kauneimmillaan.

Itse kylpylän rauniot tiilineen olivat aika perinteistä kamaa, mutta kun kaikki oli yhden ison hallin alla, kompleksin suuruus hahmottui paremmin. Alkuperäinen rakennus oli tietysti ollut paljon korkeampi, mutta vaikutelma oli silti parempi kuin pelkillä taivasalla olevilla raunioilla.

Varsinaisesta Biricianan linnoituksesta ei ollut jäljellä juuri mitään. Yksi portti oli rakennettu uusiksi, mutta sisälle ei päässyt. Muuten alue oli pelkkää nurmikenttää.

Palasimme takaisin keskustaan ja kävimme syömässä roomalaismuseon viereisessä ravintolassa. Aina jaksoi ihmetyttää saksalaisten ravintoloiden älyttömän halvat hinnat. Kaupunki itse näytti niin kauniilta kuin keskieurooppalaiset pikkukaupungit yleensäkin. Niihin tutustuminen ei vain kuulunut tämän reissun ideaan.

Lähellä oli vielä Sablonetumin linnakkeen jäännökset viereisessä Ellingenin kaupungissa. Siellä oli vain pieni pätkä muurien ja tornien perustuksia. Jälleen kerran siistissä kunnossa pidetty paikka keskellä ei mitään.

Aika heikosti näistä paikoista on tietoa englanniksi. Saksankielisessä Wikipediassa on pitkiäkin kirjoituksia, mutta englanninkielisessä voi olla tyytyväinen, jos löytää kaupungin sivun. Hieman sekava, mutta kaikki mahdolliset paikat kattava sivu löytyy osoitteesta http://vici.org/.

Päivän viimeinen ajomatka oli noin sata kilometriä Aaleniin. Siellä oli varattu hotellihuone pariksi yöksi. Tarkoitus oli kiertää seuraavana päivänä Aalenia ja lähiympäristön paikkoja ja jatkaa sitten matkaa pohjoiseen.

Aamulla satoi hieman. Selkeni kuitenkin ennen kuin lähdimme kävelemään kohti paikallista roomalaismuseota. Matkalla oli enemmänkin vahoja rakennuksia, Aalen on entinen vapaakaupunki ja omaa vaikuttavan historian ihan ilman roomalaisiakin.

Roomalaismuseolla oli näin sunnuntaipäivänä paljon ihmisiä. Paikka oli iso ja perinteiseen saksalaiseen tyyliin viimeisen päälle rakennettu. Paikalta löytyneiden esineiden lisäksi näytteillä oli paljon pienoismalleja ja esineiden kopioita, joita monia sai itsekin kokeilla.

Iso dioraama oli ahdettu täyteen vierekkäisiä rakennuksia, ihmisiä, eläimiä ja tapahtumia, mutta mitään järkevää kokonaisuutta se ei muodostanut. Olipa silti omalla tavallaan ihan tyylikäs.

Vanhana fantasiaseikkailupelien varkaana piti tietysti kokeilla miten roomalaiset lukot toimivat. Vaikein osa palikkatestiä oli keksiä miten päin avain laitetaan lukkoon. Aukesi se lopulta, kun tarpeeksi yritti.

Paikalla oli näytteillä roomalaisia ruokatarpeita ja juotavia maistiaisiksi. Mehut olivat nykyiseen sokeriseen limonadikulttuuriin tottuneelle hieman mauttomia. Luin joskus jutun automaattinavetasta, joka oli mennyt epäkuntoon. Lehmät olivat saaneet rajattomasti täyttävää rehua ja syöneet itsensä hengiltä. Mitä mahtaisi tapahtua, jos pääsisin antiikin aikaan Coca-Colan reseptin kanssa?

Rooman aikainen peseytyminen oli taas ihan oma juttunsa. Kun saippua oli harvinaista, niin yksi tapa puhdistautua oli hieroa ihoon oliiviöljyä ja kaapia lika pois käyrällä raudalla. Näitä ja pesusieniä oli kaupassa myynnissä, mutta jätin tällä kertaa väliin.

Tallirakennuksen moderni kopio oli vain puolikas alkuperäisestä, jossa hyödynnettiin tehokkaasti sekä hevosten että ihmisten lämpöä laittamalla kaikki samaan tilaan. Tuhansia vuosia kestänyt idea, jonka keinotekoinen lämmitys on korvannut vasta viimeisen vuosisadan aikana.

Pihalla alkuperäisen Aalenin linnoituksen raunioista ei ollut jäljellä kuin sen verran perustuksia, että rakennusten paikat näkyivät.

Museolta kävelimme takaisin keskustaan, josta löytyi pieni Paleontologinen museo. Ammoniitteja oli tietysti paljon, muutaman sentin kokoisista puolimetrisiin. Kierteinen rakenne on aika hauskan näköinen halki leikattuna. Muista fossiileista Triceratopsin ja Pliosauruksen päät olivat isoimpia.

Hämmentävin oli vedessä eläneen ichtyosauruksen fossiili, jonka sisällä oli sikiö. Ne siis eivät munineet kuten dinosaurukset, vaan synnyttivät eläviä poikasia kuten valaat nykyään.

Museo oli samalla myös kauppa ja ostin mukaan pienen ammoniittifossiilin. Miljoona vuotta sitten eläneen otuksen jäännökset antavat hieman perspektiiviä historiaan. Tarkempaa luokittelua sille ei oltu annettu, mutta kirjallisuuden perusteella se näyttäisi kuuluvaan nuorimpaan Ammonitida-lahkoon.

Iltapäivällä sateli hieman vettä, kun lähdimme käymään läheisessä Rainaun linnoituksessa. Perillä odotti taas tuttu näky: hyvin hoidettu alue, hieman rakennusten perustuksia, saksankieliset opaskyltit niiden vieressä ja metallinen pienoismalli alueen keskellä.

Palasimme linnoitukselta itse rajalle, jossa oli myös vähän tornin kivijalkaa jäljellä. Viereen oli kuitenkin rakennettu kopio vartiotornista 12-77. Vasta reissun tässä vaiheessa oltiin päästy varsinaiselle rajalle.

Vähän matkan päässä oli vielä vartiotorni 12-81:n ja paikalla olleen portin jäännökset, jotka oli suojattu lasirakennelmalla. Sisälle kai pääsisi joinain aikoina, mutta ainakin nyt illalla se oli kiinni. Sisällä näkyi keisari Caracallan patsas. Hän kai kulki tästä portista vuonna 213 hyökätessään germaaneja vastaan.

Päivä alkoikin olla sitten kasassa. Takaisin Aaleniin seuraavaa suunnittelemaan.