Sunnuntaiaamuna hyppäsin taas metroon ja ajoin amiraliteetin asemalle. Asema on nimetty viereisen amiraliteetin rakennuksen mukaan ja on yksi Pietarin metron uusimpia. Modernilla tekniikalla vanhojen asemien tyyliä mukaillen tehty paikka suorastaan kiilsi.

Parin suurehkon pietarilaisen korttelin päässä oli Iisakin kirkko. Käveli siitä ohi jo edellisenä päivänä Eremitaašista tullessa, mutta en poikennut kun kamerassa ei ollut virtaa. Nyt oli eli sisään ihmettelemään. Kirkko toimii nykyään museona, mikä oli näin sunnuntaiaamuna positiivinen piirre. Ei ollut mitään turismia häiritseviä kulttimenoja.

Kirkon on kooltaan maailman suurin ortodoksisten kirkkojen sarjassa ja neljänneksi suurin kaikkiaan. Kupoli nousee sadan metrin korkeuteen ja on päällystetty puhtaalla kullalla. Rakentamiseen kului 40 vuotta, mikä ei katedraalien sarjassa ole kovinkaan pitkä aika. Ihan komea paikka silti.

Kirkon ja Neva-joen rannan välissä on pronssinen Pietari Suuren ratsastajapatsas, jonka teetti aikoinaan Katariina Suuri. Ratsu polkee jaloillaan käärmettä, jonka symboliikasta on useampikin mielipide. Aleksandr Puškin kirjoitti myöhemmin runon, jonka nimen mukaan patsas nykyään tunnetaan pronssisena ratsumiehenä.

Patsaan jalusta on suurin ihmisen koskaan liikuttama kivi. Se siirrettiin ensin alkuperäisestä paikastaan Pietarin pohjoispuolelta kuusi kilometriä Suomenlahden rantaan ihmisvoimin ja sieltä isolla lautalla lopulliseen paikkaan Neva-joen rantaan. Lähtiessä se painoi 1500 tonnia, mutta sitä muotoiltiin pienemmäksi matkan aikana. Koko homma kesti melkein kaksi vuotta. Outo antiikin tyylinen projekti vielä valistuksen aikana.

Viereinen amiraliteetin rakennus oli aikoinaan Venäjän keisarillisen laivaston päämaja ja on sitä nyt taas uudestaan vuodesta 2012 lähtien. Paitsi että Vladimir ei ole vielä keisari.

Ylitin sillan joen toiselle puolelle Vasilinsaarelle. Saaren kärjessä olevat kaksi punaista pylvästä ovat kaupungin kenties tunnistettavimmat maamerkit. Alunperin majakoiksi rakennettujen pylväiden päissä poltetaan edelleen tulia juhlapäivinä.

Vasilinsaarella olisi ollut kuuluisa Kunstkamera, Pietari Suuren itsensä keräämä kokoelma enemmän tai vähemmän makaabereja luonnonoikkuja. Viereisen luonnontieteellisen museon mammutit kiinnostivat kuitenkin enemmän.

Sisältä luonnontieteellinen museo oli hieman nuhjuisen ja vanhanaikaisen oloinen, mutta omalla tavallaan sympaattinen. Lapset istuivat lattialla ja piirsivät kuvia eläimistä. Tätä vartenhan nämä paikat ovat olemassa.

Mammutit ovat ehdottomasti paikan päänähtävyys ja niitä on paljon. Berezovkan mammutin jäänteet löydettiin kaukaa Siperiasta 1900-luvun alussa ja on yksi tunnetuimpia varhaisia löytöjä. Museon lasikaapissa olevan rekonstruktion päällä on aitoa 35000 vuotta vanhaa mammutinnahkaa. Jamalin niemimaalta vuonna 1988 löytynyt muutaman kuukauden ikäinen ’Maša’ on puolestaan läntisin tunnettu jäätynyt mammutti.

Adamsin mammutti on ensimmäinen löydetty kokonainen mammutin luuranko, jossa oli vielä lihaa ja nahkaa jäljellä. Se löydettiin Siperiasta 1799 ja oli yksi ensimmäisiä yrityksiä koota kadonneen eläinlajin luuranko. Kaikki ei mennyt ihan kerralla putkeen. Syöksyhampaat asennettiin ensin väärinpäin sojottamaan ulospäin.

Mammuttien varhaisempi esi-isä Mammuthus meridionalis eli etelänmammutti kavereiden kesken oli outo näky. Otus eli vielä joskus miljoona vuotta sitten ja sen luuranko tuo lähinnä mieleen Imperiumin vastaiskun kävelijät. Pelottavat silmänaukot.

Vuonna 1977 löytynyt ’Dima’ on poikkeuksellisen hyvin säilynyt alle vuoden ikäisen mammutin jäänne. 40000 vuotta vanha jäätynyt vajaan vuoden vanha mammutinpoikanen löytyi tietysti Koillis-Siperiasta. Nyttemmin sen paikan täydellisimpänä mammutinpoikasena on vienyt vuonna 2007 löytynyt ’Ljuba, joka majailee Salekhardissa Pohjois-Venäjällä.

Muuten museossa oli normaaliin tapaan kaikenlaisia otuksia. Albiinopingviini, Jättiläistaskurapu ja purkkeihin säilötyt käärmeet olivat aika outoja. Keskellä hallia oleva sinivalaan luuranko varastaa kuitenkin kaiken huomion. Paikka on ikään kuin rakennettu sen ympärille.

Pietari Suuren täytetty hevonen, Lisette, on oma omituinen juttunsa. Pietari osti hevosen Euroopan kiertomatkallaan ja ratsasti sillä Pultavan taistelussa Ruotsin Kaarle XII:n armeijaa vastaan. Tarinan mukaan hevonen säikkyi laukauksia niin, että Pietariin tähdätty luoti osuikin vain satulaan. Kiitokseksi eläin päätyi kuoltuaan näyttelyesineeksi, mutta ilmeisesti täyttämistekniikka ei siihen aikaan ollut vielä ihan täysin hallussa.

Museon jälkeen jatkoin seuraavan sillan yli Jänissaareen ja siellä olevaan Pietari-Paavalin linnoitukseen. Aurinkoisena alkukevään sunnuntaina ihmiset nauttivat lämmöstä ulkomuureja vasten. Tyylikäs sisäänkäynti löytyi jokirannan puolelta.

Linnoituksen sisäpuolella oli kaupunginmuseon ja katedraalin lisäksi yllättäen yksi maailman suurimpia kolikkopajoja. Alueen museoiden lipunmyyntipaikkana ja matkamuistokauppana toimi venevajana tunnettu paviljonki. Se oli rakennettu Pietari Suuren pientä purjevenettä varten ja aikoinaan sitä siellä säilytettiinkin. Nykyisin paikassa oleva vene on kopio.

Seuraavaksi katedraaliin, jonne on haudattu melkein kaikki Romanovin suvun hallitsijat Pietari Suuresta lähtien. Vain pari puuttuu välistä. Vallankumouksen jälkimainingeissa teloitetun Nikolai II:n jäännökset siirrettiin tänne vuonna 1998. Viimeisin hautapaikan saanut tsaariperheen jäsen on maanpaossa kuollut Aleksanteri III:n vaimo Maria Fjodorovna, jonka Roskilden katedraalissa olleet jäännökset haudattiin uudelleen tänne vuonna 2006. Tästä on sukuhautaa vaikea pistää paremmaksi.

Romanovien arkut vievät huomion, mutta paikka on kyllä muutenkin aika komea. Erityisesti vihreä katto antaa sille ihan oman ilmeensä. Kellotornissa on hollantilaisen mallin mukaan tehty 51 kellon muodostama tornikellopeli, joka toimii ihan oikeasti soittimena.

Pihalta pääsi ylös linnoituksen joenpuoleiselle muurille. Muuri ei ole kovin korkea mikä hieman rajoitti näköaloja, mutta antoi kuitenkin jonkinlaisen käsityksen linnoituksesta. Vastarannan vieri vieressä oleva palatsirivistö näytti omalla tavallaan myös jonkinlaiselta linnoitukselta.

Kaupunginmuseossa oli karttoja ja pienoismalleja kaupungin suunnittelun ajoilta. Kuten yleensäkin alkuperäiset suunnitelmat olivat vielä kunnianhimoisempia kuin lopullinen toteutus. Pitää kuitenkin nostaa hattua järjettömälle idealle: rakentaa nyt valtakunnalle uusi pääkaupunki täysin tyhjästä lähinnä suota muistuttavaan jokisuistoon.

Palatsiaukiolla olevan Aleksanterin pylvään pystytyksen pienoismalli oli mielenkiintoinen. Pylväs pystytettiin Napoleonin hyökkäyksen torjumisen kunniaksi. Virolahdelta louhittu graniittipylväs on 24.45 metriä korkea ja halkaisijaltaan 3.5 metriä. Se on niin tarkkaan hiottu, että pysyy pystyssä ihan omalla painollaan.

Linnoituksen jälkeen kävelin takaisin keskustaan pitkää Troitski-siltaa pitkin. Matkaa kertyi taas ihan huomaamatta kilometrin verran.

Keskustan puolella päädyin Kristuksen ylösnousemuksen katedraalin eli kansanomaisemmin Verikirkon vierelle. Paikalla oli paljon aika tylsiä matkamuistokojuja. Sattumalta huomasin vastapäisessä rakennuksessa pienen kyltin automuseoon. Lipunmyyntitiskillä piti taas maksaa ulkomaalaisen turistihinta, joka tosin ei ollut kovinkaan paljon.

Kellarissa ollut museo oli pieni kokoelma pääosin vanhoja venäläisiä autoja. Melkein kaikki kopioita länsimaalaisista versioista. Lada Niva taitaa olla ainoa aidosti venäläinen auto, joka nauttii arvostusta kotimaansa ulkopuolella. Mobilisti-lehden vanhaa artikkelia lainaten: suuri ja mahtava Neuvostoliitto ei koskaan saanut aikaan mitään hyvää. Paitsi kerran.

Outo tapaus oli  Lada, jonka ikkunassa oli Medvedevin kuva. Syy ei oikein selvinnyt. Olisiko ollut Dmitrin vanha auto?

Ural-chopper oli aika vaikuttava ilmestys, mutta yllättävin oli Lunohod 1 kuukulkija 70-luvulta. Kielitaito ei riittänyt selvittämään kopion alkuperää, mutta Googlen kuvahaku myöhemmin löysi kuvia siitä Pietarilaisessa messukeskuksessa vuonna 2010. Jotenkin se on sitten tänne päätynyt. Venäjällä ei pitäisi yllättyä mistään.

Mielenkiintoinen laite sinänsä. Kaikissa kahdeksassa pyörässä on sähkömoottorit ja virta tulee akuista, joita ladattiin päivisin päällä olevan kannen sisäpinnalla olevilla aurinkokennoilla. Yöksi kansi suljettiin ja poloniumilla toimiva radioaktiivinen lämmitin piti laitteen lämpimänä. Kameroita, sensoreita ja antenneja sojotti joka suuntaan. Moinen vekotin ajoi kuussa yli 10 kilometriä 11 kuukauden aikana. Ihan kunnioitettava suoritus vuonna 1970.

Sitten takaisn tien yli Verikirkkoon. Kirkko on rakennettu paikalle, jossa tsaari Aleksanteri II joutui pommiattentaatin kohteeksi. Vakavasti haavoittunut tsaari kannettiin Talvipalatsiin, jossa hän sitten kuoli hyvin pian. Attentaatti oli hyvin suunniteltu. Ensimmäinen pommi heitettiin tsaarin vaunujen alle, mutta luodinkestävät vaunut suojasivat vahingoilta. Kun tsaari sitten nousi vaunuista, toinen pommi heitettiin hänen jalkoihinsa. Kolmaskin pommimies oli vielä varalla, jos kaksi ensimmäistä epäonnistuisivat.

Paikka poikkeaa arkkitehtuuriltaan kaikista muista kaupungin rakennuksista ja on kai siksi yksi sen kuuluisimpia nähtävyyksiä. Sisältä kirkko on juuri niin ylitsepursuava kuin päältäpäin voi odottaakin. Seinät ja katot ovat kauttaaltaan koristeltu mosaiikeilla. Itse tsaarin murhapaikalle on pystytetty pieni koristeltu pyhättö.

Lähdin kävelemään Nevski prospektia pitkin hotellille päin poikkesin vielä matkalla Kazanin katedraalissa. Sisällä oli meneillään ilmeisesti jonkinlainen hääseremonia. Kirkko on omistettu Kazanin Jumalanäidin ikonille, joka esitti Neitsyt Marian venäjän suojelijana. Hieman askeettisemman oloinen paikka, kuin ortodoksiset kirkot yleensä. Enemmän katolisen kirkon tyylinen.

Poikkesin matkalla syömässä pizzan ja hyydyin sitten hotellihuoneeseen tuijottamaan televisiota. Kahdeksan tuntia kävelyä alkoi olla tarpeeksi.

Maanantaina aamupäivällä lähdin hotellilta ja tein pienen metrokierroksen. Ajelin edestakaisin ja poikkesin metroasemilla, joita oli kehuttu näkemisen arvoisiksi. Osa valitettavasti oli remontissa, mutta muutama aika tyylikäs löytyi. Vieläkin parempia olisi löytynyt, jos olisi jaksanut ajaa kauemmas. Ei tätä turhaan sanota yhdeksi maailman kauneimmista metroista.

Ennen junalle lähtöä poikkesin vielä paikallisella Stockmannilla. Kävin tietokoneosastolla vilkaisemassa näppäimistöjä, mutta kaikki olivat pelkästään venäläismallisia. Eivät toimisi edes opiskelussa. Myöhemmin sitten Verkkokauppa.com teki uuden satsin erikoisia suomi-venäjä -näppäimistöjä, joissa on molemmat merkistöt. Moisia ei mistään muualta maailmasta löydy. Näppäimistö on edelleen käytössä tätä kirjoitettaessa reilut kolme vuotta myöhemmin. Kyrilliselle merkeille ei tosin viime aikoina ole käyttöä löytynyt.

Suomen asemalla oli vielä aikaa käydä kuvaamassa Lenin ennen junan lähtöä. Tännehän hän saapui vuonna 1917 ja loppu on historiaa.

Paluumatka Vantaalle oli yhtä helppo kuin tulomatkakin. Skannasivat passin jollain kannettavalla automaattisysteemillä, mutta silti piti antaa kopio tullessa täytetystä maahantulokortista. Jäin miettimään paperisysteemien perimmäistä tarkoitusta.