Aamulla oli taas hellettä, alkoi jo hieman kyllästyttää. Poikkesin aamiaisella ja rasvailin pyörän ketjut. Liikkeelle joskus kymmenen aikoihin, aluksi Novgorodin keskustan läpi. Alkuosa tiestä Pihkovan suuntaan oli kohtuullisen hyvää, mutta kun käännyin Ilmajärven eteläpuolelle kohti Staraja Russaa, asfaltti muuttui kuoppaiseksi.

Perillä en osannut mennä oikein minnekään. Kaupunki oli lähes yhtä vanha kuin Novgorod, mutta siellä ei ollut mitään yksittäistä isoa nähtävyyttä. Ajelin vähän aikaa ympäriinsä ja pysähdyin kirkon vierelle. Kristuksen ylösnousemukselle omistetun paikan sisälle ei päässyt ja tyydyin ottamaan muutaman kuvan ulkopuolelta.

Löysin sitten jonkinlaisen ison portin aidattuun puistoon. Jätin pyörän parkkiin tien viereen ja menin sisään katsomaan. Portilla oleva vahti päästi sisään kyselemättä. Paikka näytti aika hyvin kunnossa pidetyltä puistolta. En päässyt pitkällekään, kun vastaan tuli toinen vartija, joka ilmeisesti halusi tietää kuka olen ja mitä täällä teen. Ei vain ymmärtänyt sanaakaan englantia.

Vartija Johdatti jonnekin hotellin respan tyyliseen aulaan, jossa odoteltiin jonkin aikaa englannintaitoista henkilöä. Vähän päästä paikalle saapui nuori nainen, jolle sain selvitettyä olevani vain turisti, joka halusi tutustua puistoon. Sain sitten yllättäen luvan kierrellä puiston alueella.

Paikka olikin yksityinen kylpylä. Itse asiassa Venäjän vanhin sellainen, perustettu jo 1828. Kylpylä tarjoaa kivennäisvesi- ja mutahoitoja luonnollisesti mineraalipitoisella vedellä. Puistossa oleva suihkulähdekin suihkuaa mineraalivettä.

Kaupungissa olisi ollut myös nykyisin museona toimiva Fjodor Dostojevskin kesäasunto, mutta en ehtinyt jäämään katselemaan sitä tai muitakaan kaupungin nähtävyyksiä.

Seuraava etappi Pihkovan tiellä oli Porhov, jossa kai olisi vanha linnoitus. Saavuin keskusaukiolle, mutta mitään linnoitusta ei näkynyt. Metsikön takana oli kuitenkin jokin kupoli. Suunnistin sitä kohti ja pian tulikin muuri vastaan. Pyörä parkkiin pienen sillan viereen ja ihmettelemään.

Kiersin muuria ja löysin aukon toiselta puolelta. Sisäpuolella oli puutarha ja pieni kirkko. Pihalla istuivat vanha nainen ja nuori tyttö. Tyttö osasi hieman englantia ja alkoi innostuneesti esittelemään paikkaa.

Alkuperäisen linnoituksen Porhoviin oli ehkä perustanut itse Aleksanteri Nevski. Puulinnoitus kuitenkin paloi ja nykyiset kivimuurit rakennettiin 1300-luvulla. Pieni Pyhän Nikolaoksen kirkko on 1400-luvulla. Puistossa oli pieni Aleksanteri Nevskille omistettu kappeli ja paikallisen sodanaikaisen vastarintaliikkeen johtajan muistomerkki. Sain jopa ottaa kuvan kirkon sisältä. Kiitokseksi lahjoitin hieman rahaa lippaaseen.

Kävelin linnan toiseen päähän, josta löytyikin varsinainen pääsisäänkäynti ja lippumyymälä. Maksoin 20 ruplaa ja myyjä osoitti polun muurin reunalle, josta löytyi portaat ylös. Ylhäältä koko linnoitus näkyikin aika hyvin.

Takaisin tien päälle. Kypärän bluetooth alkoi herjata virran loppumisesta ja vähän ennen Pihkovaa hiljeni sitten kokonaan. Hotellille oli kuitenkin helppo ajaa kaupungin keskustan läpi.

Hotelli oli iso kerrostalokolossi, jonka vieressä oli vartioitu parkkipaikka. Sain respasta parkkilipun ja toisen lapun, jolla sitten lunastin huoneen avaimen kerrosvahdilta. Huone oli pieni ja aika köyhästi varustettu. Shampoo puuttui, mutta tyhjä jääkaappi oli kylmä. Suihkusta ei tullut kunnolla lämmintä vettä. Aulassa oli kioski, joka näytti myyvän lähinnä kaljaa.

Kävelin takaisin kohti keskustaa. Sillalta näkyi hyvin vastapäinen linnoitus ja sen muurien sisäpuolella oleva kirkko. Kiersin muurin ja löysin sisäänkäynnin toiselta puolelta. Ulomman muurin sisäpuolella oli lähinnä vanhoja raunioita. Alue tunnetaan Daumantasin kaupunkina 1200-luvulla eläneen rakentajansa mukaan. 1600-luvulta peräisin olevassa hallintorakennuksessa olisi ollut museo, mutta se oli jo menossa kiinni.

Sisemmän muurin sisäpuolella ei sitten ollutkaan juuri muuta kuin iso Kolminaisuuden kirkko. Perinteiseen tapaan tällekin paikalle oli ensin rakennettu joskus 900-luvulla puinen kirkko, joka oli sitten myöhemmin korvattu kivikirkolla. Vielä perinteisempään tapaan sekin oli sitten moneen kertaan tuhottu ja rakennettu uudelleen. Nykyinen kirkko on 1600-luvulta.

Sisällä oli juuri alkamassa jokin rituaali. Ovelle sai mennä vilkaisemaan, mutta valokuvia ei saanut ottaa. Hieman harmittavaa, koska paikka oli kaikessa kullan kimalluksessaan aika vaikuttava. Pihalla oleva vuonna 2003 pystytetty risti juhlisti kaupungin 1100-vuotista historiaa.

Vastapäätä kremliä näkyi olevan matkamuistokauppa. Kysyin postikortteja, mutta niitä sai vain 16 kappaleen nipuissa. Ostin sitten yhden nipun, kun muutakaan ei ollut. Postimerkithän oli tullut ostettua jo Novgorodista.

Kävelin hieman aikaa ympäri keskustaa. Löytyi vanha arkkienkeleille Mikael ja Gabriel omistettu kirkko ja Leninin patsaskin tietysti tuli taas vastaan. Muuten aika tyypillisen tylsän näköinen kaupunki.

Pyhän Olgan patsas juhlistaa paikallista tyttöä, joka aikoinaan vuonna 903 meni naimisiin Kiovan ruhtinaan Igorin kanssa. Tämä tapaus oli ensimmäinen historiallinen maininta kaupungin olemassaolosta ja sitä käytetään yleisesti kaupungin perustamisvuotena. Olga itse osoittautui miehensä kuoleman jälkeen varsin päteväksi johtajaksi ja oli ensimmäinen kristityksi kääntynyt Kiovan Venäjän hallitsija.

Ilta oli jo pitkällä ja alkoi hieman sataakin. Venäjällä kun oltiin, niin mitään pubiakaan ei löytynyt. Kävelin takaisin hotellille ja menin sen ravintolaan syömään. Alkupalaksi katkarapusalaattia ja sitten possua Pihkovan tapaan. Näytti koostuvan sianlihan lisäksi sienistä, sipuleista, perunoista ja juustokuorrutuksesta. Älyttömän hyvää. Reissun paras hinta-laatusuhde.

Hain aulan kioskista muutaman olutpullon ja menin huoneeseen kirjoittamaan postikortteja ja päiväkirjaa. Televisiosta löytyi yllättäen CNN.

Aamulla oli hieman pilvistä, mutta poutaista. Kävin aamiaisen jälkeen respassa kysymässä postilaatikkoa ja sellainen löytyikin ihan hotellin pääoven vierestä. Sitten liikkeelle kohti Izborskia ja Petseriä.

Suora tie oli taas vaihtelevan laatuista. Izborskissa en heti nähnyt linnoitusta ja päätin lähteä käymään ensin parinkymmenen kilometrin päässä olevassa Petserissä. Tie oli pienempää, mutta ihan ajokelpoista. Aivan Viron rajan tuntumassa olevan Petserin keskusta oli pieni ja kuuluisa luostari ihan siinä vieressä. Matkamuistomyymälöitäkin alkoi löytyä.

1400-luvulla perustettu luostari on rakennettu rinteeseen niin, että iso kirkko on ylemmällä tasolla ja muut rakennukset alhaalla. Kulku tasojen välillä tapahtuu joko jyrkkiä portaita pitkin tai luolan kautta kulkevaa luiskaa pitkin. Osa kappeleista sijaitsee rinteessä olevissa luolissa. Yhdessä oli ovi auki, mutta jokin riitti juuri menossa eli ei saanut kuvata.

Alhaalla aukion reunoille ympyrän muotoon rakennetut värikkäät talot toivat jotenkin mieleen Walesissa olevan Portmeirionin, Prisoner-sarjan kuvauspaikan. Samalla tavalla kirjava kokoelma koristeellisia rakennuksia.

Toisin kuin useimmat venäläiset luostarit, paikka on ollut toiminnassa keskeytyksettä perustamisestaan lähtien ja edelleen ihan aktiivisesti asuttu. Kun kävelin hieman liian lähelle munkkien asuntoja, joku tuli heti äkäisenä häätämään pois. Vaikutti vähän, että eivät välttämättä haluaisi turisteja paikalle. Tuskin kuitenkaan pärjäisivät ilman niiden rahoja. Luostari näyttikin aika siistiltä ja vauraalta.

Sitten samaa tietä takaisin Izboskiin. Tästä suunnasta tullessa linnoitus löytyikin helposti, mutta olikin remontissa. Kirkkoon ja ylös muureille ei päässyt. Linnoitusalueen sisällä sai kuitenkin kierrellä. Nähtävää oli kuitenkin aika vähän.

Linnoitus on vanha ja sen alkuperä on hieman hämärä. Legendan mukaan paikkaa johtivat 800-luvulla Kiovan Venäjän ruhtinaan Rurikin veljet. Täyttä varmuutta asiasta ei ole, mutta jonkinlainen rajalinnoitus se kuitenkin on ollut.

Seuraavana olisikin sitten Venäjän raja. Mielenkiinnolla odotin miten maasta pois pääsy sujuisi. Ajoin ensin pienempiä teitä etelään Ostroviin ja sitten isompaa tietä rajalle päin. Rekkajonot alkoivat jo kymmeniä kilometrejä ennen Latvian rajaa.

Ensimmäisestä portista raja-alueelle pääsi suoraan. Siellä piti sitten näyttää passi ja jokin ’auton passi’, jota en ihan ymmärtänyt. Näytin moottoripyörän rekisteripaperit ja Vaalimaan raja-asemalla täytetyt tullauspaperit. Tyyppi soitti jonnekin ja päästi sitten läpi. Myöhemmin selvisi, että tuo ’auton passi’ tarkoittaa juuri omistusoikeuden osoittavia rekisteripapereita.

Seuraavaksi Venäjän tulliin, jossa pitikin odotella pitkään. Lopulta sitten käsittelivät paperit ja pääsin eteenpäin. Passintarkastuksessa taas tutkivat papereita ja pyysivät avaamaan pyörän laukut. Onneksi vain vilkaisivat sisään, eikä tarvinnut purkaa kaikkea. Leima passiin ja ulos Venäjältä.

Latvian puolella ensimmäinen koppi tarkisti leimat. Sitten jonottamaan varsinaiselle tullialueelle pääsyä. Yli tunti piti paahtua helteessä ilman minkäänlaista suojaa. Autoilijat käyttivät autojaan pitääkseen ilmastoinnin toiminnassa. Paikallisetkin tuntuivat ihmettelevän rajan poikkeuksellista hitautta.

Lopulta sain pari lappua, joiden kanssa pääsin eteenpäin. Toiseen lappuun piti kirjata mukana ollut viina, tupakat ja bensa. En ensin tajunnut, että siihen pitää kirjata myös normaalitankissa oleva polttoaine. Laitoin 10 litraa, tuskin mittaavat. Tullissa taas pitkä odottelu ennen tarkastusta. Tällä kertaa pyysivät avaamaan vain takalaukun. Sain leimatut paperit ja jatkoin seuraavalle kopille, joka otti ne talteen. Venäläinen proopuskakulttuuri oli vielä vahvasti elossa EU-Latviassakin. Koko rajanylitykseen kului noin kaksi ja puoli tuntia.

Tie oli aluksi huonokuntoista, mutta muuttui pian paremmaksi. Baltian teitä on parannettu reilusti EU:n avustuksella ja kaikki päätietiet ovat nykyään erittäin hyvässä kunnossa. Vanhat venäläiset leveät pientareet kasvavat nyt ruohoa. Muutama rapistunut bussipysäkki muistutti historiasta.

Venäläisten ajotyyli muuttui aivan täysin. Samat autot, jotka kaahasivat ohi Venäjän puolella, ajoivat täällä kiltisti nopeusrajoitusten mukaan. Uuden viisumin saaminen vaikeutuu, jos saavat sakkoja ulkomailla. Tätähän on käytetty Suomessakin argumenttina venäläisten viisumivapautta vastaan. Pitää ajonopeudet kurissa.

Mittariston bensavalo syttyi taas ja aloin etsiä huoltoasemaa. Yhden kiertoliittymän kyljessä oli pari tankkikonttia. Vaikutti hieman hämärältä paikalta, mutta päätin kokeilla. Ei ollut vielä paikallista rahaa ja menin kysymään kelpaisiko Visa. Yllättäen kelpasi, mutta piti maksaa venäläistyylisesti etukäteen.

Loppumatkalla Daugavpilsiin ei tapahdu mitään mainittavaa. Hotelli osoittautui taas isoksi kolossiksi, mutta palvelu pelasi mallikkaasti. Pyörän sai parkkiin ihan pääoven viereen. Huone oli modernia normaalitasoa, ei valittamista.

Kaupungin läpi virtaava Väinäjoki on aikoinaan ollut yksi viikinkien reitti itään. Sitä pitkin pääsee samalle ylänköalueelle kuin Novgorodin reitin kautta ja matka Volgalle on samaa luokkaa. Itämerelle joki laskee Riikan kautta.

Kauppakeskuksesta löysin rahanvaihtopaikan, josta sain paikallista valuttaa. Lähdin sitten kävelemään kaupungin linnoitukselle muutaman kilometrin päähän keskustasta. Ratikallakin sinne oli päässyt, mutta en jaksanut ottaa reiteistä selvää.

1800-luvulla luvulla rakennetun linnoituksen muoto on tyylikäs ilmakuvissa, mutta näin maan tasalta se ei ole kovinkaan vaikuttava. Vesi oli sen verran alhaalla, että vallihaudat olivat kuivia. Monet vallitusten sisäpuolella olevat rakennukset näyttivät olevan remontissa ja muutkin vaikuttivat tyhjiltä. Tätä kirjoitettaessa kolme vuotta myöhemmin paikka näyttäisi kuvien perusteella olevan paremmassa kunnossa.

Paluumatkalla poikkesin Rimi-marketissa ostamassa puhtaan t-paidan ja vettä. Hotellilla huomasin polttaneeni itseni auringossa taas kerran. Jostain syystä en ikinä ole oppinut suojaamaan herkästi palavaa nahkaani.

Kävelin kaupungin keskustan kävelykadun päähän rautatieasemalle ja takaisin. Ihan tyylikästä. Paikalla on yllättäen suomenkielinenkin nimi Väinänlinna, joka on ihan suora käännös nimestä, joka tarkoittaa linnaa Daugava-joella. Kaupunki on Latvian toiseksi suurin ja nuoret yliopisto-opiskelijat näkyivät katukuvassa.

Poikkesin kävelykadun varrella olevaan ravintolaan syömään. Seinien reunoja kiersi akvaarioita, joissa ui jotain outoja isoja ja värikkäitä kaloja. Äyriäisrisotto oli ihan hyvää.

Hotellin aamiainen tarjoiltiin kattokerroksen ravintolassa, josta oli melkoisen komeat näköalat kaupungille.