Aamulla oli pilvistä ja yöllä oli satanut hieman. Aamiainen tuli hieman hitaasti, mutta oli ihan hyvä. Sortavalan Seurahuoneen ravintolasali oli komea paikka odotella. Pyöräkin näytti olevan tallella hotellin edessä.

Petroskoihin tulisi olemaan pitkä taival läpi asumattoman erämaan. KTM oli janoinen pyörä ja bensa-asemien löytäminen matkan varrelta olisi epävarmaa eli piti tankata etukäteen. Keskustan pohjoispuolelta sitten löytyi hieman epämääräisen näköinen bensakauppa. Menin koputtelemaan kojun ikkunaan, maksoin etukäteen reilusti, tankkasin pyörän ja hain sitten vaihtorahat takaisin. Tämä näytti sittemmin olevan vakiokäytäntö kaikkialla Venäjällä.

Laatokan pohjoispuolella on muutamia aika hienoja rantaa pitkin meneviä tienpätkiä. Koirinojan kylän kohdalla poikkesin päätieltä sivuun. Siellä oli pienellä alueella useampiakin sotamuistomerkkejä ja hautausmaita. Määrä selittyi alueella käydyillä raskailla taisteluilla.

Ensin tuli vastaan konepistoolia pitelevä patsas. Aseistuksesta huolimatta kyseessä oli kuulemma rauhanmuistomerkki. Seuraavassa risteyksessä oli pari aidattua muistomerkkiä, joista toisen ympärillä oli myös muutama hauta. Ei ihan selvinnyt keitä sinne oli haudattu.

Päätien risteyksessä olikin sitten alueen kuuluisin muistomerkki Surun risti. Kesällä 2000 paljastettu iso risti on poikkeuksellisesti suomalais-venäläistä yhteistyötä ja omistettu molempien osapuolien sodassa menehtyneille. Se oli myös ensimmäinen talvisodan muistomerkki Venäjällä. Aikaisemminhan tuota tapausta ei Neuvostoliitossa juurikaan muisteltu.

Risteyksestä alkoikin sitten parin sadan kilometrin erämaataival Ääniselle. Tie oli uutta, suoraa ja hyväpintaista. Navigaattori ei ollut ihan ajan tasalla ja hukkasi tien aina välillä. Eksymisen vaaraa ei kuitenkaan ollut. Muutama pikkukylä tuli ohitettua, mutta muuten maisemat olivat vain metsää.

Vähän ennen Petroskoita tie muuttui mutkaisemmaksi ja liittyi sitten Pietari-Murmanski valtatiehen. Tienviitan mukaan Murmanskiin olisi ollut matkaa vajaat tuhat kilometriä. Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen erkani liittymä Petroskoihin. Kaupunkiin johtava tie oli surkeassa kunnossa, kuoppia sai väistellä koko ajan.

Pysähdyin syöttämään hotellin osoitteen navigaattoriin ja yllättäen se osasi reitin sinne. Keskustan läpi ajaessa äänekäs KTM herätti huomiota. Rakennusten ja teiden kunto parani lähempänä rantaa. Hotelli oli iso valkoinen kolossi aivan Äänisen rannassa. Respassa pärjäsi hyvin englannilla ja varattu huone löytyi ylimmästä kerroksesta. Aamiaista ja aamusaunaa varten sai erilliset lipukkeet. Vartioitu parkkipaikka hotellin vieressä maksoi taas sen 50 ruplaa yöltä.

Huone oli pieni, mutta aika hieno. Parvekekin löytyi. Viereinen koski piti kovaa meteliä, mutta suljettu ikkuna eristi äänen hyvin. Minibaari oli kallis muuhun hintatasoon nähden. Televisiossa hotellin kanava mainosti kylpyläpalveluja. Valokuvamallin näköiset hoitajat ottivat lukemia sormenpäistä mittareilla ja selittivät jotain elimistön kuonanpoistosta. Jostain olinkin lukenut, että kaikenlainen huuhaa myy hyvin Venäjällä.

Kotona seinällä olevassa Willem Blaeun Euroopan kartassa 1600-luvun alkupuolelta Petroskoin kohdalla on jo Onegaborg-niminen paikka. Ääninen tunnetaan muissa kielissä yleisesti Onega-järvenä, mistä päädytään suomalaisten lyhyen valtakauden aikana kaupungista käyttämään nimeen Äänislinna.

Kävelin hotellilta ylös Kirovin aukiolle, jonka keskellä vallankumousjohtaja itse patsastelee. Aukiota hallitseva rakennus on musiikkiteatteri, johon sisälle ei valitettavasti päässyt. Toisella laidalla on modernimpi Kansallinen teatteri, joka esittää säännöllisesti suomenkielisiä näytelmiä.

Takaisin rantaan, josta löytyi Pietari Suuren patsas. Varsinainen kaupunki tänne syntyi 1700-luvun alussa, kun Pietari tarvitsi rautaa tykkejä varten sotiessaan ruotsalaisia vastaan. Paikalle perustettiin valimoita ja kaupungin nykyinen nimikin tulee sanoista ’Pietarin tehdas’.

Rantabulevardilla oli näin sunnuntai-iltana kaikenlaista huvitoimintaa. Kävelin sen päästä päähän. Paljon taideteoksia ja muutenkin aika siistiä verrattuna muuhun kaupunkiin.

Rannasta löytyi myös Otto Wille Kuusisen patsas. Sisällissodan jälkeen Venäjälle paennut poliitikko loi vaikuttavan uran Neuvostoliiton hallinnossa ja pitää kai edelleen hallussaan ennätystä suurimmasta ulkomailla sijaitsevasta suomalaisen patsaasta.

Vaikka rantabulevardi onkin pidetty siistinä, samaa ei voi sanoa vedestä. Äänisen aalloissa kellui kaikenlaista jätettä. Uiminen ei kiinnostanut. Pieni pyramidi juhlisti kaupungin perustamista 300 vuotta sitten.

Takaisin kaupungille. Täälläkin vielä käytettiin johdinautoja. Vanha tekniikka, joka on jalankulkijan näkökulmasta huomattavasti miellyttävämpi kuin savuttavat dieselbussit. Saattavat kokea jonkinlaisen renessanssin pikaladattavien sähköbussien muodossa.

Joidenkin talojen seinissä oli kylttejä niissä asuneista kuuluisuuksista. Suomalaisia nimiä oli paljon. Itselle suurin osa tuntemattomia. Suomen kieleen törmäsi muutenkin yllättävän usein. Keskustan Pohjola-hotelli on yksi tyylikkäimmistä hotelleista, mitä olen nähnyt. Täytyy varmaan seuraavalla kerralla ottaa huone sieltä. Muutama vanha punainen puurakennus oli pidetty hyvässä kunnossa.

Palailin takaisin hotellille päin. Poikkesin kaupassa ostamassa iltanaposteltavaa ja sain kotoisen S-marketin muovikassin. Maailma on pieni. Puistikossa Engelsin ja Marxin patsaat keskustelivat henkeviä. Pallokentällä oli meneillään jokin peli. Rannassa hotellin alapuolella oli harvinaisen tyylikäs ponitalli.

Hotellilla kysyin respasta nettiä ja Kižin laivalippuja. Nettiyhteys maksoi 250 ruplaa kolmeksi päiväksi, ihan kohtuullista. Homma toimi kortilla, jossa oli raaputettava salasana.

Kižin lippuja saisi kuulemma hotellin business centeristä. Tällä kertaa tämä tarkoitti pelkän faksin sijasta ihan erillistä toimistoa, jossa oli jopa henkilökuntaa. Pienten kieliongelmien jälkeen sain sitten lipun saarelle vievään kantosiipialukseen. Lähtö olisi puolenpäivän aikoihin ja perillä ehtisi olla kolme tuntia. Varmaan ihan riittävästi. Hinta oli normaali 2500 ruplaa edestakaisin.

Sitten kaupungille etsimään ruokaa. Hotellin lähistöllä ei ollut mitään innostavaa. Täällä ei näköjään harrasteta ruokalistoja ovenpielessä. Päädyin lopulta tavalliseen pizzapaikkaan. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta koskapa sitä pizzan ja oluen tilaamiseen olisi tarvittukaan. Kinkkua ja sieniä, ihan hyvää.

Aamiainen oli loistava, pöytä täynnä kaikkea hienoa. Forecan sääkartta kertoi pienen sadealueen menevän yli joskus yhden ja neljän välillä iltapäivällä. Hyvällä tuurilla ehtisin kiertää saaren museoalueen ennen sadetta, mutta otin varmuuden vuoksi sadetakin reppuun mukaan.

Lähdin liikkeelle vähän aikaisemmin ja kävelin keskustan kautta. Paikallinen Leninin aukio löytyi. Tällä kertaa Vladimir Iljitš agitoi puhujanpöntöstä. Lähistöllä näytti olevan useitakin ravintoloita. Illalla tänne syömään.

Sitten satamaan ja kantosiipialukseen. Edellisiltana ostettu lippu toimi ja paluulipuksi sain  vihreän kaulanauhan. Ilma näytti toistaiseksi hyvältä. Reilun tunnin kestänyt matka oli tavallisen tylsää vesillä liikkumista. Kantosiipialus kulki tasaisesti täristen. Välillä tuli jostain pakokaasun hajua sisään.

Perillä alkoi ensin näkyä metsäisiä rantoja. Laiturin vieressä oli jokin kelluva ravintolalta näyttävä lautta. Ei näyttänyt olevan käytössä. Seuraavana tuli lipunmyyntipiste, joka veloitti 625 ruplaa. Ostin vielä kauppakojusta alueen kartan. Löytyi jopa suomenkielinen versio. Lipuntarkastaja varoitti painokkaasti, että tupakointi on sallittua vain tupakkapaikoilla. Ihan ymmärrettävää, kun kaikki rakennukset ovat kuivaa puuta.

Saaren päänähtävyys, Kižin pogosta, tuli vastaan heti ensimmäisenä. Se koostuu kahdesta kirkosta ja niiden välissä olevasta kellotornista. 1700-luvun alussa valmistuneen Isomman kirkon virallinen nimi on Kristuksen kirkastumisen kirkko. Koska siellä ei ole lämmitystä, sitä kutsutaan myös kesäkirkoksi. 37 metriä korkeana se oli ainakin joskus aikoinaan ollut yksi maailman korkeimpia puisia rakennuksia.

Rakennusta remontoidaan jatkuvasti. Nytkin se oli nostettu perustuksiltaan telineiden varaan ja näytti leijuvan ilmassa. Sisään ei tietenkään päässyt. Jumalanpalveluksia siellä oli pidetty viimeksi 1900-luvun alkupuolella.

Viereinen Jumaläidin suojeluksen kirkko on samaa ikäluokkaa, mutta hieman pienempi. Se oli rakennettu talvikirkoksi eli siellä oli lämmitys. Isompi olisikin ollut mahdoton lämmittää. Sisällä oli näytteillä paljon ikoneita, mutta suurimman huomion vei koko päätyseinän täyttävä ikonostaasi. Nykyinen versio on rakennettu 1950-luvulla alkuperäiseen tyyliin.

Komeita rakennuksia. Paanuilla päällystetyt sipulikupolit pesevät tyylikkyydessään minkä tahansa rahvaanomaisen kultakupolin. Kaiken lisäksi koko systeemi on koottu perinteiseen tyyliin ilman yhtäkään naulaa.

Kirkkojen välissä oleva kellotorni oli kirkkoja nuorempi, rakennettu vasta 1800-luvulla. Valitettavasti sekin oli suljettu yleisöltä.

Loppuosa saaren eteläosaa olikin ulkoilmamuseota, jonne oli haalittu vanhoja rakennuksia eri puolilta Karjalaa. Hieman koristeellisempaa tyyliä kuin vastaavanlaiset talot Itä-Suomessa.

Ensimmäisenä pogostan vieressä oli Oshevnevin talo. Perinteiseen karjalaiseen tyyliin rakennuksessa oli sekä asuin- että taloustuloja. Rakennus edusti ’koshel’-tyyliä, jossa asuin- ja taloustilat oli sijoitettu rinnakkain saman katon alle. Tuloksena oli epäsymmetrinen rakennelma, joka näytti siltä, että asuinosa olisi rakennettu ensin ja talousosa lisätty viereen jälkeenpäin. Oman aikakautensa elintasosiipi.

Vähän matkan päässä oli samaa tyylisuuntaa edustava Jelizarovin talo. Taloussiipi tosin oli pienempi. Eläinten ja ihmisten asuttaminen samaan tilaan on ollut pohjoisissa oloissa ihan fiksu idea. Kesällä eläimet ovat ulkona ja talvella lämmitys helpottuu huomattavasti.

Rannassa talon vieressä oli tietysti sauna. Sisälle ei päässyt, mutta ovelta pääsi kurkkaamaan sisään. Ei liian outo näky kenellekään saunakulttuurin alueella kasvaneelle. Kiuas oli lähinnä kasa kiviä nurkassa. Tyylillisesti vaikutti hieman savusaunalta, mutta katossa oli kyllä jokin laudoista tehty savunpoistoputki.

Saaren eteläisimmässä kärjessä oli Sergejevin talo. Se oli rakennettu ’brus’-tyyliin, jossa asuin- ja taloustilat ovat peräkkäin. Ulkoasu on tällöin perinteinen symmetrinen harjakatto. Molempia tyylejä löytyy samalta aikakaudelta. Varmaankin herkullinen väittelyiden aihe aikoinaan.

Kaikkien saaren rakennusten materiaalit ovat luonnollisesti paikallisia puita. Rungot ja pinnat ovat mäntyä ja kuusta. Kattojen paanut ovat yleensä haapaa.

Pyhän arkkienkeli Mikaelin tsasouna näytti olevan remontissa. Alunperin 1600-luvun lopulta peräsin oleva kirkko saisi uuden katon. Se ei kuitenkaan estänyt jotakuta soittamasta kelloja tornissa. Vanhan pokkarin videokuvan laatu on surkeaa, mutta ääni toimii hyvin: tsasouna

Paikallinen tuulimylly oli 1900-luvun alkupuolelta. Opaskartta väitti pientä 1300-luvulla rakennettua Pyhän Lasaruksen kirkkoa Venäjän vanhimmaksi puukirkoksi. Siihen nähden sitä mainostettiin yllättävän vähän.

Kapean saaren toiselta reunalta pogosta näkyi hyvin. Kesäkirkon alla olevat telineet olivat selkeästi esillä. Aluetta ympäröivä matala linnoitus tuskin on koskaan mitään oikeasti suojannut. Pieni puutyönäyttely esitteli hyvin miten rakennetaan laudoista vedenpitävä katto ilman nauloja,

Seuraava Jakovlevin talo oli taas ’brus’-tyyliä. Komeasti koristellun talon alakerrassa oli museonäyttely erilaisista vanhoista esineistä. Yläkerrassa oli yllättäen esiintyjiä, jotka alkoivat laulaa, kun tulin sisään: runolaulu. Aika hieno esitys. Käytetty kieli jäi vähän epäselväksi.

Eräässä aitassa oli kokoelma paikallisia arkeologisia löytöjä. Äänisjärven ympärillähän on ollut asutusta jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua. Ruukunpalaset olivat yllättävän ehjiä, kivityökalut samanlaisia kuin muuallakin.

Reilu pari tuntia tuli saaren eteläosaa kierreltyä. Kauempana pohjoisessa olisi ollut lisää taloja ja kirkkoja, mutta ei mitään jo nähdyistä poikkeavaa. Pikkubussilla sinne olisi päässyt, mutta aikaa ei enää ollut. Sataman matkamuistomyymälöistä ei löytynyt mitään kiinnostavaa. T-paidan olisin voinut ostaa, mutta moisia ei näkynyt. Olutta kyllä myytiin, jopa suomeksi.

Satamassa laituriin oli saapunut iso laiva. Saari lienee osa jotain risteilyreittiä. Kantosiipialus oli nyt hieman tyhjempi kuin tullessa. Säätilan kannalta ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Sade alkoi, kun astuin alukseen. Paluumatkalla oli hyvää aikaa kirjoitella kännykällä matkapäiväkirjaa.

Perillä Petroskoissa sade lakkasi, kun nousin rantaa. Minulla on aina ollut hyvät suhteet sateen jumaliin, syntymäpäiväni kun sattuu olemaan Esterin nimipäivä. Sitten vain rantaa pitkin hotellille. Oudosti kylpyhuoneeseen oli kyllä ilmestynyt uusi shampoopullo, mutta sänky oli petaamatta.

Illalla sitten keskustaan syömään. Menin suoraan Karjala-ravintolaan, joka on kai yksi kaupungin parhaista. Ei ihan halpa edes näin turistille, mutta täytyyhän sitä välillä nautiskella. Alkuruuaksi ensin sieni-sipuliruukku ja sitten pihvi perunoilla ja kasviksilla. Aika älyttömän hyvää.