Joulukuussa 2012 suuntasimme työporukalla jo perinteisen pikkujoulumatkan tällä kertaa Luxemburgiin. Kun siellä ei koko viikonloppua jaksaisi viettää ja lennot oli helpompi järjestää Saksaan, niin päätimme lentää Frankfurtiin ja vuokrata auton sieltä. Tulisipa saman tien kierreltyä seutua muutenkin.
Torstai-iltana Vantaalla satoi lunta ja kone joutui jonottamaan pesupaikalle ennen lähtöä. Liikkeelle päästiin hieman myöhässä. Perillä Frankfurtissa vuokraamon Volvo löytyi parkkihallista ja ajelimme suoraan Heidelbergiin yöksi. Navigaattori vei perille alle tunnissa. Kamat hotelliin ja kaupungin joulutorille nauttimaan Glühweinit. Hotellin respan suosittelema ruokapaikka oli aivan erinomainen.
Aamulla sitten kiertelemään vanhaa kaupunkia. Ilma oli viileä ja kadut tyhjiä. Olin viimeksi käynyt täällä edellisvuoden kesäkuussa ja silloin paikat olivat täynnä turisteja. Kävelimme rantaa pitkin vanhalle sillalle ja sitten aution keskustan läpi ylös linnalle vievän rinnejunan asemalle. Viimeksi kiipesin uuden keskustan suunnasta suoraan linnalle ja vasta perillä tajusin junan olemassaolon. Nyt ei tarvinnut hikoilla.
Ylhäällä linnassa oli yhtä tyhjää kuin alhaalla keskustassa. Näköaloja joelle ja kaupungille sai ihailla kaikessa rauhassa. Linnan historia on hieman hämärä. Se lienee perustettu joskus vuoden 1300 paikkeilla, mutta ensimmäiset historialliset maininnat ovat vasta 1500-luvulta. Sen jälkeen sitä on vuorotellen rakennettu ja tuhottu vuosisatojen aikana. Nykyinen versio on puoliksi ehjää ja puoliksi rauniota.
Sisällä linnassa kuuluisin nähtävyys on järjettömän iso viinitynnyri. Ensimmäinen versio 1500-luvun lopulla oli 130000-litrainen. Nykyinen 1700-luvulla rakennettu tynnyri on neljäs lajiaan ja kooltaan reilut 200000 litraa. Vastapäisellä seinällä oli puinen Perkeon patsas. Lyhytkasvuinen hovinarri oli aikoinaan kuuluisa kyvystään juoda tolkuttomia määriä viiniä. Viimeksi en koko patsasta huomannutkaan.
Linnasta palasimme takaisin vanhaan keskustaan portaita kävellen. Matkalla hotellille piti vielä muillekin näyttää paikka, jossa poikkesin edelliskerralla. Heidelbergin yliopistolla oli aikoinaan oma vankilansa, jonne huonosti käyttäytyneet opiskelijat komennettiin. Studentenkarzer oli käytössä 1500-luvulta 1900-luvun alkupuolelle ja sinne joutumisesta luonnollisesti muodostui jossain vaiheessa ylpeilemisen arvoinen rituaali. Paikassa oli ovi yliopiston puolelle ja tuomitut saivat käydä luennoilla rangaistuksensa aikana.
Sitten kohti Luxemburgia. Ajoimme eteläistä reittiä Pfälzerwaldin metsän kautta. Periaatteessa siellä olisi ollut paremmat maisemat, mutta lumisateessa se osoittautui vain hitaammaksi reitiksi. Reinin ylitimme Speyerin kohdalla ja paikallinen tekniikan museo jäi vasemmalle. Jossain Dillingenin kohdalla sitten näkyi jo tienviittoja Luxemburgiin.
Perillä hotelli oli keskustan ulkopuolella, mutta vain pienen kävelymatkan päässä. Parkkipaikan, huoneiden ja muiden sähläämisten jälkeen pääsimme lopulta keskustaan. Joulutorilla oli maailmanpyörä, karuselli ja normaalit myyntikojut.
Kaupungin idea alkoi valjeta. Se on vähän samalla tavalla kolmiulotteinen kuin Edinburgh. Jokiuoma muodostaa syvän rotkon, jonka ympärille kaupunki on muodostunut. Rakennuksia on monessa tasossa ja sillat yhdistävät korkeammalla olevia osia toisiinsa.
Ilta alkoi jo hämärtää. Emme lähteneet kauemmas kiertelemään, vaan pysyttelimme ylhäällä Ville Hauten kaupunginosassa. Notre Damen katedraali oli jo kiinni ja suurherttuan palatsiin tuskin pääsisi päiväsaikaankaan. Keskellä aluetta oleva keskustori tunnettiin Vilhelm II:n aukiona ja sen reunalla oli pieni, mutta näyttävä kaupungintalo.
Ulkona ei ollut mikään terassikeli eli perinteiset gin tonicit piti käydä nauttimassa sisätiloissa. Palailimme sitten hotellin ravintolaan syömään. Tilasin taas jonkin paikallisen erikoisuuden ja sain eteeni ison kulhon lihakeittoa. Ei valittamista. Baaria hotellista ei löytynyt, mutta respan vieressä oli kolikkoautomaatti. Keräämällä kaikkien pikkurahat kasaan saimme sieltä muutaman pikkupullon punaviiniä yömyssyksi.
Aamiaisen jälkeen sitten takaisin keskustaan. Ilma oli viileän utuinen. Ohitimme eilen illalla kiertämämme keskustan ja jatkoimme suoraan rinteen reunalle. Kaupungilla oli aika hiljaista näin lauantaina aamulla. Alas laaksoon vei portaita useammastakin kohtaa, mutta löysimme sattumalta hissin. Rinteen sisässä oli näköjään parkkihalleja.
Alhaalla kiersi jokiuoma, jonka molemmin puolin oli hyvin tiiviisti rakennettu taloja. Rinteet ympäröivät joen mutkaa kolmelta suunnalta. Keskellä olevalle korkeammalle alueelle oltiin rakentamassa uutta toimistorakennuksen näköistä laatikkoa, jonka vieressä oli kolme epäilyttävästi keinotekoisen näköistä tornia yhdistettynä osittain hajonneilla muureilla.
Tämä herätti hämmentävän kysymyksen. Jos nykyiset rauniot ovat vuosisatojen mittaan tuhottu ja rakennettu moneen kertaan uudestaan, ovatko tällaiset koristetornit oikeastaan sen vähempiarvoisia? Muutaman sadan vuoden päästä eroa ei taida enää olla.
Pohjoispuolen rinne, Bock, oli linnoitettu jo roomalaisajalla vartioimaan ohi kulkenutta tietä. Sen jälkeen varustuksia vahvennettiin vuosisatojen aikana kunnes 1500-luvulla Luxemburg oli yksi Euroopan vahvimmin linnoitettuja kaupunkeja. Jostain syystä se silti joutui valloitetuksi säännöllisesti ja kuului vuorollaan lähes kaikille paikallisille suurvalloille.
Rinteessä olevat tykkiaukot rakensivat alunperin espanjalaiset. Kuuluisa ranskalainen linnoitusarkkitehti Vauban huomasi niiden käyttökelpoisuuden piirittäessään kaupunkia ja saatuaan sen valloitettua laajensi niitä huomattavasti. Lopulta itävaltalaisten vallan aikaan rinteessä oli jo 25 kanuunaa ja tunneleissa tilaa useille sadoille sotilaille. Tästä huolimatta kaupunki kuului kohta taas ranskalaisille.
Itävaltalaisten rakentama silta oli aika erikoinen. Sitä voi kulkea neljää reittiä: yläpuolista tietä pitkin, sen alapuolella olevien kaariholvien kautta, pääkaarta ympäröivää porraskäytävää kiertäen tai alapuolella kulkevassa tunnelissa.
Ylitimme joen kapeaa siltaa pitkin ja nousimme ylös Bock-rinteen päälle. Tähän mennessä parhaat näköalat alas laaksoon. Keskellä näkyi vanha Neumünsterin luostari, joka toimii nykyään kulttuurikeskuksena. Ylhäällä oli myös sisäänkäynti linnoitustunneleihin, mutta ne eivät olleet näin talvisaikaan auki. Täytyy poiketa uudestaan jonain kesänä.
Kävelimme keskustan läpi takaisin hotellille ja lähdimme kohti Trieriä. Kiersimme keskustan pohjoispuolelta suoraan moottoritielle. Matkaa oli alle 50 kilometriä ja ruuhkaa ei ollut. Moottoritieltä alas Trieriin vievä tie olikin sitten ihan tukossa. Jonossa meni parikymmentä minuuttia ylimääräistä aikaa. Parkkipaikka löytyi sitten sairaalan viereisestä parkkihallista helikopterikentän alapuolelta.
Kaupungin kuuluisimmalle nähtävyydelle, Porta Nigralle, oli vain lyhyt matka. Poikkesin täällä viimeksi kesällä 2008 ja se näytti edelleen ihan samalta. Aikoinaan roomalaisen kaupungin pohjoisena sisäänkäyntinä toiminut portti rakennettiin 100-luvulla. Keskiajalla sen kiviä alettiin jo käyttää muihin rakennuksiin, mutta se säästyi kun sitä alettiin käyttää kirkkona. Napoleon määräsi sen sittemmin palautettavaksi roomalaiseen asuunsa ja siinä muodossa se on edelleen.
Sen enempää emme kaupunkia katselleet. Nautimme vastapäisessä ravintolassa oluet ja jatkoimme Mosel-joen rantaa pitkin menevälle tielle. Aurinko alkoi paistaa ja Moselin jokilaakso näytti niin hyvältä kuin vain tähän vuodenaikaan voi näyttää. Kesällä kun rinteiden viinitarhat ovat vihreitä tietysti vielä kertaluokkaa upeammalta.
Ajelimme mutkittelevan joen etelärantaa ja pysähdyimme Bernkastel-Kuesin kylän kohdalla ihan vain kun se näytti niin hyvältä. Paikallinen kuuluisuus oli renessanssin ajalla elänyt Nicolaus Cusanus, oman aikansa yleisnero. Sillan vieressä oleva Cusanusstift oli hänen aikoinaan perustamansa sairaala. Nykyisin siinä toimi viinimuseo.
Emme kuitenkaan jääneet paikkoja kiertelemään, vaan jatkoimme muutaman valokuvan jälkeen joen pohjoisrantaa pitkin. Iltapäivä oli jo pitkällä ja matkaa vielä jäljellä. Tunnin päästä pysähdyimme Bruttig-Fankelin kohdalla ja nautimme pienimuotoisen makkara-aterian.
Nousimme ylös jokilaaksosta ja ajoimme viimeisen pätkän Koblenziin ylänköä pitkin. Eipä tainnut juurikaan nopeuttaa, mutta olipahan taas vähän erinäköiset maisemat. Pimeä tuli tosin aika äkkiä ja luntakin alkoi sataa. Perillä Cityhotel Kurfürst Balduin oli ihan vanhan kaupungin reunalla. Kaupungilla oli lauantai-iltana paljon juhlijoita, mutta ruokapaikkakin löytyi ja osoittautui erittäin hyväksi.
Aamulla kaupunki oli hiljainen ja luminen. Kävelimme vanhan kaupungin läpi Moselin rantaan. Paikka on ollut asuttu kauan. Jokien risteys ja vastapäinen helposti linnoitettava vuori ovat mitä luonnollisempia paikkoja kaupungille.
Julius Caesar rakennutti lähistölle ensimmäisen tunnetun sillan Reinin yli. Puinen silta rakennettiin vain kymmenessä päivässä. Caesar joukkoineen marssi sillan yli itäpuolelle, poltti muutaman kylän, palasi takaisin ja purki sillan. Ajatus oli näyttää germaaniheimoille, että Rooman armeija pääsee halutessaan minne tahansa. Idea toimi. Rein oli sen jälkeen satoja vuosia Rooman raja ilman suurempia kahakoita.
Mosel- ja Rein-jokien risteys tunnetaan nimellä Deutsches Eck. Paikkaa vahtii Saksan ensimmäisen keisarin Vilhelm I:n jättimäinen ratsastajapatsas. Rantaa koristavat Saksan kuudentoista osavaltion liput.
Joen toisella puolella näkyi Ehrenbreitsteinin vuori ja linnoitus sen päällä. Paikka näytti hienolta ja sinne olisi päässyt tyylikkäästi köysiradalla. Eipä vain ollut aikaa. Pitäisi vielä ehtiä illaksi koneelle.
Takaisin hotellille hakemaan auto ja Reinin laaksoa pitkin Frankfurtiin. Matkalla näkyi melkoinen määrä linnoja kummankin puolen rinteillä. Osa näytti hyväkuntoisilta ja osasta oli jäljellä vain raunioita. Niiden kaikkien kiertämiseen saisi kulumaan varmaan viikon.
Kuvaaminen halvalla pokkarilla liikkuvasta autosta ikkunan läpi pilvisellä säällä oli aika epätoivoista touhua. Mutta toisaalta, ei pysähtymisistä olisi juurikaan iloa kun ei kuitenkaan itse paikoissa ehtisi käydä. Toisen kerran sitten paremmalla ajalla.
Olimme perillä Frankfurtin lentokentällä hyvissä ajoin. Siellä satoi lunta ja joitakin lentoja oli jo peruttu. Etsiskelin kentän kaupasta Moselin viinejä, mutta valikoima oli aika huono. Jonkin Riesling-pullon sieltä mukaan poimin.
Portilla selvisi, että meidänkin lentomme oli peruttu. Sen jälkeen menikin vähän aikaa sähläämisessä ennen kuin selvisi mistä seuraava lento lähtisi. Loppuilta kului sitten odotellessa. Harvoin on tullut luettua Financial Times niin tarkkaan läpi. Vantaalla taisimme olla vasta puolen yön jälkeen.