Torstaiaamu valkeni aurinkoisena. Puolenpäivän aikoihin pakkasin kamat ja lähdin liikkeelle. Kypärän bluetooth ei aluksi meinannut saada yhteyttä navigaattoriin, mutta boottaus auttoi. Toista kesää käytössä oleva Schuberthin kypärän BT-kauluri oli yleensä ongelmattomin langaton laite, mitä olin ikinä käyttänyt. Syyllinen taisi olla vanha TomTom-navigaattori. Kuusi vuotta vanha laite oli tietokoneajanlaskun mukaan kivikautinen, täytyy varmaan hankkia uusi.

Veronan keskustasta etelään ja suoraan moottoritielle. Tulliportilla homma menikin sitten sähläämiseksi. Ajoin vahingossa väärästä portista, josta en saanut lippua. Portti aukeni silti ja oli pakko siirtyä pois tukkimasta jonoa. Ihmettelin vähän aikaa ja päätin sitten jatkaa matkaa. Tuleepahan selvitettyä paljonko veloittavat. Milanon portilla se sitten selvisi: normaalimaksu Veronasta + 57.60€ sakko. Kassa veloitti normaalimaksun samantien ja sakko piti maksaa netissä myöhemmin.

Muuten matkalla ei mitään ihmeellisempää tapahtunut. Tankkasin välillä ja jatkoin Ivrean ohi kohti Alppeja. Aosta sijaitsee vuorten välisessä laaksossa ja kaupunkia lähestyttäessä maisemat muuttuivat aivan käsittämättömiksi. Alpit ovat näillä seuduin korkeimmillaan ja vuoret nousevat hurjan jyrkkinä tien molemmin puolin. Se ei kuitenkaan estänyt Julius Caesaria marssimasta tästä läpi valloittamaan Galliaa ja paljon myöhemmin Napoleon Bonapartea tekemästä samaa toisinpäin.

Aostan keskusta on kävelyaluetta ja vähän aikaa piti ihmetellä ennen kuin hotellille johtava pieni kuja löytyi. Huone oli odottamassa, pyörän sai parkkiin pihalle ja Wifi toimi erinomaisesti.

Sitten kiertelemään kaupunkia. Vanha keskusta on pieni, mutta ihan tyylikäs paikka. Jonkin verran turisteja, mutta ei mitään tungosta. Heti keskustan pohjoispuolella oli vanha katedraali. Alunperin 1000-luvulla rakennetun kirkon nykyinen ulkoasu on pääosin 1500-luvun alusta. Uusklassinen julkisivu on tosin tehty vasta 1800-luvulla.

Roomalaisia raunioitakin löytyi. Olihan kaupunki alunperin roomalaisten perustama Augusta Praetoria Salassorum. Osa paikoista oli harmittavasti kiinni remontin takia ja tietysti juuri kiinnostavimpaan nähtävyyteen eli roomalaiseen teatteriin ei päässyt. Kaupungin muureja oli pystyssä yllättävän paljon ja torneistakin oli muutama jäljellä. Itäinen portti, Porta Praetoria, oli erikoisesti kaksikaarinen. Vähän matkaa sen ulkopuolella oli Augustuksen riemukaari, joka juhlisti roomalaisten voittoa paikallisista heimoista.

Illalla kahdeksan jälkeen kaupunki hiljeni ja osa ruokapaikoistakin meni kiinni. Löytyi kuitenkin vielä auki ollut Victory-ravintola, josta yritin tilata hevosenleikettä. Hevosenliha oli kuitenkin sattunut loppumaan ja tyydyin polentaan ja porsaanleikkeeseen. Ihan hyvää.

Aamulla oli poutaista ja rasvailin pyörän ketjut ennen lähtöä. Mont Blanc -tunneli olisi lähellä, mutta päätin lähteä pohjoisen Saint Bernardin solan kautta. Sitä kauttahan ne sotajoukotkin aikoinaan kulkivat. Vanha tie huipun kautta olisi näin kesäkuun alussa vielä kiinni, mutta tunnelin pitäisi olla auki. Ylös vuoristoon noustessa ilma viileni, mutta pysyi silti kuivana.

Ylhäällä maisemat vain parantuivat koko ajan. Kuvaamaan pysähtyminen kuitenkin aina rikkoo ajonautintoa sen verran, että näistä paikoista ei juuri kuvia kerry. Täytyy kyllä jatkossa pysähdellä enemmän. Vähän ennen tunnelia näkyi yli ruksattu tienviitta vanhalle tielle solan huipun kautta. Bernhardinkoiria ei valitettavasti näkynyt.

Tunnelin alkuosa oli ensin sivusta avointa katosta ja sen jälkeen viivasuoraa putkea vuoren huipun läpi. Reilun kilometrin päässä tuli vastaan Sveitsin raja. Maksoin tunnelimaksun ja ostin Sveitsin moottoritietarran. Vähän päästä tunneli muuttui taas sivulta avoimeksi ja jatkui sellaisena muutaman kilometrin. Toisessa päässä ilmassa leijui lumihiutaleita ja pyörän mittari näytti lämpötilaksi 2.5 astetta. KTM:n mittaristoonkin ilmestyi lumihiutaleen kuva. En tiennytkään moisesta ominaisuudesta.

Ilma lämpeni nopeasti alaspäin mennessä. Martignyn paikkeilla alkoi sitten vesisade. Genevenjärven ranta ja Lavauxin viinialueet tuskin erottuvat sateen seasta. Jatkoin pohjoiseen Neuchâtelinjärven rantaa pitkin toivoen sateen loppuvan ja noudatin alkuperäistä suunnitelmaa poiketa La Chaux-de-Fondsin kaupungissa. Kun sielläkin edelleen satoi, jatkoin sitten Jura-vuoriston yli Besançoniin. Sadepäivät voi käyttää ajamiseenkin.

Reitti kulki mutkaisia vuoristoteitä pitkin ensin alas laaksoon ja sitten takaisin ylös. Ilma oli välillä aika kylmää. Lopulta tie alkoi laskeutua pois vuoristosta. Ranskan raja jäi huomaamatta. Perillä Besançonissa tietyöt sotkivat liikennettä. Hotelli löytyi kuitenkin kävelykadun sivukujalta ja respan tyyppi osasi jopa kohtuullisesti englantia.

Huone oli muuten ihan hyvä, mutta suihkusta ei tullut vettä. Vaatteet takaisin päälle ja respaan kysymään syytä. Kuulemma jokin kaupungin vesikatko, pitäisi toimia tunnin päästä. Sitä odotellessa poikkesin läheisessä kaupassa ostamassa iltanaposteltavaksi keksejä, camembertia ja punaviiniä. Takaisin tullessa suihkusta tuli vettä.

Kävelin vielä illalla kaupungilla, mutta sateinen sää ei innostanut edes etsimään ruokapaikkaa. Ostin katukojusta illalliseksi lämpimän patongin ja kana-mozzarella -salaatin. Loppuilta menikin sitten hotellihuoneessa löhöillessä. Jostain syystä netti tökki ja seuraavan päivän hotellin varaaminen ei onnistunut.

Aamulla oli pilvistä, mutta ei sentään satanut. Siispä aamiaisen jälkeen kiertelemään kaupungille. Kirkko oli ihan hieno, mutta muuten keskusta oli aika tylsää ostoskatua. Ylhäällä kukkulalla näkyi Vaubanin suunnittelema linnoitus. Nyt vaan ei ollut aikaa poiketa siellä.

Liikkeelle kohti Nancya. Alkumatkasta tietyöt hieman häiritsivät. Puolimatkan jälkeen alkoi hieman sataa ja välillä tuli pari rankempaa kuuroa. Perillä sade sitten sopivasti lakkasi.

Kun hotellin varaaminen ei ollut eilen onnistunut, niin piti lähteä moista etsimään. Navigaattorin ehdottama Ibis ei löytynyt sieltä mistä piti. Rautatieaseman vierestä löytyi toinen, mutta se oli täynnä. Kulman takana näkyi kuitenkin jokin hotellikyltti ja kujan perältä löytyi kahden tähden hotelli Foch. Halpa paikka ja pyörän sai parkkiin oven viereen. Wifi oli ilmainen ensimmäiset neljä tuntia, mutta respan tyyppi sanoi, että uudet neljä tuntia saa rekisteröitymällä eri nimellä. Hyvää palvelua.

Kävelin suoraan kuuluisimmalle paikalle, Stanislasin aukiolle. Paikan rakennutti 1700-luvulla Stanisław Leszczyński, entinen Puolan kuningas, joka toimi paikallisena herttuana. Silloisen Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n appiukolleen antama eläkevirka. Aukion tarkoitus oli yhdistää kaupungin vanha ja uusi osa. Arkkitehtinä toimi paikallinen Emmanuel Héré de Corny ja lopputulos ylitti odotukset sekä esteettisesti että käytännöllisesti.

Jatkoin riemukaaren ali viereiselle Carrièren aukiolle, joka kuuluu samaan arkkitehtuuriseen kokonaisuuteen Stanislasin aukion kanssa. Puiden reunustama puistokatu päättyi hallintorakennukseen, jonka muuten tyylikäs piha toimi tylsästi parkkipaikkana.

Seuraavaksi osuin vanhan kaupungin torille, jonka vieressä oli Saint-Epvre:n kirkko. Muuten ihan peruskatedraali, mutta lasi-ikkunat olivat poikkeuksellisen näyttäviä. Viereisestä puistosta löytyi yllättäen hevosia. Ihmettelin hetken kunnes päädyin aukiolle, jossa pelattiin hevospalloa. Olipas outo laji, koripalloa hevosilla.

Kiertelin vähän aikaa Stanislasin aukion viereisessä puistossa ja lähdin takaisin uuteen keskustaan. Kauppakatujen liikkeet alkoivat mennä jo kiinni ja katedraalikin oli jo suljettu. Täällä näytti olevan samanlaisia kumipyöräisiä keskikiskolla ohjattuja ratikoita kuin Italian Padovassa.

Poikkesin syömässä hotellin lähellä olevassa irkkupaikassa. Guinessissa kypsytetty pihvi ja tuoppi Belgialaista Hoegaardenia Ranskassa nautittuna voidaan kai luokitella jonkinlaiseksi yleiseurooppalaiseksi ateriaksi.

Aamulla paistoi taas aurinko. Simppelin aamiaisen jälkeen pyörän ketjujen rasvaus ja kiristys. Seuraavan renkaan vaihdon kanssa pitää varmaan vaihtaa myös ketjut. Rasvapullo tyhjeni, mutta uutta ei enää tarvita ennen Suomea. Tien päälle ja kohti pohjoista.

Matkalla pysähdyin Mosel-joen varrella olevassa Metzissä. Kiertelin keskustaa ja päädyin katedraalille sopivasti sunnuntaiaamun kulttimenojen loppuessa. Vaikuttava paikka, ikkunalasien pinta-alaltaan maailman suurin ja korkeudeltaan sijalla 12.

Sitten moottoritietä Luxemburgin ohi Belgiaan. Raja-asemat olivat tietysti tyhjiä, mutta vielä niitä ei oltu vaivauduttu purkamaan. Tie halki Ardennien vuoriston oli maisemiltaan komea. Nousuja, laskuja ja paljon metsää riitti, mutta reilun sadan kilometrin jälkeen alkoi jo hieman puutua. Vähän ennen Liegeä käännyttiin pikkuteille Theuxin kylän kautta kohti Aachenia.

Tankkasin Saksan rajalla ja yllättäen piti käydä maksamassa etukäteen. Harvinaista täällä Länsi-Euroopassa, viimeksi olin moiseen törmännyt Venäjällä. Perillä Aachenissa hotelli löytyi sieltä mistä pitikin. Pyörä talteen alakerran parkkihalliin. Nettiyhteys vaati puhelinnumeron ja salasana saapui tekstiviestinä.

Hotellista ei ollut pitkä matka vanhaan keskustaan. Ohitin katedraalin tässä vaiheessa ja suuntasin suoraan kauppatorille, jonka keskellä olevassa suihkulähteessä patsasteli itse Kaarle Suuri. Aukiota dominoi aivan älyttömän massiivisen kokoinen rathaus. 1300-luvulta peräisin oleva rakennus sijaitsee paikalla, jossa aikoinaan oli Kaarle Suuren palatsin suuri juhlasali. Tiettävästi kooltaan samaa luokkaa. Päädyssä oleva Granus-torni on jäänne tuosta vanhasta palatsista. Ehdottomasti komein ikinä näkemäni kaupungintalo.

Kävin aulassa vilkaisemassa ja totesin paikan olevan auki vielä pitkään. Ehtisin käydä katsomassa katedraalin ja palata sitten takaisin kiertämään rakennuksen sisältä.

Katedraali on heti raatihuoneen eteläpuolella. Näytti olevan osittain remontissa, pohjoispuolen seinä oli puoliksi rakennustelineiden peitossa. Sisällä huomion vie heti kahdeksankulmainen kullanvärinen kupolikattoinen keskiosa. Se oli alunperin Kaarle Suuren palatsin kappeli, aikoinaan suurin Alppien pohjoispuolella.

Muu kirkko sitten on rakennettu myöhemmin kappelin ympärille. Jos raatihuoneen paikalla oli palatsin juhlasali ja tämä oli kappeli, niin koko nykyinen välillä oleva aukio on ollut palatsia. Ei mikään pieni paikka.

Erikoisen paikasta tekee tyylien erilaisuus. Keskiosan kappeli on 800-luvulta ja sen eri puolille myöhemmin lisätyt ulokkeet kukin omalta aikakaudeltaan. Itäpuolen goottilainen kuoriosa rakennettiin 1300-luvulla ja siellä on nykyään Kaarle Suuren kullattu arkku että Otto III:n hauta. Jostain syystä muut Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan päälliköt eivät ole tänne hautaansa saaneet, vaikka suuri osa on täällä kruunattu.

Kaarle Suuren arkun lisäksi toinen näyttävä kultainen arkku on omistettu Neitsyt Marialle ja sisältää pyhäinjäännöksiä mukaan lukien Jeesuksen lannevaatteen ja Johannes Kastajan mestaushetkellä käyttämän vaatteen. Marginaalisesti uskottavampaa kuin Kölnin katedraalin itämään tietäjien luut.

Keskiosan reunaa kiertävästä toisesta kerroksesta oli hyvät näkymät alas. Keskellä roikkui keisari Barbarossan 1100-luvulla lahjoittama kynttelikkö. Ylhäältä löytyi myös Kaarle Suuren valtaistuin, jossa on kruunattu 31 Saksan hallitsijaa. Istuin oli yllättävän askeettinen. Se koostuu pronssisalvoilla toisiinsa liitetyistä marmorilevyistä ilman mitään muuta koristelua. Jos on tarpeeksi, ei tarvitse esittää.

Pihalla olevassa kojussa myytiin Kaarlen likööriä. Näytti liian makealta, mutta ostin kun oli niin komea pullo. Katedraalin viereisessä rakennuksessa oli museo, johon oli kerätty paikallista aarteistoa. Periaatteessa siellä oli kuvaaminen kielletty, mutta Kaarle Suuren rintakuvasta ja Lotharin rististä oli ihan pakko nopeat kuvat napata.

Sitten takaisin raatihuoneelle. Sisään maksoi viisi euroa plus yksi euro opaskirjasesta. Yläkerran sali freskoineen oli komea paikka. Siellä oli yllättäen alkuperäinen Kaarlen pronssipatsas. Torin suihkulähteessä olikin siis kopio. Lasiseinän takana oli kokoelma kuuluisien esineiden kopioita mukaan lukien Kaarle Suuren miekka ja keisari Otto I:n kruunu.

Freskoista hienoin kuvasi Cordoban taistelua, jota itse asiassa ei koskaan käyty. Ei pidä antaa tosiseikkojen häiritä hyvää tarinaa. Toinen aika tyylikäs esitti Rooman keisari Neron veljeä Serenus Granusta löytämässä Aachenin kuumia lähteitä. Todenperäisyys lienee samaa tasoa, mutta paikalla on kyllä aikoinaan ollut roomalaisia kylpylöitä ja Granuksen nimi on jäänyt vanhalle tornille.

Yläkerran ikkunasta oli hyvä näköala katedraalille ja alakerran huoneista jäi mieleen kaupunginvaltuuston kokoushuone. Melkoisen komea työpaikka.

Kiertelin vielä vähän aikaa kaupungilla ihmettelemässä ja kävin kauppatorin laidalla olevassa ravintolassa nauttimassa Schnitzelin maukkaalla kastikkeella ja vehnäoluella. Loppuilta menikin sitten hotellihuoneessa viimeistä matkapäivää suunnitellessa ja Kaarlen likööriä maistellessa. Ei se niin makeaa sitten ollutkaan.

Aamu valkeni hieman pilvisenä, mutta sateettomana. Aamiainen palveltiin henkilökohtaisesti pöytään. Söin tukevasti, kun tulisi pitkähkö ajopäivä. Matkaa Travemündeen olisi vajaat 600 kilometriä.

Puolen päivän aikoihin olin Essenin paikkeilla ja poikkesin Zollvereinin kaivosmuseossa. Ympäröivä Ruhrin alue on Saksan perinteistä teollisuus- ja kaivosaluetta. Kun paikalliset kaivokset suljettiin, jäljelle jääneistä rakennuksista tehtiin koko alueen historian museo. Lopputulos on aika erikoinen. Museossa oli sekaisin esihistoriallisia fossiileita, kivikirveitä, kaivostekniikkaa, paikallishistoriaa ja kaikkea muuta mahdollista. Oikeastaan aika hienoa.

Edetäänpä aikajärjestyksessä. Fossiileista tyylikkäimpiä olivat taas kerran ammoniitit. Pohjois-Euroopassa kun oltiin, niin tietysti löytyi myös villamammuttien ja -sarvikuonojen jäännöksiä jääkauden ajalta. Alue oli myös aikoinaan osa Rooman valtakuntaa ja tännekin asti päätyi kreikkalaisia ja roomalaisia esineitä. Kuuluisa kartantekijä Mercator vaikutti täällä ja esillä oli hänen tuotantoaan.

Reilu pari tuntia museon alueella kului. Sitten taas moottoritielle kohti Travemündea. Pokkesin matkalla Münsterin keskustassa, mutta en mitään paikkoja viitsinyt kierrellä. Muutaman kerran piti matkalla tankata ja jokunen tietyö hieman hidasti.

Perillä satamassa olin vähän ennen kahdeksaa. Viimeksi kiristin ketjut Nancyssa ja taas ne olivat löysällä. Ei silti vielä huolta, huonommillakin ketjuilla oli reissulta selvitty. Takarengas oli jo näkyvästi kulmikas. Laivaan pääsi normaaliin aikaan vähän ennen yhtätoista. Illalliseksi katkarapuvoileipä ja Fransiskaner.

Viimeinen päivä laivalla oli juurikin niin tylsä kuin vain päivä laivalla voi olla.