Maanantaiaamuna suuntasimme suoraan rautatieasemalle ja kohti Venetsiaa. Näyttäisi tulevan sateeton päivä. Halvat liput löytyivät helposti automaatista. Alkumatka oli aika täyttä, jouduimme seisomaan vaunun eteisessä. Loppumatkasta löytyi jo istumapaikkojakin. Maisemat olivat tyypillistä Pohjois-Italiaa. Matka kesti reilun tunnin.

Venetsian Santa Lucian rautatieasema on heti Canal Granden vieressä. Paikalliset Vaporetto-vesibussit kulkevat kanaalia edestakaisin. Päätimme ajaa moisella suoraan Pyhän Markuksen torille ja kävellä sitten sieltä takaisin. Lippu maksoi seitsemän euroa ja toimi vilauttamalla sitä leimauskoneen edessä. Hyppäsimme linjalle yksi, joka pysähtyisi joka asemalla.

Kanaalin liikenne vaikutti hieman sekavalta, mutta ilmeisesti siinä oli jotkin säännöt, kun kaikki tuntui sujuvan ilman ongelmia. Vesibussin pysäkit olivat vaihtelevasti kanaalin eri puolilla. Ilmeisesti siksi että, lauttaa saattoi käyttää helposti myös kanaalin ylittämiseen. Kanaali on keskimäärin aika leveä ja sen yli menee vain neljä siltaa. Kuljimme niistä kolmen ali, neljäs on rautatieasemalta toiseen suuntaan. Kanaalin pääsisi myös gondolilautoilla kahdeksasta eri kohdasta.

Teimme työjaon kuvaamisessa: minä olisin veneen vasemmalla reunalla kuvaamassa sitä puolta ja veli hoitaisi oikean puolen. Valokuvia tulikin otettua sen verran, että jos ja kun Venetsia joskus kokonaan uppoaa, niin kuvista voidaan luoda virtuaaliversio. Kuvatessa ei tosin oikein ehtinyt keskittyä katselemaan ympärilleen.

Kanaalia reunustaa katkeamaton jono palatseja. Yksittäin mikä tahansa niistä olisi vaikuttavan näköinen, mutta näin putkeen nähtynä ne hukkuivat toistensa sekaan. Osa oli ihan siistejä ja osa puolestaan aika räjähtäneen näköisiä. Suurin osa varmaan teknisesti juuri niin huonossa kunnossa kuin satoja vuosia vedessä maanneilta rakennuksilta voi odottaa. En taida ostaa.

Muutama kirkko katkaisi välillä palatsijonon ja yliopisto oikealla rannalla erottui muita isompana rakennuksena. Yliopiston löytyminen täältä oli pieni yllätys, mutta se  tarjoama kaupallisen alan korkeakoulutus ei sitten enää ollutkaan.

Sitten kanaali alkoikin levetä ja lähestyimme Pyhän Markuksen toria. Jäimme pois jälkimmäisellä pysäkillä ja kävelimme rantaa takaisinpäin torille. Reitti meni Ponte della Paglia -sillan yli Dogen palatsin rantaa pitkin. Sillalta näkyi hyvin ylempänä palatsin kuulusteluhuoneiden ja vankilarakennuksen välillä kulkeva katettu Huokausten silta.

Torilla olikin sitten hieman ruuhkaa. Turistit jonottivat kahdessa jonossa kellotorniin ja Pyhän Markuksen kirkkoon. Päätimme jättää kellotornin väliin, kun sinne oli pidempi jono. Minna, Pasi ja Elmeri lähtivät kiertelemään toria. Minä, Marko ja Mirkka jäimme jonottamaan kirkkoon.

Vesi kanaalissa oli aika korkealla ja kirkon edustalla se oli noussut parista sadevesikaivosta ylös isoiksi lätäköiksi. Kirkko itse oli jonkinlaisessa julkisivuremontissa ja yläosa torin puoleisesta seinästä osittain rakennustelineiden peitossa. Alaosan ovien yläpuoliset kaariholvit mosaiikkeineen olivat aika vaikuttavia.

Jono kirkkoon eteni yllättävän nopeasti. Sisältä ristinmuotoinen kirkko oli tummasävyisen synkkä. Yläosan kupolit ovat kokonaan kullansävyisten mosaiikkien peitossa. Hurjan näköinen paikka. Tietenkään siellä ei saanut valokuvata, mutta muutama hätäinen yleiskuva tuli silti otettua. Kuvien puute harmittaa näin jälkeenpäin, kun muistikuvat alkavat jo hämärtyä.

Alakerrassa oli pieni aarrekammio ja yläkerran parvelta löytyi kirkon museo. Alkuperäiset kuuluisat hevospatsaat olivat museossa ja ulkona parvekkeella oli kopiot. Parvekkeelta oli melkoisen hienot näkymät turistien kansoittamalle torille. Jossain Donna Leonin kirjoihin perustuvissa televisiodekkareissa joivat kerran kahvia ihan tyhjän torin terassilla. Kuvattu varmaan hyvin aikaisin aamulla. Muutenkin niissä näkyi yllättävän vähän turisteja.

Kirkon jälkeen menimme etsimään muita. Olivat syömässä pizzaa kirkon viereisessä ravintolassa. Löysimme terassilta paikan ja tilasimme myös pizzat. Voi kuulostaa karmealta ajatukselta syödä pizza Venetsian kuuluisimman turistirysän naapurissa, mutta yllättävän kelvollista ruokaa se silti oli.

Lähdimme käveleskelemään rauhallisesti kaupungin läpi kohti rautatieasemaa. Pienemmät kanaalit olivat välillä hieman ruuhkaisen oloisia. Useimmissa pienissä silloissa oli portaita ja Elmerin lastenvaunuja joutui koko ajan kanniskelemaan ylös ja alas. Korkealla oleva vesi nousi muutamassa paikassa kadulle asti. Täällä ei paljonkaan tarvitse vedenpinnan nousta, että kaikki tiet tulvivat.

Rialton silta oli todella ruuhkainen ja täynnä turistisälää myyviä kojuja. Muualla Venetsian kujilla olikin sitten rauhallisempaa. Rautatieasemalla odoteltiin vähän aikaa seuraavaa junaa takaisin Veronaan. Nyt saatiin istumapaikat heti junan lähtiessä. Vähän oli hätäinen reissu, nähtäväähän tuolla olisi ollut moneksi päiväksi.

Ilta meni taas syödessä ja laiskotellessa. Suunniteltiin seuraavan päivän reissua Vicenzaan ja Padovaan. Molemmat ovat historiallisesti kuuluisia kaupunkeja ja saman Venetsian radan varrella. Padovassa olisi kuuluisa Scrovegnin kappeli, jonne pitää varata liput etukäteen netistä. Ostin kolme lippua huomiseksi iltapäiväksi. Ehtisimme aamulla kiertää Padovan kasvitieteellisen puutarhan ennen kappelille menoa. Iltapäivällä voisimme sitten jatkaa Vicenzaan.

Aamulla sitten Markon ja Mirkan kanssa suoraan junalle. Ilma oli taas mukavan poutainen. Matka Padovaan kesti alle tunnin ja istumapaikkojakin löytyi heti. Perillä lähdimme kävelemään suoraan keskustan läpi kasvitieteelliselle puutarhalle. Vanha keskusta oli tyylikkään näköinen ja täynnä historiallisesti mielenkiintoisia paikkoja, mutta nyt ei ollut aikaa poiketa niissä. Täytyy käydä joskus uudestaan.

Keskustan toisella laidalla vastaan tuli Prato della Vallen tori. Jättimäisen kokoinen aukio, jonka keskellä on ellipsin muotoinen kapean kanaalin erottama saari. Aukio on Italian suurin ja yksi suurimmista koko Euroopassa. Kanaalia reunustaa 78 patsasta, jotka esittävät pääosin paikallisia kuuluisuuksia, mutta olipahan joukkoon päässyt myös Galileo Galilei ja jopa Ruotsin Kustaa Aadolf II. Upean näköinen paikka.

Kasvitieteellinen puutarha oli ihan aukion vieressä. Se on perustettu vuonna 1545 ja on maailman vanhin yliopistollinen kasvitieteellinen puutarha, joka on yhä alkuperäisellä paikallaan. Paljon en kasveista ymmärrä, mutta paikka oli vanhanaikaisella tavalla tyylikäs. Pieneen tilaan muurien ja kivien väliin oli koottu mitä erilaisempia kasveja vieri viereen.

Puutarhan kuuluisin kasvi lienee Goethen palmu, joka on paikan vanhin kasvi. Vuonna 1585 istutetun palmun ympärille on rakennettu erillinen kasvihuone suojaamaan sitä säältä. Nyt kasvihuoneen seinät olivat auki ja palmua pääsi katsomaan.

Löytyi myös kokoelmat kivisessä ympäristössä asuvia alppikasveja, myrkyllisiä kasveja, lääkeyrtteinä käytettyjä kasveja, altaissa olevia vesikasveja ja monia muita. Yksittäisistä kasveista mieleen jäi keskeltä ontto plataanipuu.

Päärakennuksen vanhoissa 1700-luvun kasvihuoneissa oli kokoelma lihansyöjäkasveja. Millähän ne mahtavat ruokkia niitä täällä? Vierestä löytyi sitten paikan toinen kuuluisuus: peruna vuodelta 1590. Useimmilla turistisivuilla sitä mainostetaan Euroopan ensimmäisenä perunana, mutta espanjalaiset ehtivät kyllä viljellä sitä jo aikaisemmin. Italian ensimmäinen peruna se varmaankin on.

Sitten takaisin keskustan läpi Scrovegnin kappelille. Kappelin rakennutti varakas pankkiiri Enrico Scrovegni hyvittääkseen isänsä synnit. Hänen isänsä oli ollut koronkiskuri ja Danten siihen aikaan muotoileman käsityksen mukaan moiset joutuvat helvetin seitsemännelle kehälle jumalanpilkkaajien ja sodomian harrastajien kanssa. Päältäpäin askeettisen näköinen kappeli valmistui vuonna 1305 ja sen sisäpuolen freskot maalasi kuuluisa Giotto. On myös arveltu, että hän olisi mahdollisesti suunnitellut koko kappelin.

Olimme perillä hyvissä ajoin ja netistä varatut liput löytyivät kassalta. Vieressä olevassa kaupassa oli paikkaan liittyviä matkamuistoja ja kirjallisuutta, mutta ei mitään erityisen kiinnostavaa. Joimme espressot odotellessa.

Sisälle kappeliin mentiin erillisen odotushuoneen kautta. Siellä katsottiin ensin lyhyt video aiheesta. Huone toimi samalla ilmalukkona kappelin tarkasti kontrolloituun mikroilmastoon. Kerralla kappeliin päästettiin noin parinkymmenen hengen porukka ja tietenkään siellä ei saanut ottaa valokuvia.

Kappelin freskot olivat todellakin vaivan arvoisia. Kirkasväriset maalaukset olivat suhteellisen hyväkuntoisia ja pienessä kappelissa niitä pääsi tarkastelemaan todella läheltä. Perinteiseen tapaan suurin osa freskoista esitti tapahtumia Jeesuksen ja Neitsyt Marian elämästä. Tyylikkäimpiä olivat kuitenkin mustavalkoiset kuvat seitsemästä taivaallisesta hyveestä ja seitsemästä kuolemansynnistä.

Kappelilta kävelimme sitten suoraan rautatieasemalle. Siellä taululla seuraavaksi Vicenzan suuntaan lähtevän junan kohdalla luki ’cancellato’. Puolisen tuntia hukkaantui, kun piti odotella seuraavaa junaa. Perillä oltiin vasta puoli neljän aikoihin.

Vicenza on tunnettu 1500-luvulla eläneen kuuluisan Andrea Palladion suunnittelemista rakennuksista. Padovassa syntynyt arkkitehti loi oman tyylinsä joka ammensi paljon antiikin Kreikan ja Rooman temppeleiden symmetriasta. Hänen jälkeensä monet muut arkkitehdit jatkoivat tyyliä eri puolilla Eurooppaa aina 1900-luvulle asti.

Kävelimme kaupungin läpi rakennuksia ihmetellen. Paikassa on oma monumentaalinen tunnelmansa, paljon pylväitä ja vaakasuoria ikkunarivejä. Kaupungissa on 23 Palladion suunnittelemaa rakennusta ja ympäröivässä Veneton maakunnassa useita kymmeniä huviloita.

Vicenzan katedraalin kupoli on myös Palladion käsialaa. Muutoin rakennus on aika tavallinen aikakautensa katedraali, joka on rakennettu suurelta osin uusiksi toisen maailmansodan pommitusten jälkeen. Yllättäen siellä sattui olemaan esillä Torinon käärinliinan kopio. Syy jäi epäselväksi, kun emme italiaa kunnolla osanneet.

Keskustoria hallitsi iso Basilica Palladiana kellotorneineen. Kuten nimikin jo sanoo, rakennus on kuuluisan arkkitehdin itsensä suunnittelema. Mietteliään näköinen patsaskin löytyy rakennuksen viereltä. Vastapäätä torin toisella reunalla oli myös hänen suunnittelemansa Palazzo del Capitaniato. Muita kameraan osuneita Palladion rakennuksia kaupungilla olivat Palazzo Thiene Bonin Longare ja Palazzo Chiericati.

Kaupungin toisella reunalla oli Palladion viimeiseksi rakennukseksi jäänyt Teatro Olimpico. Se on käytännössä vanhan linnoituksen sisään rakennettu roomalainen teatteri, jonka näyttämön perspektiivi huijaa katsojaa kuvittelemaan taaksepäin lähtevät kadut pidemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat.

Valitettavasti paikka oli juuri mennyt kiinni. Ilman junasta johtunutta myöhästymistä olisimme voineet ehtiä näkemään paikan sisältä. Täytynee poiketa joskus uudestaan. Rakennuksen pihan reunat oli koristeltu roomalaistyylisillä patsailla.

Teatterilta kävelimme keskustan läpi takaisin rautatieasemalla ja sieltä sitten junalla Veronaan. Venetsian tavoin Padovan ja Vicenzan vierailut jäivät hieman hätäisiksi. Onneksi kaikki nuo paikat ovat keskeisillä paikoilla Pohjois-Italiassa ja niissä on helppo poiketa uudestaan joskus ohi ajaessa.

Viimeinen kokonainen päivä Veronassa menikin sitten aika lailla laiskotellessa. Puhtaat paidat olivat loppuneet ja poikkesin ostamassa uuden. Jossain vaiheessa päivää lähdimme porukalla käymään San Zenon kirkossa, kun se oli vielä sarjalipusta käyttämättä. Kirkko oli itse asiassa aika lähellä kämppää, mutta toisessa suunnassa kuin keskusta.

Nimensä mukaisesti kirkko on omistettu Veronan suojeluspyhimykselle Pyhälle Zenolle. Zenon jäännökset siirrettiin samalla paikalla olleeseen kirkkoon vuonna 807 itse kuningas Pepinin, Kaarle Suuren pojan, läsnä ollessa. Sodat ja maanjäristykset tuhosivat kirkon muutaman kertaan ja nykyinen versio sai alkunsa 1100-luvulla.

Hieno yksityiskohta oli isot pronssiovet, joihin olin valettu korkokuvia uuden testamentin tapahtumista. Ylhäällä päädyssä oleva pyöreä ikkuna oli myös poikkeuksellisen suuri. Seinillä oli erilaisia freskoja vaihtelevassa kunnossa.

Alhaalla kryptassa oli Zenon itsensä arkku, mutta hänen jäännöksensä olivat esillä ylhäällä läpinäkyvässä arkussa. Keskellä ollut tyylikäs lasiarkku oli kuitenkin tyhjä ja Zeno makaili sivussa askeettisemmassa lasilaatikossa. Käsittääkseni jäännöksiä oli juuri keväällä 2013 kierrätetty näytteillä eri paikoissa eli kyseessä lienee jonkinlainen matka-arkku.

Pääalttarin kolmiosainen alttaritaulu oli hieno. Kirkon vierestä löytyi myös luostari, joka edusti jo tylsäksi käynyttä neliömäisen sisäpihan ja ympäröivän holvikäytävän arkkitehtuuria.

Olipas outoa lomailla kokonainen viikko samassa paikassa. Edelliskerta taisi olla vuonna 2000 Turkissa. Huomenna sitten taas liikkeelle.