Ensimmäinen ilta Veronassa meni lähinnä ihmetellessä. Viidennen kerroksen huoneisto oli ihan riittävän kokoinen viidelle ja puolelle ihmiselle. Puolikas eli vuoden vanha Elmeri oli selvinnyt ensimmäisestä lentomatkastaan ilman suurempia ongelmia. Nyt tosin oli hieman kärttyisä, varmaan väsynyt.

Kylpyhuone oli moderni suihkuineen ja pesukoneineen. Pieni keittiö taas kaasuhelloineen näin pohjoismaalaisesta näkökulmasta primitiivisempi. Kaasu-uunia ei saatu koko viikon aikana toimimaan, mutta ilmankin pärjättiin. Olohuone oli reilun kokoinen ja parveke kohtuullisen rauhallisen kadun puolella.

Televisiossa oli Italialaiseen tyyliin miljoona katselukelvotonta kanavaa. WIFI oli hieman hidas, mutta toimi enimmäkseen. Jossain vaiheessa viikon aikana se hyytyi, mutta onneksi keksittiin miten sen sai bootattua henkiin.

Illalla päälle iski raju ukonilma ja aamu jatkui edelleen sateisena. Aamiaisen pika-cappuccino osoittautui yllättävän hyväksi. Sitä tulikin sitten nautiskeltua koko viikon ajan.

Sateesta huolimatta lähdimme katsomaan keskustan amfiteatteria. Heti kämpän eteläpuolella oli Arsenale, vanha sotilaskasarmi, joka nykyään on lähinnä tyhjillään. Viikon aikana sieltä löytyi kuitenkin toripäiviä ja muita tapahtumia.

Seuraavana vastaan tuli Adige-joen ylittävä Castelvecchion linnoitettu silta. Alkuperäinen rakennettiin joskus 1300-luvulla ja tuhottiin viimeksi toisessa maailmansodassa. Nykyinen versio on 1950-luvulta. Periaatteessa kopio, mutta aika tyylikäs silti.

Sillan eteläpuolella oli Castelvecchion linnoitus, myös 1300-luvulla rakennettu. Nykyisin siellä toimii museo, jossa muut olivat jo ehtineet eilen poiketa. Jäipä sitten itseltä väliin.

Linnoitukselta keskustan amfiteatterille oli enää lyhyt matka. Vettä satoi vaihtelevasti, mutta aina välillä pääsi etenemään jonkin holvikäytävän suojassa.

Veronan ensimmäisellä vuosisadalla rakennettu areena on yksi parhaiten säilyneitä roomalaisia amfiteattereita. Toki siitäkin oli paljon kadonnut vuosisatojen aikana, kuten esimerkiksi maanjäristyksessä hajonnut vaalea kalkkikiviulkokuori. Perusrakenne alla oli kuitenkin edelleen kunnossa. Paikka toimii nykyään oopperanäyttämönä.

Sisäänpääsy maksoi kuusi euroa. Alla olevissa tunneleissa ei ollut oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Areenan toisessa päässä olevaa näyttämöä ympäröivät vanhojen kivipenkkien päälle rakennetut istuimet. Ulkokehä näytti olevan kunnossa ylös asti joka puolelta, mutta sitä korkeammista rakenteista oli jäljellä vai muutama kaariholvi.

Näyttämönä aika hurja paikka. Tällaisessa ympäristössä ei mikään pienimuotoisen hienovarainen esitys toimi. Pitää olla vähintään jotain Wagneria. Ja täysillä.

Ei näin sateisena päivänä viitsinyt kauaa kaupunkia kierrellä. Poikkesimme kaupassa ostamassa ruokatarvikkeita. Hieman halvempaa kuin Suomessa. Hyydyimme sitten kämppään syömään ja odottamaan huomista.

Aamulla ei sitten enää satanutkaan ja lähdimme kaupungille. Tällä kertaa toista siltaa pitkin vanhaan keskustaan. Tätä kautta vastaan tuli roomalainen portti, Porta Borsari, joka oli aikoinaan kaupungin läntinen pääportti Via Postumia -tien kulkijoille. Jotenkin jäänyt orvoksi uudempien rakennusten väliin.

Jatkoimme suoraan Piazza delle Erbe -torille. Samalla paikalla oli joskus ollut roomalainen forum, mutta siitä ei ollut mitään jäljellä. Vanhin juttu paikalla oli 1300-luvulla rakennettu suihkulähde. Lähteen keskellä oleva patsas tosin on roomalaisajalta.

Lähistöltä löytyi sitten se kaupungin kenties kuuluisin nähtävyys, Julian parveke. Talolla ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä antiikin ajoilta peräisin olevan tarinan kanssa, jota Shakespeare sitten vapaasti lainaili. Parvekekin on lisätty rakennukseen vasta joskus 1930-luvulla. Muistutus siitä, että ennen nykyistä elokuvaturismia oli kirjallisuusturismia.

Heti vieressä oli Piazza dei Signori, jonka keskellä seisoi itse Dante Alighieri. Hänen aikanaan 1300-luvulla Veronaa hallitsi Scaligerin suku, joka antoi Dantelle poliittisen turvapaikan tämän jouduttua lähtemään Firenzestä.  Aukio on kuuluisa ympäröivistä palatseistaan.

Edelleen heti seuraavana tuli vastaan Santa Maria Antican kirkko ja sen edessä olevat Scaligerin hautamonumentit 1300-luvulta. Niihin on haudattu Scaligerin suvun merkittävimpiä jäseniä. Täällä ei montaakaan metriä pysty kävelemään törmäämättä historiallisiin kuuluisuuksiin.

Sant’Anastasian goottilaisen kirkon rakentaminen alkoi 1200-luvun loppupuolella ja päätyi nykyiseen asuunsa muutama sata vuotta myöhemmin. Nyt sinne myydään pääsylippuja ja kaikki informaatio paikasta on joko arkkitehtuuria tai taidehistoriaa. Niin katoaa taivaallinen kunnia. Ostimme samalla sarjaliput, joilla pääsee kolmeen muuhunkin kirkkoon Veronassa.

Komea paikka. Kuvatuimpia kohteita ovat varmaan vesimaljaa kannattelevat kyttyräselät. Normaaliin tapaan pitkin kirkkoa on eri pyhimyksille omistettuja alttareita ja kappeleita. Kameraan sattui osumaan ainakin Tuomas Akvinolaiselle omistettu alttari ja Giustin kappeli.

Sarjalipun seuraava kirkko oli parin korttelin päässä oleva Duomo. Paikka oli vieläkin vanhempi. Rakentaminen aloitettiin 1100-luvulla, kun maanjäristys oli tuhonnut paikalla sijainneet vanhemmat kirkot.

Keskilaivaa pitävät pystyssä punaiset marmoripylväät ja pääalttaria ympäröi pyöreä kehä. Sivuilla olevat pienemmät alttarit on omistettu Madonalle ja viimeiselle ehtolliselle. Aika tyylikästä, mutta tällä kertaa mielenkiintoisempia olivat vieressä olevat pienet kappelit, Santa Elena ja San Giovanni in Fonte. Erityisesti Giovanni in Fonten jättimäinen kastemalja jäi mieleen. Kappelien välillä oli myös jäljellä muutama mosaiikki alkuperäisistä kirkoista.

Vanha roomalainen Ponte Pietran silta joen yli oli ihan katedraalin vieressä. Alkupään ensimmäinen kaari oli ainoa alkuperäinen. Loput räjäytettiin toisessa maailmansodassa ja rakennettiin sitten uudestaan kuntoon alkuperäisistä palikoista. Joen toisella rannalla näkyi roomalaisen teatterin rinne.

Tässä vaiheessa pieni Elmeri vanhempineen lähti takaisin kämpille ja me muut jatkoimme teatterille. Nousimme ylöspäin vasemman puolen portaikkoa pitkin. Vieressä kulki kauan sitten hylätty rinnejunan reitti, joka kasvanut umpeen kaikenlaista rikkakasvia. Ylhäältä oli komeat näköalat joelle ja kaupungin keskustaan. Löytyi myös museon portti, joka tietysti oli kiinni. Ei kun takaisin alas.

Alhaalta rannasta sitten löytyikin virallinen sisäänkäynti. Teatteri on yksi parhaiten säilyneistä roomalaisista teattereista pohjoisessa Italiassa. Valitettavasti se oli nyt lähes kokonaan istuin- ja lavarakennelmien peitossa. Ainoastaan yläosan kivipenkit olivat näkyvissä. Ne ainakin näyttivät olevan hyvässä kunnossa.

Teatterin oli jo ehtinyt hautautua päälle rakennettujen talojen alle kunnes paikallinen kauppias osti alueen 1800-luvun puolivälissä ja kaivautti teatterin esille. 1900-luvun alussa se sitten siirtyi Veronan kaupungille, joka jatkoi teatterin kunnostamista.

Takareunalta löytyi sitten hissi, joka vei ylös museoon. Pienehkö museo oli rakennettu entiseen Gesuatin luostariin vuonna 1923. Esineistö oli enimmäkseen kaupungin alueelta löytyneitä patsaita. Ei mitään maailmanluokan nähtävyyksiä, mutta ihan tyylikästä kamaa. Mosaiikit ja etruskipatsaat olivat hienoja.

Seuraavana vastaan tuli vanha luostarin sisäpiha. Samanlainen neliömäinen kaariholvien reunustama puutarha kuin kaikissa muissakin luostareissa, mutta aivan älyttömän pieni. Paikalliset munkit kuuluivat sääntökuntaan, joka jakoi ilmaisia lääkkeitä köyhille. Siinä sivussa he tuottivat parfyymeja ja viinaa, jonka seurauksena heidät yleisesti tunnettiin nimellä ’Aquavitae Fathers’.

Sisäpihan toisella puolella oli pieni kappeli, joka toimi lähinnä näyttelytilana. Hyvin säilyneet kattopaneelit olivat aika upeita. Kappelin vieressä oli pieni piha, johon oli koottu sekalaisia roomalaisia kiviä ja pylväitä. Poistuttaessa museosta portaita pitkin alaspäin löytyi vielä yksi tyylikäs Bacchusta esittävä mosaiikki.

Matka jatkui joen rantaa etelään kohti luonnontieteellistä museota. Se oli kiinni ja aukeaisi vasta puolen tunnin päästä. Sopivasti aikaan juoda epäpyhästi cappuccinot iltapäivällä. Vettäkin alkoi taas vaihteeksi sataa.

Museo edusti vanhanaikaisen perinteistä koulukuntaa: täytettyjä eläimiä, prässättyjä kasveja ja kivikokoelmia. Eli ei mitään erityisen seksikästä. Yleisö näytti koostuvan koululaisryhmistä ja satunnaisista turisteista. Fossiilihuoneessa oli paljon Dolomiittien kivikaivoksista löytyneitä vesieläimiä, mutta valitettavasti niitä ei saanut valokuvata. Muualla museossa kuvaaminen oli sallittua ja jokunen fossiilijäljitelmäkin löytyi. Tuskin kiinnostivat muita kuin minua. Täytetyistä eläimistä mielenkiintoisin taisi olla pallokala.

Sitten takaisin keskustaan joen toiselle puolelle. Heti sillan vieressä on 1000-luvulla rakennettu Fermon kirkko. Paikka on rakenteeltaan erikoisesti kaksikerroksinen. Alempi roomalaistyyppinen kerros oli vanhoja pyhäinjäännöksiä varten ja ylempi goottilainen normaaleille jumalanpalveluksille.

Marttyyripyhimysten Fermon ja Rusticon maallisia jäännöksiä säilytettiin alunperin alemmassa kirkossa, mutta 1700-luvulla ne siirrettiin ylemmän kirkon alttarin alle turvaan joen tulvimiselta. Alighierin kappeliin on haudattu Danten viimeiset jälkeläiset.

Iltapäivä olikin jo pitkällä ja suuntasimme takaisin kämpille. ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ruuanlaittovuoroon ja lähdimme hakemaan lähikaupasta äyriäisiä, herkkusieniä, sipulia ja muuta tarpeellista. Unohtamatta tietenkään punaviiniä ja grappaa.

Aamulla tulikin sitten nukuttua pitkään. Ilmeisesti grappaa oli ollut tarpeeksi. Ulkona näytti olevan ensimmäinen oikeasti aurinkoinen päivä täällä. Lähdimme koko porukalla käymään Giustin renessanssipuutarhassa. Paikka oli vanhan keskustan itäpuolella ja aika helppo löytää.

Puutarha ei ollut kovin iso. Alaosan tasaisella alueella oli perinteisesti käytäviä, patsaita ja pensaslabyrintteja. Sitten tuli jyrkkä rinne, jonka päällä puutarha jatkui vielä vähän matkaa. Rinteen reunassa oli näköalapaikka puutarhaan ja kaupungille päin. Pienimuotoisen tyylikäs paikka ilman massiivisia vesirakennelmia.

Takaisin alas ja joen rantaa pitkin kierrellen kämpille. Kämpän autotallissa oli yksi toimiva polkupyörä. Veli otti sen ja minä rekisteröidyin netissä Veronan kaupunkipyörien käyttäjäksi. Rekisteröityminen antoi koodin, jolla sai pyörän irti telineestä. Sen jälkeen sai ajaa puoli tuntia ilmaiseksi. Kun pyörän palautti telineeseen piti odotella 10 minuuttia ennen kuin sai ottaa seuraavan. Ihan toimiva systeemi kaupungilla liikkumiseen. Pyörät tosin olivat älyttömän raskaita ajaa. Paksu putkirunko ja kardaaniveto oli suunniteltu kestävyyden ja huoltovapauden näkökulmasta.

Kiersimme sitten katselemassa vanhoja keskiaikaisia kaupungin muureja. Niistä oli jäljellä palasia siellä täällä. Vanhoista porteista Porta Palio ja rautatieaseman viereinen Porta Nuova olivat aika hyvin säilyneitä.

Illalla poikkesimme syömässä pizzat Porta Borsarin lähellä olevassa vanhassa kirkossa, joka oli kierrätetty pizzeriaksi. Korkea sali oli hyödynnetty rakentamalla keskelle toinen kerros pylväiden päälle. Aika tyylikäs ratkaisu ja pizzatkin olivat ihan kelvollisia.