Aamulla oli kohtuullisen aurinkoista. Herätys kahdeksalta, aamiainen ja ketjujen rasvaus. Hyvissä ajoin ennen kymmentä kohti viikinkimuseota. Osa teistä oli suljettu kehätien historic-rallin takia ja museolle piti kiertää hieman kauempaa. Pääsin vahdin ohi väliaikaiselle parkkipaikalle, joka osoittautui pieneksi nurmikentäksi.

 

Museolle ehdin juuri sopivasti ennen bussilastillista saksalaisturisteja. Ostin lippurannekkeen ja lähdin kiertelemään. Museo oli aika pieni halli, jossa ei ollut juuri muuta kuin viiden laivan jäännökset ja niiden pienoismallit lasikaapeissa.

Laivat löydettiin Roskilden pohjoispuolisesta salmesta 1960-luvulla ruoppauksen yhteydessä. Aluksi niitä laskettiin olevan kuusi, mutta numerot 4 ja 2 olivatkin samaa laivaa. 1000-luvulla viikinkiajan loppupuolella rakennetut laivat oli kaikki upotettu samaan paikkaan. Ilmeisesti tarkoitus oli tukkia salmi hyökkääjiltä.

Laivat 1 ja 3 olivat rahtilaivoja, 2 ja 5 sotalaivoja ja 6 mahdollisesti kalastusaluksesta pieneksi rahtilaivaksi muutettu. Niiden rakennuspaikat oli saatu aika tarkasti pääteltyä käytettyjen puulajien mukaan. Laivat olivat vaihtelevassa kunnossa, mutta kaikista oli sen verran jäljellä, että niistä oli voitu rakentaa kopiot.

Kopiot sitten löytyivät ulkoa laiturista. Tyylikkään näköisiä ja ihan toimivia. Niillä purjehditaan säännöllisesti. Komein oli tietysti iso sotalaiva Havhingsten fra Glendalough, jonne pääsi sisällekin käymään. Ulkoalueella oli myös muuta perinteistä viikinkikamaa: työpajoja, taontaa, kankaanvärjäystä ja vastaavaa.

Viereiseltä kehätieltä kuului kilpa-autojen ääntä, mutta jätin väliin. Kiersin taas keskustan ja päädyin muutaman mutkan jälkeen moottoritielle kohti Fynin saarta. Maksoin Ison-Beltin siltamaksun manuaalikassaan ja ajoin yli. Aika kova tuuli.

Sillan jälkeen käännyin pohjoiseen kohti Ladbyn viikinkihautaa. Tiet kävivät koko ajan pienemmiksi kunnes päädyin museon pihaan. Ostin lipun ja kävelin heti ensin vähän matkan päässä olleelle haudalle. Klassisen näköinen pyöreä kumpu. Toiselta reunalta löytyi ovi sisälle.

Sisällä oli melkein pimeää. Kun kävelin vähän matkaa eteenpäin valot kirkastuivat hieman, mutta vain hieman. Ilmeisesti pitävät paikan hämäränä suojellakseen laivaa. Kuvaaminen pokkarin valovoimalla oli tuhoon tuomittu yritys.

Itse hautalaiva oli suojassa lasikaapissa. Joskus 900-luvulla paikallinen viikinkikuningas oli haudattu laivaan mukanaan 11 hevosta, muutama koira ja paljon tavaraa. Laivan koosta päätelleen ei mikään turha tyyppi. Sittemmin hauta oli ryöstetty ja muutenkin vandalisoitu. Ankkuri siellä näkyi edelleen olevan, ja paljon luita.

Palasin takaisin museolle. Alakerrassa oli rekonstruktio laivasta. Hevosten määrä ihmetytti, mutta jos oli varaa tulla haudatuksi tuon kokoisessa laivassa, ei muutama hevonen tuntunut missään.

Lähistöltä oli löytynyt myös muita hautoja. Yhdestä oli kaivettu ylös naisen pääkallo, jonka perusteella oli sitten rakennettu mallinukelle kasvot. Eipä tainnut arvata poseeraavansa mallina tuhat vuotta kuolemansa jälkeen.

Valhalla-sarjakuva olikin näköjään tanskalainen. Tunsin sen vain nimeltä. Semic julkaisi muutaman albumin suomeksi joskus 80-luvulla, mutta en koskaan ollut niitä lukenut. Piirrokseltaan perinteistä ranskalais-belgialaista pottunokkatyyliä. Voisinpa hieman herätellä vanhaa sarjakuvan keräilyharrastusta ja metsästää ne divareista.

Pihalla oli rakenteilla vielä hieman keskeneräinen kopio hautalaivasta. Museon esite kertoi rakentamisen alkaneen vuonna 2011 ja sen toivottiin valmistuvan vuonna 2015. Tätä kirjoitettaessa keväällä 2016 se on museon nettisivun mukaan edelleen kesken. Sivu itse päivittyy säännöllisesti uutisilla ja paikalliset harrastajat vaikuttavat aika aktiivisilta. Varmaan jossain vaiheessa valmistuu.

Sitten suunta Egeskoviin. Matka ei ollut pitkä, vain noin 40 minuuttia. Moottoripyöräparkkikin löytyi, mikä oli ihan hyvä juttu. Porukkaa oli näin sunnuntaina aika paljon. Lippu oli aika kallis, 180 paikallista rahaa.

Egeskovin linnan sanotaan olevan Euroopan parhaiten säilynyt veden ympäröimä renessanssilinna. Linnan ja sen puutarhan lisäksi alueelta löytyy niin automuseota kuin leikkipaikkojakin. Varsin perheoptimoitu viihdekompleksi.

Kävelin puutarhojen läpi kohti linnaa. Löytyi sekä yrttipuutarhaa että pensaiden muodostamia labyrintteja. Itse 1500-luvulla rakennettu linna nousi vaikuttavasti vedestä. Se ei ollut erityisen iso, mutta torneineen hyvin klassinen.

Sisällä ensimmäisenä tuli vastaan metsästyshuone. Eräs linnan isäntä oli ollut innokas metsästäjä ja täyttänyt eteisaulan kuolleilla eläimillä. Perinteiseen tyyliin seinälle oli päätynyt joko pää tai talja sen mukaan oliko otuksella sarvet vai raitoja.

Yläkerran isoin huone oli juhlasali. Esillä oli haarniska, jonka linnan nykyinen omistaja oli teettänyt itselleen. Se oli kopio linnan alkuperäisen rakennuttajan haarniskasta. Toisesta huoneesta löytyi 1900-luvun alkupuolella tehty nukkekoti, joka oli käytännössä kokonainen linna.

Ullakolla oli historiallinen lelu- tai pienoismallinäyttely. En osannut päättää kummasta oli kyse. Osa oli tarkkoja malleja ja osa hieman lelumaisempia. Pitkän huoneen toisessa päässä ollut pienoisrautatie viittasi pienoismallihypoteesiin. Toisessa päässä oli vanha keittiö ja iso kokoelma astioita. Keskellä kattohirsien välissä makasi puinen nukke tyynyn päällä. Legendan mukaan sitä ei saanut siirtää tai linna uppoaisi seuraavana jouluna.

Arkkitehtuuriltaan linna on aika erikoinen. Se koostuu kahdesta vierekkäisestä pitkästä rakennuksesta, joiden välillä on muuri. Alaosastaan muuri on niin paksu, että sen sisälle mahtuu porraskäytäviä ja jopa kaivo. Osa huoneista on yksityiskäytössä ja niissä edelleen asutaan ainakin osan aikaa.

Kiersin järven rantaa linnan ympäri. Hyvältä se näytti joka suunnasta. Päädyin taas yhden puutarhan kautta museoalueelle. Ensimmäisessä rakennuksessa oli vanhoja vaunuja, moottoripyöriä ja erilaisia verstaita.

Automuseo oli isompi halli, jonka katosta roikkui myös muutama lentolaite. Kokoelma ei ollut kovin laaja. Ihan hienoja perinteisiä klassikoita, mutta ei mitään mitä ei löytyisi muualtakin. Vanhojen matkailuautojen ja asuntovaunujen näyttely oli omaperäisempi. Moottoripyörien puolellakaan ei ollut mitään erityisen mainittavaa.

Vanhojen polkupyörien osastolla olikin sitten ilahduttava kokoelma erilaisista tavoista muodostaa kulkuväline yhdistämällä kaksi tai useampaa erikokoista pyörää.

Kello oli jo yli kolmen iltapäivällä. Navigaattorin mukaan Ribeen ajaminen veisi pari tuntia ja hotellin respa olisi auki kuuteen asti. Aika jatkaa matkaa. Samaa tietä takaisin Odensen lähelle ja siitä sitten länteen päin. Alkumatkalla oli satunnaisia tihkusateita. Vähän-Beltin sillan jälkeen olinkin taas mannermaalla. Lähellä Ribeä alkoi sataa enemmän ja ilma kylmeni.

Hotelli oli keskusaukiolla aivan katedraalia vastapäätä. Pyörälle järjestyi parkkipaikka takakujalta ravintolan roskisten vierestä. Huone oli hauska. Lattia oli ihan vinossa. Ovelta vastapäiselle ikkunalle joutui nousemaan ylämäkeä. Muuten aivan toimiva paikka.

Sade jatkui koko illan. Kaupungilla kiertelystä ei tullut yhtään mitään. Päädyin syömään vastapäiseen ravintolaan, joka osoittautui aivan erinomaiseksi. Sipulikeittoa ja pihviä parin oluen kanssa. Aika kallista ja täyttävää.

Aamulla olikin juuri niin aurinkoista kuin säätiedotuksessa oli luvattu. Aamiainen ei ollut mitenkään erikoinen. Kiertelin vähän aikaa ympäri keskustaa. Aika kuvauksellinen. Ribe on Tanskan vanhin kaupunki, perustettu jo 700-luvulla. Viikinkiaikoina se oli jo vilkas kauppakaupunki.

Kirkko on kaupungin kuuluisin nähtävyys. Paikalla oli alunperin 800-luvulla rakennettu Tanskan ensimmäinen kristillinen kirkko. Hampurilaiset lähetyssaarnaajat aloittivat täältä Skandinavian käännyttämisen. Nykyinen katedraali on pääosin 1100-luvulla. Rakennus oli niin ahtaalla paikalla, että sen kuvaaminen oli vaikeaa. Laajakulmalinssi auttoi ja kuvankäsittely oikaisi perspektiivin. Sisään pääsisi vasta kymmeneltä.

Keskustan läpi menevä joki oli padottu ja ohjattu kolmea eri uomaa pitkin. Yhdessä oli jopa pyörivä siipiratas. Kenties jokin vanha mylly. Pikkukadut olivat parhaimmillaan suorastaan siirappisen kuvauksellisia. Jatkoin viikinkimuseolle keskustan toiseen päähän. Sekin aukeasi vasta kymmeneltä. Päätin jättää kirkon väliin ja poiketa kiertämässä museon ennen lähtöä.

Palasin hotellille pakkamaan kamat ja luovuttamaan huoneen. Ajelin museon pihalle vähän ennen kymmentä odottelemaan aukeamista. Erikoisnäyttelynä olivat kristityt viikingit. Mikäpä aihe tähän kaupunkiin paremmin sopisikaan.

Itse perusnäyttelyssä ei ollut mitään erityisen yllättävää. Kaupunkiin pääsi aikoinaan jokea pitkin laivalla, mutta sittemmin hiekka ja tuuli tukkivat suiston. Museon päädyssä olleet täysikokoiset dioraamat olivat hienoja. Toinen kuvasi vuotta 800 ja toinen vuotta 1500. Jonkin verran oli muutakin keskiaikaista kamaa, kuten taas yksi Kristian III:n raamattu.

Yläkerran kristittyjen viikinkien näyttely olikin mielenkiintoinen. Kirkon vierestä torin alta oli kaivettu useita vanhoja hautoja, jotka pystyttiin ajoittamaan viikinkiajalle noin vuosiin 850 – 1150. Haudat olivat perinteiseen kristilliseen tyyliin itä-länsi -suuntaisia ja vainajien mukana ei ollut viikinkihaudoille ominaisia tavaroita. Haudoista löytyneet luut pystyttiin osoittamaan suurimmaksi osaksi paikallisiksi. Täällä oli siis ollut kristityiksi kääntyneitä paikallisia jo 100 vuotta ennen Harald Sinihammasta.

Sitten suunta etelään päin. Ajelin rannan pikkutietä muutaman kymmenen kilometriä Rømøn risteykseen käännyin kohti saarta. Itse saarella ei ollut tarkoitus poiketa, mutta sinne vievä tie oli niin erikoinen, että ajoin sen edestakaisin ihan vain huvikseen.

Tie menee kapean maavallin päällä ja on lähes viivasuora. Vesi oli sen verran alhaalla, että suuri osa tien vierustasta oli kuivilla. Lampaille riitti syötävää. Täältä Hollannin pohjoisrannikolle ulottuva mutainen rannikkoalue on enimmäkseen suojeltua. Muuttoaikaan täällä on kai paljon lintuja, nyt ei näkynyt.

Jatkoin pikkuteitä Saksan rajalle asti ja siirryin sitten moottoritielle. Muutama pieni sadekuuro tuli matkalla, mutta iltapäivällä ilma selkeni. Busdorfiin saavuin noin yhden aikaan iltapäivällä. Hedebyn viikinkimuseo löytyi kylän laidalta. Museon pihassa oli näppäriä koiraparkkeja, noin kolmen talutushihnan etäisyyden päässä toisistaan olevia keppejä.

Lipunmyynnistä sain mukaan englanninkielisen oppaan. Museo oli tehty samaan pedanttiin saksalaistyyliin kuin roomalaismuseotkin. Ihan hyvä juttu kunhan paikalla on riittävästi oikeaa historiaa. Joskus vaan saksalaiset tuntuvan kehittelevän museoita aika tyhjästä.

Paikan sijainti oli aikoinaan jutun juoni. Ennen Kielin kanavaa ei ollut meritietä Jyllannin niemimaan läpi. Hedeby oli kuitenkin Itämeren puolelta pitkän vuonon perukalla. Muutaman kymmenen kilometrin päässä lännessä puolestaan oli joki, joka laski Pohjanmereen. Tavaroiden kantaminen tuon kannaksen yli oli usein nopeampaa ja helpompaa kuin seilaaminen Kattegatin ja Skagerrakin kautta. Ei ihme, että paikka kukoisti.

Museossa oli useampikin paikalta löydetty riimukivi. Kivissä mainittiin Eerik Voittoisan taistelut Harald Sinihampaan pojan Sven Haaraparran kanssa. Henkilöt olivat kyllä todellisia, mutta tapahtumat epävarmempia.

Viikingit televisiosarjaa seuranneena maanmittarina huomio väistämättä kohdistui sen hyvin epämääräiseen maantieteeseen. Ragnarin kotikylä kuvattiin norjalaisen vuonon perukaksi, mutta silti he kulkivat sieltä suhteellisen helposti Hedebyhyn. Puhumattakaan Uppsalasta, joka näytti sarjassa hyvin oudolta paikalta.

Museossa oli jokin näyttely viikinkihaudoista ja niistä löytyneistä esineistä, mutta ei tullut kirjattua ylös mitä ne tarkalleen ottaen olivat. Osa tavaroista oli kyllä selkeästi myöhäisemmältä ajalta. Jälkeen päin ei oikein löytynyt lisätietoja.

Isossa hallissa esiteltiin paikan kuuluisuutta: Haithabu 1 viikinkilaivaa. 70-luvulla esiin kaivettu 30-metrinen alus oli pitkään pisin tunnettu viikinkien sotalaiva. Vasta 90-luvun lopulla löydetty yli 36-metrinen Roskilde 6 ohitti sen. Alkuperäisestä ei ollut jäljellä paljoakaan ja museossa onkin vain rekonstruktio. Laivasta ja sen nostosta löytyy vanha, mutta hyvä dokumentti.

Viikinkikylä oli reilun kilometrin päässä museolta. Ajokamppeissa kävely oli taas tuskaisen hikistä. Kylää ympäröi maavalli, joka alunperin oli ollut osa Danevirke-puolustuslinjaa. Se oli Jyllannin niemimaan kapeimmalle kohdalle rakennettu vallitus, jota käytettiin yli tuhannen vuoden ajan eri sodissa. Ensimmäiset osat rakennettiin jo ennen vuotta 500 ja viimeksi sitä käytettiin 1800-luvulla.

Uudelleen rakennettu viikinkikylä oli tehty alkuperäisen paikalle vallin sisäpuolelle. Viimeisen päälle tyylikäs paikka. Ei kylttejä, ei esiintyjiä, ei aktiviteetteja lapsille, ei kaupustelua, ei yhtään mitään muuta kuin aito viikinkikylä. Bonuksena vielä kadulla tepastelevat kanat.

Tylsän Hampurin reitin sijaan päätin oikaista Elben yli Bremeniin. Aluksi vähän matkaa moottoritietä ja sitten sekalaisia pikkuteitä. Taisi olla hitaampaa tätä kautta, mutta muuten mukavampi reitti. Jossain vaiheessa törmäsin tosi tiheään hyönteisparveen ja jouduin pysähtymään putsaamaan visiiriä. Jäännöksistä ei selvinnyt mitä ne olivat.

Gluckstadissa oli hyvät opasteet lautalle, ei voinut eksyä. Laivat kulkivat niin tiheään, ettei tarvinnut montaa minuuttia odottaa. Rahastaja kiersi keräämässä maksut, mopo plus kuski teki 5.50€. Matka taisi kestää noin varttitunnin. Aika kätevä systeemi.

Toisella puolella navigaattori ajatti nopeinta reittiä eli ensin moottoritielle ja sitä pitkin suoraan Bremeniin. Pikkutiet olisivat olleet mielenkiintoisempia, mutta alkoi jo olla myöhä.

Hotelli Bremenissä oli uusi ja aika persoonaton. Autohallin sensori ei tunnistanut pyörää, piti pyytää avaus respasta manuaalisesti. Alkoi jo olla tuttu ongelma Ducatin kanssa. Paperilla vain muutaman kilon kevyempi kuin aikaisemmat KTM ja Triumph, mutta kenties materiaalien, muotonsa tai fyysisen kokonsa takia näkymätön useimmille antureille.

Kävelin vanhaan keskustaan. Pysähdyin täällä viimeksi ohimennen vuonna 2009 ja keskustori näytti suurin piirtein samalta. Nyt arki-iltana oli vain vähemmän ihmisiä. Useimmat paikat olivat jo kiinni.

1400-luvulla pystytetty Rolandin patsas oli vanhin tunnettu. Legendan mukaan Bremen pysyy vapaana ja itsenäisenä niin kauan kun patsas sitä suojelee. Roland itse oli Kaarle Suuren upseeri, jonka keskiaikaiset legendat nostivat myyttiseen maineeseen.

Otin muutaman kuvan ja palasin hotellille päin. Matkalla löytyi vielä matemaatikko Friedrich Besselille omistettu patsas. Besselin ellipsoidi oli tuttu koordinaattijärjestelmien referenssi ennen satelliittien aikaa.

Kirjoittelin hotellilla päiväkirjaa ja lähdin sitten etsimään illallista. Kiertelin vähän aikaa löytämättä mitään kiinnostavaa ja päädyin lopulta syömään saksalaisten nykyistä kansallisruokaa, turkkilaista kebabia.