Hotellin aamiainen oli ihan peruskamaa ilman kasviksia. Ajokamppeet olivat vielä hieman kosteat eilisen sateen jäljiltä. Yksi yö normaalissa huonelämpötilassa ei niitä ehdi kuivattaa. Hain pyörän parkkihallista ja lähdin kiertämään lähistön linnoja. Viereisen Bulevardin keskelle oltiin pystyttämässä torikojuja.

 

Ensin kohti Chenonceaun linnaa. Matkaa oli alle tunti. Ilma oli pilvistä ja hieman viileää. Perillä oli mopoille ilmainen pysäköinti. Täällä pystyikin ostamaan lipun automaatista, joka kysyi myös kansallisuuden. Kaikki paikathan näitä tilastoivat. Osaavat sitten tilata riittävän määrän oikeankielisiä esitteitä. Automaatinkin ymmärsi, onhan tämä kai Versaillesin jälkeen Ranskan vierailluin linna.

Parkkipaikalta linnalle vei puiden reunustama tie. Linna ei kooltaan ole kovinkaan iso, mutta aika näyttävän näköinen. Kiersin heti ensin vasemmalla puolella olevan geometrisen puutarhan reunaan, josta joen ylitys kaarineen näkyy parhaiten. Satulinnakategoriassa hyvä kakkonen heti Neuschwansteinin jälkeen.

Linnaa kutsutaan naisten linnaksi, koska se on enimmäkseen naisten rakennuttama. Tarina alkaa 1500-luvun alkupuolelta jolloin paikan ostaneen kuninkaan kamariherran vaimo Katherine Briçonnet rakennutti vanhojen raunioiden tilalle uuden linnan torneineen.

Myöhemmin kuningas Henry II lahjoitti paikan rakastajattarelleen Diane de Poitiersille, joka rakennutti ensimmäisen geometrisen puutarhan ja kaarisillan joen ylitse. Kuninkaan kuoltua hänen leskensä Catherine de’ Medici jatkoi linnan rakentamista lisäämällä uuden geometrisen puutarhan sisäänkäynnin oikealle puolelle ja kattoi sillasta ison kaksikerroksisen gallerian.

1700-luvulla linnassa piti hovia Louise Dupin, joka tapasi kutsua vieraiksi valistusajattelijoita kuten Rousseau, Voltaire ja Montesquieu. Osittain tämä takia hän myös onnistui säästämään linnan vallankumouksen mellakoinnilta, Osittain myös siksi, että linna oli ainoa joen ylitys monen mailin säteellä.

1864 linnan osti rikas perijätär Marguerite Pelouze, joka yritti palauttaa linnan alkuperäiseen 1500-luvun asuunsa. Julkisivua koristaneet patsaat siirrettiin puistoon ja sisäpuolella huoneet menivät paljolti uusiksi. Onneksi rahat loppuivat ennen kuin hän ehti purkaa sillan päällä olevan gallerian.

Sitten sisälle. Itse päälinna on todella pieni, kahdessa kerroksessa oli vain keskihalli, kaksi isompaa huonetta molemmin puolin ja niistä muutama uloke. Ensimmäisen kerroksen vartiohuoneesta pääsi pieneen kappeliin ja Diane de Poitiersin makuuhuoneesta Catherine de’ Medicin lukuhuoneeseen.

Joen yli menevä osa koostui yhdestä pitkästä hallista ja alakerrasta löytyi aika tyylikäs keittiö. Turisteja oli sen verran paljon, että tuli hieman ruuhkaa. Muutenkin kuvaaminen oli vaikeaa, piti aina kytätä sopivaa tyhjää hetkeä. Aika paljon täällä kuulosti olevan jenkkejä tai sitten ne olivat vain äänekkäimpiä.

Toisessa kerroksessa oli pääasiassa asuinhuoneita. Seinät oli paljolti peitetty gobeliineilla sekä koristelu- että lämmitystarkoituksessa. Pääsisäänkäynnin yläpuoliselta parvekkeelta oli hyvä näköala puutarhoihin.

Joen yläpuolisen osan toinenkin kerros oli yksi pitkä halli. Siellä oli kokoelma taidetta ja esineitä linnan historiasta. Linnaa esittävä gobeliini oli erityisen komea.

Torniin ei valitettavasti päässyt käymään. Oikeanpuoleisen Catherine de’ Medicin puutarhan nurkasta lähti polku maatilalle, jossa oli lintulammikko, kärrynäyttely ja pari vanhaa autoa. Ravintolarakennuksessa oli pieni sairaalanäyttely. Ensimmäisen maailmansodan aikana linnan galleria kun toimi sotilassairaalana. Alhaalta löytyi myös pieni viinikellari, mutta nyt ei oikein voinut jäädä maistelemaan.

Lähtiessä kävin vielä vilkaisemassa pyöreän labyrinttipuutarhan. Matala ja aika simppeli, mutta ihan tyylikäs. Julkisivusta aikoinaan poistetut patsaat löytyivät labyrintin takaa.

Seuraavaksi Villandryn linnalle. Ensin takaisin Toursin suuntaan ja sitten keskustan ohi. Kansallisia stereotypioita kun on aina hauska mollata, niin Ducatin Italialaisia katkaisijoita tuli taas kiroiltua. Vilkkua vasemmalle pitää vääntää todella reilusti, että mitään tapahtuu ja kaukovalot vilkkuvat hansikkaan etusormella ihan vahingossa. Vastaantulijat varmaan ihmettelevät.

Perillä parkkipaikka löytyi helposti tien vierestä. Ilma oli jo ihan tolkuttoman kuumaa. Selkeästi vähemmän turisteja, kuin edellisessä linnassa. Linna oli hieman isompi kuin Chenonceau, mutta ei mitenkään mahdottoman kokoinen. Puutarha sitten olikin aivan ihan omaa luokkaansa.

Nykyinen linna oli rakennettu 1500-luvulla paikalla olleen linnoituksen tilalle. Puiston puoleisessa nurkassa oleva torni oli ainoa jäänne vanhasta 1300-luvun rakennuksesta.

Iso puutarha oli rakennettu käytännössä kokonaan uusiksi 1900-luvulla. Heti linnan vieressä oli geometrinen keittiöpuutarha, ranskalaisittain potager. Siellä viljellään edelleen 40 erilaista kasvia kierrättäen niiden paikkoja vuodesta toiseen.

Keittiöpuutarhan ympärillä oli pari muotoon leikattua koristepuutarhaa ja taaempana vesiallas, jossa asusti jotain isoja kaloja. Kauimpana olleisiin labyrinttiin ja aurinkopuutarhaan en helteessä jaksanut kävellä.

Sisällä huoneet oli kalustettu enimmäkseen 1700-luvun tyylillä ja sisälsivät paljon erilaista taidetta. Linnan 1900-luvulla ostanut ja kunnostanut pariskunta kun olivat innokkaita taiteen kerääjiä. Oma taidehistorian tuntemukseni on sen verran huonoa, että suurin osa jäi oudoiksi.

Erikoisin paikka oli Mudéjar-tyyliin koristeltu huone, jonka seinillä olevat maalaukset esittivät markiisi Michel-Ange de Castellanen tapaamisia ottomaanien kanssa 1700-luvulla. Linnan silloin omistanut diplomaatti toimi Ranskan suurlähettiläänä. Tyyliltään ihan erilaisina jäivät mieleen.

Lopuksi vielä kiipeäminen vanhaan torniin, josta oli hyvät näköalat puutarhaan. Vieressä oli aika idyllisen näköinen pieni kylä kirkkoineen, mutta jätin tällä kertaa väliin.

Sitten vielä suunta Azay-le-Rideaun linnaan. Matka oli lyhyt, vain noin varttitunti. Täällä oli vieläkin hiljaisempaa. Johtui varmaan osittain linnan julkisivuremontista. Rakennustelineet peittivät linnan seiniä. Sisälle kuitenkin pääsi ja lipun hinnasta sai jopa pienen alennuksen.

Tämäkin paikka oli rakennettu 1500-luvulla vanhan 1100-luvun linnoituksen tilalle. Suunnitelmat olivat alunperin kunnianhimoisempia, mutta erinäisten teknisten ja taloudellisten ongelmien jälkeen linna jäi nykyiseen L-kirjaimen muotoonsa. Seuraavien muutaman sadan vuoden aikana se ehti edelleen varojen puutteessa hieman rapistua, mutta kunnostettiin 1800-luvulla uusien omistajien toimesta. Näidenkin sitten joutuessa rahapulaan, linna päätyi lopulta Ranskan valtion omistukseen 1900-luvun alussa. Ilmeisesti eivät mitenkään halpoja pitää nämä linnat.

Viitoitettu kierros alkoi kiipeämisellä ullakolle varsin tyylikästä keskusportaikkoa pitkin. Aikakaudelleen poikkeuksellisesti se ei ollut kierreportaikko, vaan koostui suorista nousuista. Ylhäällä komeat kattorakenteet olivat hyvin näkyvillä.

Alaspäin tultaessa useimpien huoneiden seinillä oli isoja gobeliineja. Kuuluisin kuvasi antiikin kreikkalaista Eroksen ja Psykhen tarinaa, jonka juonenkäänteillä pyörittäisi Kauniita ja rohkeita useamman vuoden. Varmaan näin on jo käynytkin.

Ulkopuolella oli ystävällisesti jätetty yksi sivu peittämättä, jotta turistit saisivat edes jonkin kuvan. Onneksi keskellä jokea kelluva linna näyttää ilmeisesti hyvältä kaikista suunnista.

Pihalla oli pari riviä vanhoja Jaguar XK-autoja 40- ja 50-luvulta. Olivat mannermaisella vasemmanpuoleisella ohjauksella eli ilmeisesti alkuperäisiä Ranska-malleja.

Takaisin Toursiin oli vain noin puolen tunnin matka. Suihkun ja kaupassa käynnin jälkeen kohti keskustaa. Bulevardilla purettiin nyt aamulla pystytettyjä torikojuja.

Edellisiltainen kirkko osoittautui Martinus Toursilaisen kirkoksi. Pyhimyksestä tuli sittemmin Suomessa Raision suojeluspyhimys Pyhä Martti. Olisi ollut haudattuna kryptaan, mutta en tajunnut etsiä sisäänpääsyä. Kirkossa oli meneillään jokin tilaisuus ja kerrankin pääsi ottamaan kuvia hyvin valaistussa katedraalissa.

Vieressä ollut Kaarle Suuren torni oli ainoa mitä oli jäljellä alkuperäisestä keskiaikaisesta kirkosta. Legenda kertoo, että Kaarle Suuren neljäs vaimo Luitgard olisi kuollut täällä vuonna 800 ja torni nimetty tapauksen mukaan.

Kävelin tornin ohi ja vanhan kaupungin läpi joen rantaan. Kauempana näkyi vanha Yhdysvaltain presidentin Woodrow Wilsonin mukaan nimetty silta. Muisto ensimmäisen maailmansodan ajalta jolloin amerikkalaiset sotilaat pitivät täällä tukikohtaansa. Kiertelin vähän aikaa katselemassa vanhaa kaupunkia. Katedraali olisi ollut vajaan kilometrin päässä idässä, mutta oli nälkä ja lähdin etsimään ruokaa.

Menin pikkuravintolaan, jossa tarjoilija järjesti paikan terassille muiden väliin siirtämällä pöytää välillä sivuun. Lohitartar, ankkafile ja punaviini maistuivat. Lähtiessä sitten taas uusi pöydän siirto-operaatio. Eiköhän se päivä ollut siinä.

Aamulla hotellin aamiainen hieman tökki. Veitsiä ja leipää joutui odottelemaan ja respan papereissa oli jostain syystä merkattu aamiainen kahdelle hengelle. Olisiko ollut taas Booking.comin sekoiluja.

Matka Saumuriin sujui Loiren rantaa pitkin ilman sen kummempia sattumuksia. Vähän ennen kaupunkia näkyi tien viereiseen kallioon koverrettuja asumuksia. Pehmeää kalkkikiveä on helppo louhia ja moiset luolat ovat yleisiä tällä seudulla. Luolahotellikin olisi löytynyt, Demeure de la Vignole. Täytyy pitää mielessä, jos seudulla joskus liikkuu.

Saumurin linna oli taas juuri niin komea kuin odottaa saattoi ja tietysti myöskin osittain remontissa. Kuvaaminen vastavaloon oli taas aika kypsää.

Linna on alunperin 1100-luvulta eli vanhempi kuin useimmat muut seudun linnat. Tämä näkyi heti sisällä huoneiden korkeutena ja jyhkeämpänä tyylinä. Museossa oli komeita gobeliineja ja yllättävän tyylikästä keramiikkaa. Kellarissa oli jokin outo dioraama, jonka merkitys jäi hämäräksi.

Ulos mentiin joen puoleisen vallituksen kautta. Hienot näköalat alas joelle ja kaupungille. Lipunmyynnin takana oli pieni näyttely kaikenlaisesta ratsastusaiheisesta tavarasta läpi koko tunnetun historian. Alkuperäinen isompi kokoelma oli aikoinaan esillä linnassa, mutta hajaantui 1950-luvulla varojen puutteeseen. Saumurin kaupunkihan on kuuluisa ratsastuskoulustaan.

Lähtiessä poimin mukaan esitteen paikallisista luola-asumuksista, troglodyyttikodeista. Muistin lopultakin vilkaista Ducatin moottoriöljyn tason, ihan hyvältä näytti. Lähdin sitten navigaattorin avulla etsimään bensaa. Ensimmäisessä paikassa ei käynyt kortti ja toista ei ollut olemassakaan. Kolmannessa sain lopulta tankattua. Pyörän mittarissa oli tankilla tasan 6000 kilometriä.

Jatkoin Bagneuxin lähiöön etsimään kuuluisaa neoliittikautista hautakammiota. Ison kivirakennelman pitäisi olla jonkin ravintolan sisäpihalla. Paikka löytyi helposti, mutta portti oli kiinni. Soitin kelloa ja joku tuli kertomaan, että siellä oli yksityistilaisuus ja nähtävyyttä ei pääsisi katsomaan. Harmitus lienee siisti termi tunteelle.

Selailin ottamaani troglodyyttiesitettä. Läheisen Doué-la-Fontainen ympäristössä näytti olevan useampiakin paikkoja. Ensimmäinen löytämäni oli kiinni, mutta toiseen pääsi. Osoittautuikin sitten aivan erinomaiseksi.

Sisällä ollut mies kutsui paikalle sujuvaa englantia puhuvan vaimonsa, joka selitti miten homma toimii. Paikka oli ollut turisteille avoinna vuosikymmeniä, mutta hiljalleen rapistunut. Pariskunta oli sitten ostanut tilan, muuttanut sinne asumaan ja aloittanut kunnostustyöt.

Kierros alkoi rakennusten päältä. Maasta nousevia savupiippuja ja kaikenlaisia eläimiä. Muutama iso aukko maassa ilmeisesti toimi alla olevien luolien valaistuksena ja ilmanvaihtona. Alhaalla oli sitten iso luolaverkosto, jossa oli ensin lähinnä varastotiloja. Sinne oli koottu kaikenlaista vanhaa kamaa.

Varsinaiset asunnot oli rakennettu puolipyöreiden sisäpihojen reunoille ja vaikuttivat yllättävän viihtyisiltä. Julkisivut oli kaiverrettu muistuttamaan taloja ovine ja ikkunoineen. Pihanurmikko sitten viimeisteli kodikkaan ulkoasun. Jos ovet olisi tehty pyöreiksi, täällä voisi asua hobitteja.

Sisällä kävi ilmi, että paikasta kuin paikasta saa viihtyisän sisustuksella. Huonekalujen ja taulujen seassa ei heti edes tajunnut olevansa luolassa. Syvemmällä olevat luolat toimivat nukkumapaikkoina ja vielä syvemmällä olevat varastokomeroina.

Lähtiessä kysyin vielä mitä mahtaa tapahtua sateella ja sain vastaukseksi, että ei mitään. Eihän luolissa tietenkään olisi voitu asua satoja vuosia, jos moinen olisi ongelma. Ei tullut mieleen kysyä mitä mahtaa tapahtua talvella. Ilmeisesti sekään ei ollut ongelma.

Muutaman kilometrin päässä oli sitten ihan kokonainen Rochemenierin luolakylä. Paikka koostui vierekkäisestä maatiloista ja niiden yhteisistä luolista. Koko alueella on ollut 40 tilaa ja niissä yhteensä 250 maanalaista huonetta. Vanhimmat olivat 1200-luvulta ja viimeiset oli kaivettu 1800-luvulla.

Yleisölle avoimella näyttelyalueella oli pari tilaa ja joitain kylän yhteisiä juttuja kuten iso leipäuuni, kappeli ja viinipuristin. Elinkeino oli ilmeisesti ollut viininviljely. Luolien kalustus oli 1900-luvun alusta jolloin viimeiset asukkaat lähtivät. Paljon nähtävää, mutta jotenkin kliininen verrattuna edelliseen asuttuun paikkaan eläimineen.

Museossa oli muutamia paikallisia fossiileja. Aika tavallisia ammoniitteja, mammuttien palasia ja kivikirveitä. Mitähän luolien kaivajat olivat aikoinaan mahtaneet miettiä törmätessään moisiin?

Lähtiessä kävin vielä katsomassa viereistä kirkkoa, joka oli osittain luolien päällä. Pieni ja askeettisuudessaan aika tyylikäs.

Laitoin reitin Angersiin Gennesin kautta. Vähän ennen Gennesin kaupunkia D69-tien vieressä olisi pitänyt olla iso megaliittirakennelma, mutta yrityksistä huolimatta en onnistunut sitä huomaamaan. Jätin väliin ja jatkoin Angersiin joen rantaa pitkin.

Angersissa on hiljaista sunnuntaina. Hotelli löytyi helposti ja parkki järjestyi kohtuullisen läheltä. Hotellirakennus on vanha, mutta itse hotelli kohtuullisen moderni. Huomasin unohtaneeni deodoranttipurkin Toursiin.

Lähdin suihkun jälkeen samantien kävelemään linnoitukselle. Harhailin rannan kautta ja jouduin kiertämään jonkin lasten juoksukilpailun maaliintulon. Sitten raidalliset tornit jo näkyivätkin.

Linnoituksen rakensivat 1200-luvulla aluetta hallinneet Englannin Plantagenet-kuninkaat. Alunperin tornit olivat korkeampia ja niissä oli katot. 1500-luvulla katot kuitenkin purettiin ja torneja madallettiin tykkien takia. Pohjoistorni oli ainoa, joka oli jätetty alkuperäiseen 40 metrin korkeuteen. Sen huipulla oli aikoinaan ollut tuulimylly. Mahtanut näyttää jännältä.

Sisäpihalla oli puisto ja pieni linna, jossa paikalliset hallitsijat pitivät hoviaan 1300- ja 1400-luvuilla. Sisälle rakennukseen ei valitettavasti päässyt. Kirkkoon pääsi, mutta siellä oli meneillään jokin remontti. Rakennustelineet täyttivät koko tilan.

Muureilta oli vaikuttavat näköalat viereiselle Maine-joelle, joka laskee Loireen keskustan laidalla. Puutarhan pensaat oli leikattu erikoisesti neljän ylhäältä yhtyvän pylvään muotoon.

Ylhäältä keskustan puoleiselta muurilta löytyi mehiläispesiä ja pieni yrttipuutarha. Kasvikokoelmasta löytyi hajusteita, mausteita, lääkkeitä ja väriaineita kaikkiin tarpeisiin. Uusioversioita tietysti, mutta vastaavia oli paikalla aikoinaankin ollut.

Alkoi taas olla yhdelle päivälle tarpeeksi. Lähdin pois ja kävelin läheiselle katedraalille. Oli taas tavallisen vaikea kuvattava ahtaassa tilassa. Sisäänkäynti löytyi sivuovelta. Varsin komeita lasimaalauksia.

Keskustassa melkein kaikki paikat olivat kiinni sunnuntaina. Ei edes turistikauppaa, josta olisi voinut ostaa postikortteja. Istuin terassille, tilasin Leffen ja kirjoittelin päiväkirjaa. Kamerassa oli tasan 2000 kuvaa, kortti alkoi täyttyä. Poikkesin vielä syömässä burgerin ja palasin hotellille. Televisio oli aluksi pimeä, mutta korjaantui antennijohdon liittimen kiristämisellä.

Sitten tajusin unohtaneeni täysin ne linnan kuuluisat apokalyptiset gobeliinit. Varmaan jokin nähtävyyksien ylikuormitus. Pakko poiketa uudestaan aamulla.