Aamiainen aulassa oli ihan kelvollinen. Automaatticappuccino oli jopa poikkeuksellisen hyvää. Respasta sain viivakoodilapun, jolla piti päästä ulos parkkihallista. Epäilin sen toimivuutta ja kehottivat painamaan kutsunappia jolloin avaisivat sen manuaalisesti. Näin sitten juuri kävikin.

 

Reitti keskustasta ulos oli selkeä. Ilma oli lämmintä ja matka eteni saksalaista moottoritietä juuri niin normaalisti kuin moinen yleensä tapahtuu. Vähän ennen Düsseldorfia piti kääntyä neandertal-museolle, mutta ajoin vahingossa liittymän ohi. Onneksi seuraava oli lähellä.

Museo oli alhaalla vehreässä laaksossa. Parkkipaikka osoittautui ilmaiseksi näin arkipäivänä. Ensimmäisenä tuli vastaan vanha 20-luvulla tehty patsas, jonka ulkonäkö tuli puhtaasti taiteilijan mielikuvituksesta ilman mitään todellisuusrajoitteita.

Museorakennus oli soikion muotoinen ja sisäpuolelta reunoja kiertävä ylöspäin nouseva ramppi. Keskellä oli sitten portaat takaisin alas. Lipputiskiltä sai mukaan kuulokkeet ja adapterin, joka muunsi saksankielisen selostuksen englanniksi. Näyttelyesineiden vieressä oli sitten liittimiä pistokkeelle. Näytti normaalilta stereoplugilta. Ilmeisesti saksa tuli vasemmasta kanavasta ja englanti oikeasta.

Ensimmäisen löydetyn yksilön luut olivat esillä heti alussa. Koko lajihan sai nimensä tämän Neander-joen laakson mukaan. Löytö tehtiin vuonna 1856, sattumalta kolme vuotta ennen Darwinin Lajien synnyn julkaisemista.

Seuraavana oli rekonstruktioita pystyihmisestä, neandertalilaisesta ja nykyihmisestä. Erot eivät olleet kovinkaan isoja. Tällä hetkellä näyttää ilmeisesti siltä, että nykyihmiset ja neandertalilaiset polveutuvat heidelberginihmisen kautta pystyihmisestä. Tutkimus alalla etenee kuitenkin nopeasti ja tilanne saattaa muuttua.

Mielenkiintoinen oli juoksuasentoon laitettu Turkanan pojan luuranko. Noin 1.5 miljoonaa vuotta vanha melkein täydellinen luuranko löydettiin Kenian Turkana-järveltä. Tässä vaiheessa ihminen liikkui jo täysin pystyasennossa. Ilmeisen hyvin vielä.

DNA-tutkimuksesta oli jonkin verran asiaa. Mielenkiintoisimmasta tuloksesta eli ihmisen risteytymisestä neandertalilaisten kanssa ei tehty suurta numeroa. Yhdessä opastetaulussa mainittiin kuitenkin geeniprojekti ja viimeisessä lauseessa todettiin, että me kaikki olemme vähän neandertalilaisia.

Teetin itsestäni geenitestin muutama vuosi sitten. Amerikkalaisesta 23andme-yhtiöstä sai tilata yksinkertaisen testin noin 200 dollarin hintaan. Syljeskelin putkiloon ja DHL lennätti sen Kaliforniaan. Muutaman kuukauden jälkeen nettisivulle sitten ilmestyi tietoa geeneistä ja niiden vaikutuksesta. Firmallahan on läheinen kytkös Googleen ja ihmettelenkin joko olen alkanut saada geneettisesti kohdennettua mainontaa.

Systeemi pystyi kertomaan itsestäni kaikkea kummallista kuten, että pystyn haistamaan parsan hajun virtsassa ja että tietyn makuaistista puuttuvan herkkyyden takia olen kaikkiruokainen. Se kertoi myös, että perimäni on pohjoiseurooppalainen ja että siinä on 2.6% neandertalia. Aika hienoa.

Museon kaiteeseen nojasi pukuun puettu neandertalilainen. Menisi kadulla ihan täydestä.

Muuten museossa oli paljon juttua ihmisen ja kulttuurin historiasta. Vanhempien apinaihmisten pääkallojen vertailu nykyihmisen aivoihin teki selväksi eron. Aivojen koko ja käsien vapautuminen kävelystä muuhun käyttöön ilmeisesti ruokkivat toistensa kehitystä.

Ensimmäisen luurangon löytöpaikka oli muutaman sadan metrin päässä museolta. Alkuperäisestä Feldhoferin luolasta ei ollut mitään jäljellä. Kalkkikivilouhokset hävittivät kaikki jäljet jo 1800-luvulla. Nykyisin paikalla on vain tilataidetta ja maahan upotettu aikajana.

Ostin kaupasta pienen pullon neandertalilaisviinaa. Pullo oli etikettiä lukuun ottamatta täsmälleen samanlainen kuin Tanskan Egeskovista ostettu jahtiryyppypullo. Jossainhan näitä ilmeisesti tehtaillaan matkamuistoiksi.

Pulloa takalaukkuun pakatessa unohdin kypärän kiinnittämiseen käytetyn vaijerilukon johonkin. Edellisen kerran näin kävi 2010 Skotlannissa Loch Nessin rannassa ja nyt kadonneen lukon ostin sittemmin Invernessistä. Pitänee taas etsiä uusi Maastrichtista.

Düsseldorfin ohitin kehätietä pitkin ja sitten alkoikin ruuhka. Tietyön takia Aachenin kohdalla oli vain yksi kaista käytössä. Pysähdyin välillä tankkaamaan ja tietyöruuhkaan palatessa ajoin liian läheltä opastinpylvästä. Oikeanpuoleinen takalaukku osui pylvääseen, repesi irti ja pomppi jonnekin tielle. Kurvasin heti sivuun ja vilkaisin taakse. Laukku oli keskellä tietä ja takana ajanut bussi oli pysähtynyt sen eteen. Juoksin hakemaan laukun.

Seurasi vahinkoanalyysi tien laidalla. Pyörän puolen metalliset kiinnikkeet olivat kunnossa, mutta laukun muovisissa osissa oli repeämiä. Pienen vääntämisen jälkeen sain laukun takaisin paikoilleen. Tuntui pysyvän kiinni. Jatkoin matkaan seuraavalle levähdysalueelle, jossa köytin laukun vielä kiinnitysliinalla kantokahvasta tavaratelineeseen. Pysyisipähän varmasti kiinni eikä käytännössä haittaisi, kun laukkua ei tarvitsisi ottaa irti. Laukkujen sisällä oli erilliset vedenpitävät pussit.

Muuten loppumatka Hollantiin oli tapahtumaton. Olihan tuossa jo tarpeeksi huonoa tuuria yhdelle päivälle. Maastrichtin hotelli löytyi helposti joen rannasta ja sain hyvin pienen huoneen. Otin samalla kalliin parkkipaikan vastapäiseltä pihalta ja aamiaisen kysymättä hintaa.

Sitten kaupungille. Keskellä keskustoria oli iso raatihuone ja laidalla pari aika isoa kirkkoa. Isompi oli kaupungin suojeluspyhimyksen, alunperin armenialaisen Servatiuksen, basilika ja punainen torni kuului Johannes Kastajalle omistettuun kirkkoon. Torin ja joen väli olikin sitten aika puhdasta shoppailualuetta.

Yhdestä vanhasta kirkosta oli tehty kirjakauppa. Aivan tajuttoman komea paikka. Keskellä keskilaivaa oli korkea hyllysysteemi, jota kiersi parvet monessa kerroksessa. Sivuilla oli kirjoja pöydillä ja kaiken kruunasi alttaripäädystä tehty kahvila. Paras ikinä näkemäni kirkon hyötykäyttö.

Kävelen sattumalta turisti-infon ohi ja poikkean ostamassa keskustan kartan. Kuten yleensäkin, ydinkeskusta oli aika kompakti. Keskustorin toisella puolella huomasin sivukadulla pienen mopovarustekaupan. Oli jo kiinni, mutta sieltä voisi aamulla käydä etsimässä uutta vaijerilukkoa kypärää varten.

Siirryin vanhaa siltaa pitkin joen toiselle rannalle. Koko kaupunki oli saanut nimensä sillan mukaan. Roomalaiset rakensivat tänne sillan joen yli ja paikkaa alettiin kutsua Meusen ylitykseksi eli latinaksi Mosae Trajectum. Alkuperäisen puusillan tilalle rakennettiin kivisilta 1200-luvulla ja sitä on sitten moneen otteeseen muuteltu. Proomut mahtuvat kulkemaan sillan länsipuolen alta ja Servatiuksen patsas vartioi edelleen siltaa.

Kuuden jälkeen kaupat alkoivat mennä kiinni ja keskusta hiljeni. Kävin syömässä illalliseksi frutti di mare -pizzan ja palasin hotellille. Hollannissa TV-ohjelmat yleensä tekstitetään, mutta täällä näkyi myös paljon dubattuja ranskalaisia ja saksalaisia kanavia. Korkkasin Neandertalilaisviinan. Melkoisen makeaa ja vahvaa.

Aamulla oli taas hieno ilma. Aamiaisella pyysivät erikseen kuittauksen syömisestä. Tästä taisi tulla kallista. Muuten oli kyllä ihan hyvää. Keskustassa raatihuoneen vierelle oltiin pystyttämässä torikojuja. Mopokaupan ikkunoissa oli kalterit vielä yhdeksän aikaan. Pitänee palata myöhemmin uudestaan.

Kävelin rantapuistoon kuvaamaan joen toisella rannalla olevan Bonnefanten-taidemuseon ja totesin olevani itse aika hienolla alueella. Jälkeen päin alueen nimeksi selvisi Jekerkwartier. Nimi tulee pienestä Jeker-joesta, joka laskee Meuseen. Täältä löytyi vanhoja pikkukatuja, puistoja, kanaaleita ja kaupungin vanhoja muureja. Kaunista seutua.

Kymmenen aikoihin palasin takaisin keskustorille ja menin katsomaan basilikaa. Ovet olivat jo auki, mutta lippukassa oli vielä hakemassa aamukahvia. Pienen odottelun jälkeen sain sitten lipun sisään.

Aarrekammiosta löytyi melkoinen kokoelma kultaa ja hopeaa. Servatius itse tietysti loisti kaiken keskellä. Rintakuvan sisällä pitäisi kai olla hänen pääkallonsa ja kultakoristeltu arkku sisältänee muita ruumiinosia. Sauva ja avain kuuluivat myös hänen varustukseensa, mutta niiden maagiset voimat jäivät epäselväksi.

Itse kirkkosali oli ihan perustyylikäs. Nykyinen rakennus on 1000-luvulta, mutta paikalla on ollut sitä ennen useitakin kirkkoja. Nykyinen ulkoasu on 1800- ja 1900-luvulla tehtyjen restaurointien tulosta. Sisäpiha oli komea. Harvinaista kirkolle, jolla ei ole luostaria.

Palasin takaisin hotellille mopokaupan ohi. Nyt se jo oli auki. Sisältä löytyi vaijerilukkoja heti ovenpielestä. Hinta oli hurjat kolme euroa. Myyjämummo ei ymmärtänyt sanaakaan englantia, mutta se ei haitannut kaupallisen transaktion toteutumista.

Hotellilla pakkasin kamat ja maksoin huoneen. Veloittivat aamiaisesta 15 euroa, mikä oli kyllä ihan liikaa. Poikkesin vielä lähtiessä vilkaisemassa Marian taivaanottamiselle pyhitetyn kirkon. Hieno rakennus, mutta sisällä oli niin hämärää, ettei kuvaaminen oikein onnistunut. Jälkeenpäin selvisi, että sielläkin olisi ollut jokin aarrekammio. Seuraavalla kerralla sitten.

Belgian puolelle kohti vanhaa Blegny-Minen kivihiilikaivosta. Aluksi isompaa maantietä ja loppumatka pikkukylien kautta. Perillä selvisi, että alas kaivokseen pääsisi ranskankieliselle kierrokselle puolen tunnin päästä tai englanninkieliselle koululaiskierrokselle tunnin päästä. Päätin jättää tällä kertaa väliin ja kiertää vain museon.

Kaivoksen toiminta alkoi 1700-luvun lopulla, kun teollinen vallankumous levisi Britanniasta mannermaalle. Kun kaivos vuonna 1980 suljettiin, se oli viimeinen ja vanhin alueen kaivoksista. Museon esineistö oli aika perinteistä kaivoskamaa. Vanhat happilaitesysteemit olivat hurjan näköistä steampunkia.

Jatkoin matkaa kohti Reimsiä Liegen kautta. Reitti kulki hauskasti keskustan läpi kanaalin rantaa pitkin. Yllättävän ruuhkaton silti. Tässä kohtaa tuli pyörän mittariin tasan 5000 kilometriä. Ducatin matkamittari valehtelee todennäköisesti saman kuin nopeusmittari eli aika paljon. GPS:n lukemaan verrattuna kaupunkinopeuksissa noin 5 km/h ja maantienopeuksissa lähes 10 km/h.

Maisemat Ardenneilla olivat näyttäviä, metsäistä vuoristoa joka puolella. Tankkaus pikkukylässä ja pian sen jälkeen Ranskan puolelle Champagnen alueelle. Loppumatka Reimsiin oli yllätyksetön. Lämpötila alkoi nousta hellelukemiin.

Hotellihuone oli iso ja tarkoitettu neljälle hengelle. Moisille ei taida olla paljon kysyntää, kun oli niin halpa. Pyörälle löytyi turvallinen parkki vastapäisen santarmitoimiston ikkunan edestä.

Kuuluisa katedraali oli muutaman korttelin päässä. Täällä kruunattiin aikoinaan Ranskan kuninkaat ja paikka näyttääkin juuri siltä. Tällä kertaa ympäröivä aukio oli niin iso, että ulkokuvien ottaminenkin onnistui. Nämä paikat tuntuvat olevan aina osittain remontissa. Tällä kertaa rakennustelineet peittivät länsipäätyä.

Nykyinen katedraali on rakennettu 1200-luvulla palaneen edellisen kirkon paikalle. Se puolestaan oli rakennettu vanhan basilikan paikalle, jossa oli sitä ennen ollut roomalainen kylpylä. Aika monta kerrosta historiaa. Sisältä älyttömän korkean näköinen, mutta maailmanlistalla silti vasta 20. sijalla. Lasimaalausikkunat olivat komeita.

Viereinen Taun palatsi näytti olevan auki vielä tunnin. Nimensä se on saanut T-kirjaimen muodostaan. Alunperin paikallisen piispan asunto toimi myös kuninkaiden asuntona heidän käydessään täällä kruunattavana. Nykyisin paikka on museo.

Kaariholvit olivat tyylikkäitä ja juhlasalin katto oli suunniteltu ylösalaisin olevan laivan näköiseksi. Seinällä oli gobeliineja frankkien kuninkaan Clovis I:n historiasta.

Sitten päästiinkin aarrekammioon. Tänne oli kerätty katedraalin historian arvokkaimpia aarteita. Löytyi kruunajaismalja, Kaarle Suuren talismaani ja pyhän ampullin lipas. Pyhä ampulli itse itse oli pieni astia, jossa säilytettiin mirhaa kuninkaiden kruunajaisia varten. Tärkein osa kruunajaisia oli juuri tämän aineen valelu kuninkaan päälle.

Aarrekammion vieressä oli palatsin kappeli. Sen ehdin vielä kuvata ennen kuin kamerasta hyytyi akku. Vara-akku oli tietysti unohtunut hotellille. Jatkoin palatsin kiertämistä ilman kameraa. Jäljelle jääneissä huoneissa oli sitten tietysti aika upeita patsaita ja gobeliineja.

Lähtiessä poikkean turistikaupassa. Ei ollut mikään yllätys, että siellä oli paljon samppanjapulloja. Oltiinhan jo kuplajuoman kotiseudulla.

Palasin hotellille, poimin mukaan uuden akun ja jatkoin toiseen suuntaan kohti Pyhän Remin luostaria ja basilikaa. Matkan varrella näkyi sopivasti Carrefour. Voisikin poiketa ostoksilla paluumatkalla.

Basilika oli taas aika ahtaalla paikalla ja oikein kunnollista kokonaiskuvaa ei saanut otettua. Päädyn monikerroksinen apsis kaarineen oli yksi tyylikkäimpiä ikinä näkemiäni. Toinen pääty puolestaan oli aika tavallista katedraaliarkkitehtuuria hieman normaalia pienemmässä koossa. Eri aikakausien tuotoksia.

Pyhä Remi oli Reimsin piispa, joka vuonna 496 kastoi frankkien ensimmäisen kuninkaan Clovis I:n kristinuskoon ja siinä samalla käytännössä teki läntisestä Euroopasta kristityn. Harva pyhimys on niin suurta jälkeä historiaan jättänyt. Hautansa on kai jossain alttarin takana.

Vieressä ollut museona toimiva luostari oli juuri mennyt kiinni ja aukeaisi huomenna vasta kello 14:00. Jäisi tällä kertaa väliin. Lisätään Taun palatsin kanssa pitkään listaan paikkoja, joissa pitää poiketa uudestaan.

Kävelin takaisin hotellille Carrefourin kautta ja jatkoin keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Perinteinen kävelykatu löytyi katedraalin länsipuolelta.

Päädyin burgerpaikkaan syömään tartarpihvin belgialaisen oluen kanssa. Supertehokas tarjoilija järjesti kaiken supernopeasti. Ateria oli ohi ennen kuin huomasinkaan.