Heräsin aika myöhään ja lähdin Ginzan suunnalle kävelemään. paikka on täynnä tavarataloja ja liikerakennuksia. Jos ostaminen ei kiinnosta, ei paikassa ole paljoakaan nähtävää. Wako-tavaratalo kellotorneineen on alueen kuuluisimpia nähtävyyksiä. Paikallinen erikoisuus olivat poliisikopit, joita oli aina välillä kadunkulmissa. Arkkitehtuuriltaan mielenkiintoisin oli Tokyo International Forum -keskus.

Hieman ennen Tokion keskusasemaa käännyin vasemmalle ja kohti Keisarillista palatsia. Olin jo tulopäivänä kävellyt siitä ohitse, mutta nyt oli tarkoitus kierrellä siellä enemmänkin. Kyseessä on iso puistoalue aivan Tokion keskustassa. Itäreuna oli tasaista puistikkoa, jossa kasvoi outoja puita. Keskemmällä Keisarillista palatsia ympäröi vallihauta. Itse palatsin alueelle ei päässyt. Se on kuulemma yleisölle avoinna vain kahdesti vuodessa: uutena vuotena ja keisarin syntymäpäivänä.

Palatsi itse näkyi aika hyvin korkealla paikalla keskellä puistoa. Kiersin vallihautaa palatsialueen eteläpuoliselle portille. Oli lauantaipäivä ja kaupungissa oli jokin juoksutapahtuma. Reitti tuli portin kautta ja edelleen puistoalueen reunaa pitkin vastaan. Koko ajan joutui väistelemään juoksijoita.

Kävelin puistoaluetta ympäröivän vallihaudan ulkoreunaa pitkin länsipuolelle. Siellä oli jälleen portti puistoon, mutta se oli kiinni. Oli kierrettävä koko alue pohjoispuolelle asti. Tien vieressä meni polku maavallin yläreunaa pitkin. Maaliskuinen kevätilma oli aivan täydellinen, auringonpaistetta ja sopivan viileää kävelemiseen.

Pohjoispuolen portista pääsi sisään puutarhan itäiseen osaan, jossa oli vielä jäljellä joitain vanhoja Edo-linnakkeen osia. Edo on Tokion entinen nimi ja vuonna 1457 rakennettu linnake oli paikallisten johtoklaanien hallintokeskus aina 1800-luvun Meiji-restauraatioon asti jolloin feodaalijärjestelmä loppui.

Linnake oli myös Tokugawa shogunaatin päämaja koko sen hallintokauden ajan. Juurikin sama Tokugawa, jonka pronssiseen tuhkauurnaan törmäsin edellisenä päivänä Nikkossa. Linnakkeen torni oli aikoinaan ollut Japanin korkein, mutta nyt siitä ei ollut jäljellä kuin perustukset. Torni itse oli palanut jo 1600-luvulla.

Alempana läntisen portin lähellä oli muutama vanha Edo-ajan rakennus jäljellä. Hyakunin-bansho oli iso rakennus, jossa oli tilaa sadalle vartiosotilaalle. Dōshin-bansho puolestaan toimi vartiotupana. Portin vieressä ollut Museum of the Imperial Collections oli jostain syystä suljettu. Läntisestä portista ulos kävellessä siirryttiinkin sitten samalla 400 vuotta ajassa eteenpäin.

Käveli Ginzan läpi takaisin etelään päin. Olin varannut hotellin ilman aamiaista ja poikkesin pieneen kahvipaikkaan syömään jotain. Sämpylät olivat jo tässä vaiheessa iltapäivää loppuneet, mutta kahvi oli ihan hyvää. Jatkoin matkaan junalle etelään päin.

Hamamatsuchōn asemalta voisi vaihtaa monorail-radalle Tennozu Islen asemalle, josta puolestaan pääsisi Rinkai Linellä Odaiban saarelle. Sinne olisi kyllä päässyt normaalilla junalla suorempaankin, mutta monorail kuulosti hienommalta. Pakkohan sitä oli kokeilla. Näköalat junasta olivat ihan hienot.

Odaiba on keskustan vieressä oleva tekosaari hyvin futuristisella arkkitehtuurilla. Saarella on sekä liikerakennuksia että vapaa-ajan viettopaikkoja. Näin lauantai-iltapäivällä paikalla olikin paljon ihmisiä ihan vain nauttimassa kevätauringosta. Suunnistin ensin isoon Venus Fort -kauppakeskukseen. Kauppakeskusta vastapäätä oli iso Toyotan Mega Web -näyttelyhalli, jossa oli vain tylsiä Toyotoja.

Itse kauppakeskus oli aivan käsittämätön paikka. Laatikkomaisen rakennuksen sisään oli rakennettu kopio eteläeurooppalaisesta kaupungista. Kattoon oli maalattu taivas ja lattia jäljitteli marmorilaattoja. Suihkulähteitäkin löytyi ja päädyssä oli jonkinlaisen temppelin julkisivun tapainen viritys.

Paikasta löytyi myös pieni automuseo. Suurin osa autoista oli japanilaisia 60- ja 70-luvun tuotoksia, mutta seassa oli muutama yllättävä erikoisuuskin. Taisi olla ensimmäinen kerta kun näen oikeasti DeLoranin ja Citroën Traction Avant cabrioletin.

Kävelin kauppakeskuksesta etelään kohti rantaa. Matkalla vastaan tuli oli jokin Cirque du Soleilin telttasysteemi. Hiljaiselta vaikutti näin päiväsaikaan. Rannasta löytyi jättiläisrobotti. Missä tahansa muualla maailmassa olisin yllättynyt moisesta, mutta en Tokiossa. Fuji televisioyhtiön pääkonttori oli myös asiaankuuluvan cyberpunk-henkinen.

Hämmentävin löytö oli vapauden patsaan kopio. Aivan alkuperäisen näköinen, mutta huomattavasti pienempi. Taustalla näkyvä Rainbow Bridge hohtaa iltaisin sateenkaaren väreissä. Sen reunaa kulkevaa rataa pitkin poistuin myöhemmin saarelta.

Saaren pohjoisosassa törmäsin taas outoon kopioon. Eteläeurooppalaisen kylän keskusaukion näköinen paikka osoittautui hääpaikaksi. Sivukadut olivat täynnä hääpukuja ja muuta asiaan kuuluvaa sälää myyviä liikkeitä. Lähikaduilla cosplay-teinit kuvasivat toisiaan.

Japani eli eristyksissä 1800-luvun puoliväliin asti ja länsimaistui sen jälkeen hyvin nopeasti. Täällä jotenkin tavallaan ihannoidaan länsimaista historiaa, mutta sekoitetaan siihen myös omia juttuja. Tuloksena on päällepäin länsimaalta vaikuttava yhteiskunta, jonka alla piilee outoja vivahteita. Olo tuntuu kotoisalta, mutta koko ajan jossain taustalla häiritsee tunne, että kaikki ei ole ihan kohdallaan.

Kävelin pohjoiseen päin kohti juna-asemaa. Matkalla oli vielä Tokyo Big Sight, arkkitehtuuriltaan kuuluisa kongressikeskus. Siellä oli ilmeisesti ollut jotkin rakennusmessut, kun pihalla oli vielä iso saha. Rata takaisin keskustaan meni Rainbow-sillan reunaa pitkin ja teki tyylikkään silmukan pohjoiseen kääntyessään.

Poikkesin hotellille jättämään kameran akun lataukseen. Hotellihuoneen sähköt olivat kortin takana eli piti turvautua vanhaan minibaarikikkaan, niihin kun aina tulee sähköä. Lähdin sitten kiertelemään Ginzan tavarataloja.

Ruokaosastoilla oli melkoinen tungos näin lauantai-iltaisin. Kiertelin ihmettelemässä outoja ruokatarvikkeita ja osuin Mitsukoshi-tavaratalon viinaosastolle. Japanilaisia viskejä on paljon kehuttu ja innostuin ostamaan pullon paikallista 12-vuotiasta Yamazakia. Ostamisprosessi sisälsi paljon kumartelua ja huomasin, että se alkoi jo tarttua. ”Arigato”.