Keväällä 2014 innostuin pitkästä aikaa pitämään talviloman ja käymään Tokiossa. Japani oli kiinnostanut jo pitkään ja täältä Vantaalta sinne pääsi aika helposti. Lentojen hinnat vaihtelivat normaaliin tyyliin ajankohdan mukaan, mutta maaliskuun alusta löytyi Finnairin suora menopaluu keskiviikosta keskiviikkoon hintaan 750€. Viikonlopusta toiseen samoihin aikoihin hinta olisi ollut tuplasti isompi. Halpalennoilla tuosta olisi säästänyt enää vain vajaan satasen ja olisi joutunut vaihtamaan konetta jossain päin Aasiaa. Ei sen arvoista, kun suorakin lento kesti melkein 10 tuntia.

Bussilla kentälle ja pitkästä aikaa passintarkastukseen. Eipä ollutkaan vuosiin tullut lennettyä EU:n ulkopuolelle. Biometrisen passin kanssa automaattikoneesta läpi. Aika tyylikästä. Vajaa kymmenen tuntia koneessa sujui yllättävän mukavasti. Matkalukemisena oli DK:n Eyewitness Travel -sarjan Tokion matkaopas.

Perillä Naritan kentällä hain ensin matkalaukun ja lähdin sitten etsimään postitoimistoa. Olin etukäteen tilannut SIM-kortin paikallisella dataliittymällä ja sen pitäisi odottaa postissa. Soneran verkkovierailuhinnat olivat täällä luokkaa 12€ megatavulta ja paikallinen prepaid-liittymä vain murto-osan siitä. En ollut varma toimisiko se Jollan kanssa, mutta ajattelin kokeilla kun hinta oli vain muutaman kympin. Infotiskiltä kertoivat postitoimiston olevan yläkerrassa ja sieltähän se kirjekuori löytyi.

Sitten alakertaan JR-East rautatien toimistolle hakemaan junalippua. Ne myivät pakettia, johon kuului menopaluu lentokentältä Tokioon ja metrossa toimiva ladattava Suica-kortti. Pienen jonottamisen jälkeen sain kortin ja lipun seuraavaan NEX-junaan. Rullaportaita alas ja asemalaiturille. Täällä olikin näppärästi laituriin maalattu jonotuskohdat junan ovien kohdalle.

Matka Tokioon taisi kestää vajaan tunnin. Kuvailin matkan varrella paikallista asutusta junan ikkunasta. Rakennustyyli oli tietysti hieman erilaista Eurooppaan verrattuna, mutta yleinen olemus silti yllättävän samankaltaista. Pyykkejä kuivumassa parvekkeilla.

Lento Suomesta oli lähtenyt illalla, enkä ollut nukkunut koneessa ollenkaan. Perillä oli aurinkoinen aamupäivä ja olin valvonut jo lähes vuorokauden. Tämä tulisi vaatimaan jonkinlaista taktikointia nukkumisen suhteen.

Hotellin olin varannut vanhan tutun Booking.comin kautta. Otin huoneen kuudeksi yöksi ihan Ginzan vierestä. Hinnaksi tuli vajaa 600€. Kun tuohon laskee päälle muut kulut paikan päällä, niin koko reissu jäi reilusti alle kahden tonnin. Moottoripyöräily Keski-Euroopassa kustantaa noin tonnin viikossa. Ei paha hinta viikosta melkein toisella puolella maapalloa.

Nousin junasta Tokion keskusasemalla. Asemarakennus oli aika erikoinen pilvenpiirtäjien ympäröimä teknisesti tehokas asemakompleksi, jolla oli vanhanaikainen eurooppalainen julkisivu. Otin muutaman kuvan ja kävelin pari korttelia Keisarillisen puutarhan laidalle. Maleksin pitkin puutarhan laitaa valokuvia ottaen ja koetin pysyä hereillä kunnes pääsisin hotelliin.

Osoitteet täällä olivat aika hauskoja. Yleisesti paikoilla ei ollut katuosoitetta, vaan oli kaupunginosan nimi, korttelin nimi ja sen sisällä talon numero. Tietokoneohjelmoijalle mitä loogisin hierarkia. Sitten joskus kun olen koko maailman diktaattori, niin määrään kaikkialla käytettäväksi ruotsalaista päivämääräsysteemiä ja japanilaista osoitteistoa. No joo, ei se välttämättä toimisi Suomen kaltaisessa erämaassa.

Hotellihuone oli juuri niin pieni, kuin olin kuullutkin. Hyvä näin, mihin sitä tilaa siellä tarvittaisiinkaan. Purin matkatavarat ja aloin testaamaan SIM-korttia. Pääsin Jollan kanssa Androidin ohjeilla lähelle, mutta ei sitten lopulta kuitenkaan toiminut. En jaksanut kauaa tapella, hotellin WIFI kuitenkin toimi.

Huoneessa oli teenkeittovälineet ja hyvin monimutkainen WC. Olin samantyyppiseen törmännyt joitain vuosia sitten Puolassa, mutta tämä oli japanilaisine ohjeineen autenttisempi. Kaikkia vaihtoehtoja en edelleenkään uskaltanut kokeilla.

Sitten nukkumaan ja herätys joskus aamuyöllä. Kun kerran aikaeron takia oli pakko herätä aikaisin, niin moinen kannatti tietysti hyödyntää matkustamiseen. Niinpä lähdin aamuhämärässä rautatieasemalle ja kohti Nikkōn temppelialuetta.

Tässä vaiheessa meni vielä vähän aikaa paikallisen junasysteemin opettelussa. Homma oli kuitenkin aika yksinkertainen. Sisään laiturialueelle mennessä kuitattiin meno Suica-kortilla ja pois lähtiessä kortilta vähennettiin asemien välimatkan mukainen määrä rahaa. Jos kortissa ei poistuttaessa ollut tarpeeksi rahaa, portti ei auennut. Sitten piti mennä automaatille ja ladata korttiin lisää rahaa. Paikallinen käteinen tai luottokortit kelpasivat.

Rautatieasemalla ihmettelin vähän aikaa ennen kuin löysin lipputiskin, josta oletin saavani lipun Shinkasen-luotijunaan. Ajatus oli mennä nopealla junalla lähelle Nikkoa ja sieltä paikallisjunalla loppumatka. Sain lipun jonkinlaiseen junaan, mutta kovin nopealta se ei vaikuttanut.

Utsunomiyan kohdalla jäin pois ja siirryin tosi hitaaseen paikallisjunaan. Perillä Nikkon asemalla huomasin varustautuneeni reissuun hieman liian kevyesti. Ylläni oli vain ohut fleece-takki, joka ei ollut läheskään tarpeeksi vuoriston lähes nollakelissä. En ollut tajunnut paikan korkeutta. Luntakin oli jonkin verran.

Asemalta piti kävellä jonkin matkaa ensimmäiselle nähtävyydelle, joka oli punainen silta. Alkuperäinen 1600-luvulla tehty silta oli tuhoutunut tulvassa, nykyinen oli 1900-luvun alkupuolelta.

Sillalta ylöspäin lähti portaat kohti temppeleitä. Ensimmäisenä vastaan tuli Rinnō-ji, joka valitettavasti oli remontissa. Temppelin kohdalla oli valtava peltihalli, jonka julkisivuun oli maalattu kuva temppelistä. Halliin pääsi sisälle ja sen yläreunaa kiersi parvi, josta näki restauroitavana olevan temppelin. Se oli purettu ihan palasiksi. Hallissa oli myös pieni museo, johon oli kerätty temppelin esineistöä, mutta siellä ei saanut valokuvata.

Hallin takaa lähti tie seuraavaan temppeliin nimeltään Tōshō-gū. Alueelle vievän portin jälkeen huomion vei vasemmalla oleva viisikerroksinen pagodi. Sekin oli tulipalon jälkeen uudelleen rakennettu 1800-luvulla. Alkuperäinen olisi ollut 1600-luvulta. Puurakennusten ikuinen ongelma.

Seuraavana temppelin piha-alueella löytyi tallirakennus, jonka julkisivuun oli kaiverrettu kuuluisat kolme apinaa: ”see no evil, hear no evil, speak no evil”. Mielenkiintoinen kulttuurimeemi, jonka merkitys muuttuu riippuen siitä painotetaanko näkemistä ja kuulemista vai puhumista. Viereisessä lähteessä saattoi suorittaa puhdistautumisrituaalin.

Itse temppeli oli kultakoristeineen melkoisen juhlava. Jotenkin vuoriston havupuut ja lumikinokset vielä lisäsivät vaikutelmaa. Valitettavasti sinne ei nyt päässyt sisälle. Viereisessä varastossa oli taas saketynnyreitä. Munkkien mieltymys käymistuotteisiin näyttää oleva yleismaailmallista.

Temppelin vierestä lähti portaat ylös pitkin vuoren rinnettä. Reitti kulki havumetsän keskellä pitkin käytäviä ja portaita kunnes saavuttiin pieneen pyhättöön. Keskellä oli pronssinen uurna, jossa oli kuuluisan shogunin Tokugawa Ieyasun tuhkat. Tokugawa Ieyasu perusti Tokugawan shogunaatin, joka hallitsi japania 1600-luvun alusta 1800-luvun puoliväliin asti. Tänä aikana Japani sulkeutui muulta maailmalta lähes kokonaan.

Takaisin alas alas ja kohti seuraavaa temppeliä. Taiyūin-byō oli hieman sivussa ja myöskin osittain remontissa. Sekin oli omistettu Tokugawa Ieyasunille. Perillä piti taas ottaa kengät pois jalasta. Seuraavan kerran, kun lähden kiertämään Buddhalaisia temppeleitä, otan mukaan kengät ilman nauhoja. Temppelin sisusta oli aika tyylikäs. Valokuvia ei taaskaan saanut ottaa ja munkit valvoivat hommaa tarkasti.

Tässä vaiheessa kaikki olennainen alkoi olla nähty ja olo aika kylmä. Palasin takaisin Nikkōn asemalle. Ostin automaatista lipun hitaampaan junaan, joka menisi suoraan Tokioon. Junaa odotellessa kävin syömässä paikallisessa baarissa jonkinlaisen hampurilaisen. Ruoka ei ollut hyvää, mutta olut ihan kohtuullista.

Junamatka takaisin Tokioon kesti pari tuntia ja päätyi Asakusan asemalle. Lähellä olisi ollut Sensō-ji -temppeli, mutta en nyt jaksanut siellä poiketa. Palasin metrolla hotellille ja kävin ostamassa hotellin alakerrassa olleesta kaupasta muutaman oluen ja pikaruoka-annoksen illalliseksi. Aikaero vaikutti vieläkin, nukahdin aikaisin.