Alppien yli ja Saksan kautta kotiin:

 

Pohjoista kohti ajaessa ilma selkeni ja alkoi jo olla lämmintä. Veronan jälkeen tie vei solaan, jota en ennen ollutkaan ajanut. Viimeksi kun tulin alaspäin Gardan rantatietä pitkin. Trento löytyi vuorten joka puolelta ympäröimästä laaksosta. Hotellin osoite oli taas korttelin verran väärässä, mutta löytyi kuitenkin. Huone oli aika turhan iso.

Pyörää ei voinut jättää hotellin eteen, vein sen naapurikorttelin tien vieressä olevaan pyöräparkkiin. Lähdin viereiselle Buonconsiglion linnalle ja olin siellä vasta viiden jälkeen. Lipunmyyjä kertoi linnan olevan auki vain kuuteen asti ja antoi lipusta muutaman euron alennuksen. Linnan jouduin kiertämään vähän turhan nopeasti.

Paikka oli älyttömän tyylikäs. En tiennyt siitä juuri mitään, mutta ainakin kattomaalaukset tekivät vaikutuksen. Se oli ollut paikallisten vallanpitäjien palatsi 1200-luvulta lähtien. Torre Aquila -torni olisi ollut mielenkiintoinen nähdä freskojensa takia, mutta en kerinnyt sinne ennen paikan sulkemista.

Linnalta kävelin alaspäin kaupungin keskustaan. Matkalla oli outo kolari: bussi oli kääntyessään kiilannut viereisen pikkuauton lyhtypylvästä vasten. Löysin myös ison Danten patsaan, mutta kaikki informaatio siitä oli vain italiaksi tai saksaksi. Keskusta oli taas perinteinen aukio kirkon vierellä.

Söin paikallisen pizzan, joka oli kaikilla standardeilla mitattuna erittäin rasvainen. Muuten paikka oli aika erikoinen eteläisen ja pohjoisen Euroopan välillä. Täällä puhutaan saksaa ja muutenkin ympäristö on saksalaistyyliin siistiä, ei italialaisittain sotkuista. Jalankulkijat jopa pysähtyivät punaisiin valoihin, vaikka autoja ei tullut.

Aamulla etsin ensimmäiseksi automaatin, josta saa käteistä. Periaatteessa kortilla pitäisi Alppien yli aina päästä, mutta jos nyt vielä kuitenkin varmistaisi asian. Ensin suunta kohti Bolzanoa ja sen jälkeen Meranoon. Pienen pyörimisen jälkeen sieltä löytyi sitten kylttejä Timmelsjochin alppisolan suuntaan.

Aluksi mennään vuoristokylien läpi, sitten jonkin aikaa metsässä. Paljon moottoripyöräilijöitä liikkeellä, välillä mennään ihan jonossa. Sitten tie nousi ylöspäin ja serpentiinimutkat seurasivat toisiaan. Ylhäällä kaiteetkin sitten loppuivat. Viimeisenä ylös noustessa tuli vuoren huipun läpäisemä tunneli.

Vähän matkaa tunnelin jälkeen löytyi Timmelsjochin korkein kohta. Pohjoisrinteen puolella oli aika reilusti lunta vielä näin kesäkuun puolenvälin paikkeilla. Huipulla oli kahvila, jossa nautin cappuccinon ja palan kakkua. Aika paljon muitakin moottoripyöräilijöitä, melkoisen suosittu paikka. Erikoisen näköisessä rakennuksessa oli näyttely tien rakentamisesta.

Sitten vain eteenpäin rinnettä alas lumivallien välissä. Itävallan rajan jälkeen tuli vastaan tuli vastaan tulliasema, jossa laskutettiin läpiajosta 12 euroa. Kuukausikorttejakin löytyisi tarvittaessa. Aika kallista, mutta kyllä maisemien arvoista. Reitti menee hyvin läheltä kuuluisan Ötzin löytöpaikkaa.

Sitten alaspäin Söldenin kylän kautta. Kylä on syvällä laaksossa. Jossain tässä lähistöllä olisi Ötztalin jäätikkötie, Euroopan toiseksi korkeimmalla oleva päällystetty tie. Nyt vain ei ollut aikaa lähteä käymään siellä. Matkalla oli aika paljon tietöitä, joissa joutui odottelemaan kaistan vapautumista.

Tie jatkui Fernpass-solaan, josta ajoin edellisenä vuonna etelään päin Füssenista tullessa. Pysähdyin taas Fernsteinsee-järven kohdalle ottamaan pari kuvaa. Solan jälkeen päädyin pitkää tunnelia pitkin Saksan puolelle, ohitin Füssenin ja jatkoin isompaa tietä kohti Ulmia. Laskeskelin, että bensaa riittää vielä sadaksi kilometriksi ja ohitin huoltoaseman. Seuraava tulikin sitten vasta 70 kilometrin jälkeen.

Ulmissa hotelli löytyi helposti. Pyörä parkkihalliin ja suihkun kautta kaupungille. Kaikki toimi juuri niin persoonattoman tehokkaasti kuin vain saksalaiselta Ibis-hotellilta voi odottaa. Suunnistin keskustaan kirkon tornin perusteella. Kaupunki ei ollut erityisen mielenkiintoinen. Katedraaliin ei päässyt, kun sen piha oli muutettu jalkapallokatsomoksi. Muualla kaduilla oli aika tyhjää. Herrenkeller-ravintolan oma erikoispihvi oli rasvaista ja hyvää.

Aamulla oli mukavan pilvinen päivä, täydellinen ajokeli. Ajoin pohjoiseen reilut sata kilometriä ja poikkesin vanhaan Rothenburg ob der Tauberin kaupunkiin. Se on kuuluisa satukirjamaisesta ulkoasustaan ja täysin ansaitusti, vähän liiankin imelä.

Jätin pyörän kaupungin laidalla olevalle parkkipaikalle. Kiersin ensin vähän matkaa kaupunkia kiertävää muuria pitkin ja sitten keskustan katuja. Aika paljon turisteja. Kaupatkin tuntuivat myyvän vain kaikkea ylisöpöä turistisälää. Täällä saa sokerihumalan jo pelkästään kävelemällä.

Sitten hieman pidempi etappi, vajaa 400 kilometriä Wurtzburgiin. Tie lävistää keskisen Saksan kukkulat tunnelien kautta. Perillä taas hieman moottoritieltä sivuun ja kaupungin keskustaan. Pyörän saa keskieurooppalaiseen tyyliin näppärästi parkkiin linnan pihan vierelle. Linna on Unescon maailmanperintökohde ja aika älyttömän iso.

Linnan takana oleva puutarha on aika vaikuttava. Sisällä näytti olevan kaikenlaista toimintaa. Löysin taidegallerian ja museon. Kiersin ilmaisen gallerian, mutta en jäänyt odottamaan myöhemmin aukeavaa museota.

Sitten takaisin moottoritielle kohti Hildesheimiä. Olin siellä jo ennenkin käynyt, mutta ajattelin poiketa katsomassa kirkot, joihin en aikaisemmin ollut päässyt. Itse Hildesheimin katedraali oli vielä suljettu remontin takia, mutta Pyhän Mikaelin kirkko tuli kuvattua. Jälkeenpäin selvisi, että remontoitu katedraali avattiin elokuussa.

Loppumatka olikin taas perinteisen tylsää pohjoissaksalaista moottoritietä. Saavun taas Travemünden satamaan hieman liian aikaisin. Moottoripyöriä on aivan käsittämätön määrä. Kaikki näyttävät olevan tukevassa keski-iässä. Vanhojen pierujen hommaa tämä moottoripyöräily, nuoriso varmaan reissaa lentämällä.

Matkalehmien seasta löytyi yksi erikoisempi Benelli Trek, jonka kuski tuli juttusille. Näissä ympyröissä se oli lähimpänä KTM:n sukulaisuutta. Muistan sitä aikoinaan moottoripyörämessuilla katselleeni, mutta uskallus ei silloin riittänyt moisen ostamiseen. Tyyppi kehui ihan toimivaksi laitteeksi.

Melkoisen monta kertaa olin täällä satamassa ollut laivaa odottamassa ja edelleenkään ei vielä ollut satanut. Varmaan joskus vielä näinkin käy. Laivassa hytti olikin aika luksusta. Varasin reissun hieman liian myöhään ja halvat olivat jo menneet. Oli pakko ottaa kallis keulahuone.

WIFI toimii vain yleisissä tiloissa, ei edes näissä kalliimmissa hyteissä. Vietin ison osan matkaa ihan vain lukemalla Ateenasta ostamiani kirjoja.

Lisää kuvia galleriassa: http://photo.syrja.org/index.php?/category/181