Säätiedotus lupasi seuraaviksi päiviksi edelleen poutaa. Hyvä juttu, kun nyt tulisi muutama pidempi ajopäivä Pohjois-Ranskan kautta Belgiaan. Ensin kuitenkin takaisin linnoitukselle ja apokalyptisille gobeliineille.

 

Lähdin kaupungille ennen yhdeksää ja etenin hiljalleen kohti linnoitusta. Hotellin viereinen puutarha suihkulähteineen oli hiljainen näin maanantaiaamuna. Matkalta löytyi patsaistaan kuuluisa Église Saint-Martin ja kaupungin hienoin ristikkorakenteinen talo Maison d’Adam.

Linnan vierellä oli tupakkakioski, joka myi postikortteja. Ostin ne perinteiset kaksi kappaletta: vanhemmille ja töihin. Työpaikan korttiseinä alkaa tosin olla jo niin täynnä, että tradition tulevaisuus saattaa olla vaakalaudalla. Postimerkit sitten löytyivät toisesta kioskista. Kirjoitin kortit linnoituksen portilla aukeamista odotellessa. Puoli kymmeneltä pääsi sisään ja samantien katsomaan kankaita.

Käsittämättömän komeita kuvia. Ilmestyskirjan peto kumppaneineen tekivät vaikutuksen jopa nykypäivän paatuneeseen katsojaan. Efektiä 1300-luvulla kuvat nähneeseen voi vain arvailla. Taidokkaasti kudotut seinävaatteet kävivät läpi ilmestyskirjan tapahtumat ja Johannes itse seisoi jokaisessa kuvassa kertojan ominaisuudessa.

Alkuperäisistä Anjoun herttuan tilaamista 90 gobeliinista on jäljellä enää 71. Ranskan vallankumouksen yhteydessä ne ryöstettiin Angersin katedraalista ja käytettiin sittemmin muun muassa lattiamattoina ja hevostallien eristeenä. 1800-luvun puolivälissä kunnossa säilyneet sitten palautettiin katedraaliin ja sata vuotta myöhemmin siirrettiin näytteille nykyiseen paikkaansa linnoitukseen.

Gobeliinit oli ripustettu kahteen kerrokseen hämärään ja ilmastoituun huoneeseen. Hämärässä alarivin kuvaaminen onnistui vielä kohtuullisen hyvin, mutta yläriville ei valo tahtonut riittää. Salamaa ei tietenkään saanut käyttää. Tällä kertaa ihan ymmärrettävistä syistä. Onneksi hienoimmat hirviöt olivat alarivissä.

Linnalta suuntasin takaisin kaupungille ja Saint-Martinin kirkkoon, joka toimi nykyään pelkkänä museona. Rakennus oli vanhimmilta osiltaan 900-luvulta ja käytössä kirkkona aina Ranskan vallankumoukseen asti, jonka jälkeen se toimi lähinnä varastona ennen katon romahtamista. Nykyinen ulkoasu on 1980-luvulla aloitetun korjauksen tulosta. Pieni, mutta todella hieno kokoelma vanhoja patsaita.

Hotellille palatessa yritin tähystellä postilaatikkoa korteille, mutta ei löytynyt. Etsitään sitten seuraavasta kaupungista. Pakkasin kamat, hain pyörän parkista ja luovutin huoneen. Respa antoi lähtiäislahjaksi jääkylmän vesipullon. Tyylikästä.

Kaupungista ulos A11-moottoritielle ja kohti Le Mansia. Vajaa sata kilometriä myöhemmin sitten ulos Le Mansin eteläpuoleisesta liittymästä. Maksuautomaatti ei meinannut tunnistaa pyörää, eikä huolinut lippua. Takana olevan auton kuski tuli neuvomaan jotain ja yllättäen automaatti sitten huolikin lipun. Mitä tarkalleen tapahtui jäi hieman hämäräksi.

Jatkoin kohti Mulsannea. Tie kiersi lentokentän ja kulki sitten vähän matkaa kuuluisan radan pääsuoran katsomoiden takaa ennen kuin yhtyi itse rataan. Muutama tiukka mutka ja metsän läpin Mulsanneen. Aika hieno pätkä, ei vain ollut oikein sopivia kuvauspaikkoja. Tai sitten en vain malttanut pysähtyä.

Aika hyvä kompromissi nämä Ducatin Pirelli Scorpion -renkaat. Tuntuvat pitävän paremmin kuin aikaisemmin suosimani Michelinin Pilot Roadit ja kestävän enemmän kuin pehmeämmät Pilot Sportit.

Mulsannen kylä itse oli aika mitätön, muutama hassu talo. Saman tien sitten pitkää suoraa kohti Le Mansia. Näin siviilikäytössä liikenne ohjataan muutamassa kohtaa sivussa oleviin kiertoliittymiin. Kilpailussa ne ohitetaan suoraan, mutta vastaavasti silloin on käytössä kaksi shikaania, jotka käytännössä pätkivät alkuperäisen kuuden kilometrin suoran kolmeksi kahden kilometrin osioksi. Vähän tylsä näin arkiliikenteessä.

Suoran jälkeen Le Mansin keskustaan oli vielä jonkin verran matkaa kaupungin läpi. Päädyin keskusaukiolle katedraalin juurelle ja jäin parkkiin. Vanha keskusta näytti olevan kukkulalla, jonka läpi meni tie kapeaa kuilua pitkin.

En edes tiennyt olisiko täällä mitään nähtävää, mutta päätin jaloitella vähän aikaa ennen seuraavaa osuutta. Kävelin ylös katedraalille. Varsin komeita lasimaalauksia. Viereinen vanha kaupunki oli näin maanantaipäivänä aika hiljainen. Kuilun yli meni pari siltaa. Postilaatikkoja ei näkynyt ja jatkoin matkaa.

Laitoin navigaattoriin suunnaksi Chartresin. Reitti vei kuilun läpi keskustan pohjoispuolelle ja hitaiden ruuhkien kautta lopulta takaisin moottoritielle A11. Matkalla yksi tankkaus ja yksi kaatunut rekka. Matkaa Chartresiin oli reilut sata kilometriä.

Liittymästä ulos ja lippuautomaatille. Tällä kertaa se tunnisti pyörän ja valo syttyi, mutta herjasi sitten viallisesta lipusta. Painoin yhteysnappulaa ja hyvin englantia osaava tyyppi vastasi muutamassa sekunnissa. Luettelin lipussa olevan numerosarjan, jonka jälkeen maksu luottokortilla onnistui normaalisti. Jotenkin nämä maksulliset tiet tökkivät tänään.

Chartresin keskustaan edettiin taas hitaasti esikaupunkien läpi. Perillä ihmettelin hieman reittiä kunnes muistin hotellin erikoisohjeet. Se oli kävelyalueella ja sinne päästäkseen olisi ilmoittauduttava sisääntuloporteilla. Ohitin portin sivusta ja ajoin suoraan hotellille.

Hotelli oli halpa ja juuri sen oloinen. Askeettinen huone ja laivan kylpyhuonemoduuli. Ruotsinlaivatunnelmaa lisäsi vanha reikäkorttiavain. Huone ja aamiainen piti maksaa etukäteen ja pyörän sai jättää pihan nurkkaan ilmaiseksi. Ihan toimivaa.

Sitten ihmettelemään läheistä katedraalia. Katedraalien yleiseen tapaan sekin oli osittain remontissa. Näyttävä paikka silti.

Sisällä rakennustelineitä oli vain keskilaivassa, muualla pääsi vapaasti kulkemaan ja ihailemaan ikkunoiden lasimaalauksia. Käytännöllisesti katsoen kaikki valo sisälle tulee niiden läpi mikä tekee paikasta tasaisen hämärän.

Toisen maailmansodan aikana kaikki ikkunat kerättiin suojaan. Sodan jälkeen, kun kirkko oli selvinnyt ehjänä pommituksista, ne sitten asennettiin takaisin. Täytynyt olla melkoinen operaatio.

Harmittavasti remontti peitti lattian kuuluisan labyrintin. Ulkopuolelta kirkko oli tietenkin taas monelta suunnalta liian ahtaasti rakennusten vieressä kuvattavaksi. Julkisivun sentään pystyi kuvaamaan vähän kauempaa. Sisäänkäyntien patsaat olivat hienoja.

Sitten kiertelemään vanhaa kaupunkia. Aika hiljaista näin maanantai-iltana. Löysin kaupan ja poikkesin ostamaan uuden deodorantin ja iltanaposteltavaa. Tuuli yltyi ja ilma viileni hieman.

Rasvasin pyörän ketjut ja lähdin etsimään ruokaa. Auki olevia ravintoloita ei oikein meinannut löytyä ja päädyin lopulta katedraalin vierelle. Aukiolta löytyi yllättäen postilaatikko ja pääsin eroon korteista. Menin sitten viereiselle terassille odottaen jotain turistiroskaa, mutta paikka osoittautuikin vallan mainioksi. Alkupalana syöty ankanpatee oli aivan loistavaa eikä pääruokana nautittu pihvi kasviksilla ollut yhtään sen huonompi. Yksi reissun parhaita aterioita.

Hotellin televisio puhui taas pelkkää ranskaa. Onneksi WIFI toimi kohtuullisen nopeasti. Säätiedotus lupasi hieman viileämpää ilmaa ja kun tiedossa oli pitkiä moottoritiepätkiä, niin laitoin vuorit ajokamppeisiin.

Aamulla luovutin huoneen ja ajoin katedraalille kyselemään kryptaan pääsyä. Selvisi, että sinne pääsisi vain opastetulle kierrokselle ja ja lippuja saisi viereisestä turistikaupasta. Menin ostamaan lipun ja kertoivat että ryhmän kokoontuminen olisi yhdeltätoista kaupan oven edessä. Opastus vain ranskaksi, mutta mukaan kuuluu englanninkielinen moniste.

Tunti pitäisi saada aikaa kulumaan. Selasin navigaattorista nähtävyyksiä. Ei oikein mitään sopivaa. Tein pienen ajolenkin lähistöllä ja palasin takaisin odottelemaan. Yhdeltätoista kaupan eteen alkoi kerääntyä porukkaa. Tunnistin tyyppejä hotellin aamiaiselta. Oma englanninkielinen opastepaperini oli vaalean sininen, muilla oli monia eri värejä.

Kryptaan mentiin ulkopuolelta omasta erillisestä ovesta. Kierros alkoi hieman sekavasti, paikalla oli jo ennestään jotain kulttilaisia. Opas selitti koko ajan kovasti jotain. Yritin seurata paperista ja kuvata samalla.

Kirkon alla on kaksi kryptaa: vanha Lubinuksen krypta keskellä ja 1000-luvulla rakennettu Fulbertin krypta, joka mukailee katedraalin nykyistä muotoa. Vanhasta ei paljon ollut jäljellä. Uudemmassa oli monta pientä kappelia eri pyhimyksille omistettuina. Tuli vaikutelma kokonaisesta pienestä kaupungista puoliksi maan alla. Ulkoreunan kappelit saivat valoa ikkunoista, mutta sisemmät olivat täysin keinovalaistuja luolia.

Oli ihan käymisen arvoinen paikka. Sitten taas tien päälle kohti Lilleä. Ensimmäinen etappi Pariisiin menee nopeasti. Kehätielle siirryttäessä lippumaksu toimii vaihteeksi ongelmitta.

Bensavalo syttyi jo ennen Pariisia. Kehätiellä ei näkynyt huoltoasemia, tiputtauduin ulos jossain lähiössä. Muutaman kilometrin päästä löytyi bensa-asema. Ulkona ei mainostettu MasterCardia, piti käydä sisällä kysymässä kelpaako se. Kävihän tuo. Tankki täyteen ja takaisin ruuhkaan. Disneylandin tienviitta tuli ohitettua.

Katurenkaisen enduron idea syntyi aikoinaan täällä. Ranskalaiset keksivät laittaa enduroihin sileät renkaat ja ajaa niillä kilpaa kehäteillä. 90-luvun alussa Yamaha sitten otti Paris-Dakar -koneen ja loi siitä TDM 850 mallin. Se sai suosiota eteläisessä Euroopassa, mutta kesti vielä kymmenen vuotta ennen kuin idea todella löi läpi. Nyt näitä tekevät kaikki. Itsellä jo neljäs alla: Yamaha TDM 900, Triumph Tiger 1050, KTM SMT 990 ja Ducati Hyperstrada.

Pari sataa kilometriä Lilleen meni ihan rutiinilla. Perillä joskus vähän ennen neljää. Varattu asuinpaikka osoittautui huoneistohotelliksi. Kun näitä yöpymispaikkoja varaa lennosta edellisenä iltana, ei tule juurikaan katsottua muuta kuin hinta ja sijainti. Kunhan on katto pään päällä. Pyörälle löytyi paikka kellarin parkkihallista.

Respasta löytyi kaupungin kartta. Sitä seuraamalla päädyin puistoon, jossa oli hauska pieni luola. Sitten tulikin jo linnoitusta ympäröivä kanaali.

Tähden muotoinen linnoitus oli aitoa Vaubania. Harmittavasti se oli edelleen sotilaskäytössä, eikä sisälle päässyt. Etukäteen varaamalla olisi kai voinut päästä opastetulle kierrokselle. Kaupungille töitä tekevät lampaat huolehtivat nurmikosta. Linnaa kiersi 1860 metriä pitkä rata, melkeinpä merimaili. Näytti olevan lenkkeilijöiden suosiossa. Kävelin reitin ja ihailin paikkaa ulkopuolelta.

Seuraavaksi keskustaan, aika näyttäviä rakennuksia. Yhdellä sisäpihalla oli kirjakirpputori. Pilote-sarjakuvalehtiä olisi ollut myynnissä. Taas kerran harmitti, etten osaa ranskaa.

Lähdin etsimään katedraalia. Pienen kiertelyn jälkeen se sitten löytyi. Olikin aika erikoinen tapaus. Takaosa näytti vanhalta ja julkisivu puolestaan hyvinkin uudelta. Kävi ilmi, että rakentaminen oli aloitettu joskus 1800-luvun puolivälissä ja julkisivu saatu valmiiksi vasta 1990-luvulla. Saattaa jäädä yhdeksi viimeisistä.

Takaisin hotellille kaupan kautta. Huoneistohotellissa kun oli jääkaappi, niin otin matkaan pari belgialaista trappistiolutta. Janojuomaksi ostin mintulla maustettua kivennäisvettä. Osoittautui virheeksi, kuin hammastahnaa olisi juonut.

Sitten takaisin keskustaan etsimään syötävää. Matkalta löytyi vielä Pyhän Katariinan kirkko, tällä kertaa ihan oikeasti vanha. Hautamonumentit jäivät hieman hämäriksi.

Suurin osa keskustorin paikoista oli ihan kaljapaikkoja. Lopulta erään terassin menua ihmetellessä tarjoilija osui viereen. Englanninkielistä ruokalistaa ei ollut, mutta hyperaktiivinen tyyppi käänsi lennosta. Tilasin jonkin paikallisen erikoisuuden. Sanoi sen olevan kylmä annos, mutta päätin silti kokeilla. Osoittautui jonkinlaiseksi lihahyytelöksi. Oikeastaan ihan hyvää. Vaihtelua ainaisiin pihveihin.

Hotellin aamiainen oli tosi köyhä, paahtoleipää ja sulatejuustoa. Sitä sen enempää murehtimatta pyörä parkkihallista ja Belgian puolelle. Suunta oli kohti Spiennesin neoliittikaivoksia, mutta poikkesin matkalla Grand Hornun pihalla. Vanhassa hiilikaivoskompleksissa pitänee poiketa joskus myöhemmin ihan ajan kanssa.

Spiennesissä yritin epätoivoisesti löytää neoliittikaivosta. Huomasin jonkin megaliittitienviitan, mutta päädyin muutaman kilometrin peltotieharhailujen jälkeen takaisin alkupisteeseen. Pysähdyn kysymään neuvoa ja yllättäen löytyi tyyppi, joka tajusi mitä olen etsimässä. Hän hyppäsi autoon ja pyysi seuraamaan. Reilun kilometrin päässä hän pysähtyi risteykseen ja viittilöi ajamaan hiekkatietä pellon läpi. Kiitin ja lähdin ihmettelemään.

Periltä löytyi lähinnä rakennustyömaalta näyttävä paikka. Jätin pyörän parkkipaikalle ja kävelin pellon laidalla olevalle pyöreälle rakennukselle. Ovi oli auki ja menin sisään. Olivat selvästi yllättyneitä, että tänne oli joku osannut tulla, mutta sanoivat paikan olevan auki ja myivät lipun.

Näytteillä oli yli 4000 vuotta vanhojen kivityökalujen kopioita. Paikalla oli ollut aikoinaan laajalla alueella useita kaivoksia, joista työkaluiksi sopivia piikiven palasia oli kaivettu pehmeämmän kalkkikiven seasta. Parhaimmillaan aika tyylikkäitä.

Paikka oli ihan uusi, vasta avattu ja selvästi vielä keskeneräinen. Rakennuksen keskellä olevan sillan kautta pääsisi laskeutumaan itse kaivokseen, mutta se ei ollut vielä auki. Tätä kirjoitettaessa reilua vuotta myöhemmin paikan nettisivulta selvisi, että kaivokseen järjestetään kiertokäyntejä vain opastetuille ryhmille.

Täälläkin olin vähän väärään aikaan. Ei oikein mennyt putkeen nämä neoliittiaikaiset jutut tällä reissulla.

Parkkipaikalla huomasin etten ollut muistanut eilen illalla varatessa ottaa talteen Gentin B&B-paikan osoitetta. Onneksi se löytyi tabletin välimuistista. Ajomatkaa sinne olisi noin tunti. Sitä ennen ehtisi etsiä lähistöltä vanhat kanaalihissit.

Ajoin La Louvieren keskustaan. Pienen ihmettelyn jälkeen löysin turistitoimistosta esitteen kanaalihisseistä. Vähän matkan päässä rannassa oli kanaaliristeilyjä myyvä turistikeskus. Ajoin sinne ja sain ystävälliseltä henkilökunnalta hissien osoitteet navigaattoria varten. Ensimmäinen olikin heti muutaman sadan metrin päässä.

Pysäköin alas ja kävin kävelin ylös kuvaamaan ensimmäisen hissin ylhäältäkin päin. Aika kapeita, riittävät nykyään vain huviveneille. Seuraavat kaksi olivat lähellä muutaman kilometrin päässä lähellä toisiaan. Pysähdyin vain toisen luona vilkaisemassa sitä alhaalta päin.

Nykyisin isompi kanaaliliikenne kulkee viereistä leveämpää uomaa. Siellä oli massiivinen yli 73 metriä korkea Strépy-Thieun hissi, vielä silloin maailman korkein. Tammikuussa 2016 kiinalaiset ottivat käyttöön vieläkin korkeamman yli satametrisen hissin. Hurjia laitteita.

Kurvasin lähtiessä vielä vanhan kanaalin neljännen hissin kautta ja lähdin kohti Gentiä. Reitti kiersi Brysselin kehätien kautta. Hieman ruuhkaa matkalla, mutta ei mitään mistä ei pienellä pujottelulla selvinnyt. Perillä puoli viiden aikoihin.

Lyhyen etsimisen jälkeen löytyi sininen ovi ja soittokello. Nuori tyttö tuli avaamaan. Näytti huoneen sekä aamiaispaikan yläkerrassa. Sovimme aamiaisajaksi 8:30. Kysyin pyörän parkista ja hän neuvoi parkkihallin parin korttelin päässä.

Huone oli hauska, pienet portaat ovelta alas. Kannoin kamat sisälle ja lähdin parkkihallille. Perillä ajoin sisään ja pysäköin tyhjään ruutuun. Samantien vahti tuli paikalle ja sanoi, ettei tänne oteta moottoripyöriä. Kysyin minne se voisi yöksi jättää ja tyyppi vastasi, että ihan vain kadun varteen. Niin muutkin kuulemma tekevät. Olkoon sitten niin.

Vanha kaupunki oli melkoisen kokoinen. Kuulemma Belgian suurin kävelykeskusta. Kiertelin kanaalien rantoja ihmettelemässä. Komean näköistä. Ilma oli helteinen ja terassit täynnä ihmisiä. Toisella reunalla oli hieno Gravensteenin linna. Keskusaukion vanhaan postitoimistoon oltiin rakentamassa jotain. Avajaispäiväksi luvattiin joulukuuta 2015. Hieman keskeneräiseltä näytti.

Linna, kirkot ja kellotorni olivat jo kiinni. Aamulla voisi vielä muutaman paikan käydä kiertämässä. Olutkauppojen ikkunat olivat täynnä mitä ihmeellisempiä pulloja. Oluen ystävän paratiisi.

Menin satunnaiselle terassille ja tilasin ruuaksi paikallisen erikoisuuden. Oli palapaistin tyyppinen systeemi, ihan hyvää. Ruokajuomaksi tilattu paikallinen peruslager osoitti, että täällä ei varmaan edes pystytä tekemään mautonta olutta.

Täällä Flanderin hollanninkielisellä alueella televisiossakin oli taas vaihteeksi tekstitys. Hassu maa tämä Belgia. Eteläinen Vallonia ja pohjoinen Flanderi ovat melkein kaksi eri valtiota ja välissä oleva Bryssel vielä ihan irrallaan molemmista. Olivat tuossa 2010-luvun alkupuolella ennätykselliset puolitoista vuotta ilman hallitusta. Mahtoiko kukaan edes huomata.